Uutiset

Yleinen

Turvallisuutta ja siisteyttä polttoaineiden säilöntään – RM-Säteriltä tyylikkäät ja helpporakenteiset valuma-allasrakennukset

Säterin valuma-allasjärjestelmässä polttoainesäiliöt on keskitetty yhteen valuma-altaalla varustettuun rakennukseen, missä säiliöt ovat turvassa ilkivallalta ja varkauksilta. Samalla tankkaus on turvallista, valoisaa, siistiä ja sateellakin tankkaaja säilyy kastumatta.

Mahdollisen vuodon sattuessa polttoaine ei pääse maaperään ja se voidaan helposti imeä talteen. Säteri päätti tehdä altaasta mahdollisimman helpporakenteisen tyylikkyyden tai turvallisuuden siitä kärsimättä. Parhaaksi ratkaisuksi tuli valumuotin kokoaminen kätevistä teräselementeistä, mikä sujuu vaivatta parissa tunnissa. Valumuotit toimitetaan kahdella vakiokoolla, joista 4 x 4 metrin muotilla saadaan tilaan kahdelle polttoainesäiliölle ja 4 x 5 metrin muotilla sisään mahtuu vielä kolmaskin säiliö. Säteri lupaa, että tilauksesta voidaan tarvittaessa tehdä suurempiakin pohjia asiakkaan tarpeen mukaan. Valuma-altaan koko on mitoitettu siten, että suurimmissa säiliöissä tapahtuva vuoto ei valu ulos altaasta.

Valutyö tapahtuu kerralla eli samalla kertaa syntyvät niin kivijalka kuin lattia. Valamisen jälkeen betonin kuivuttua voi muotin poistaa ja asentaa rungon metallikaaret. Kaaret kasataan pulttaamalla ja ne on myöhemmin helppo avata, mikä mahdollistaa tarvittaessa katon nopean irrottamisen säiliön vaihtamista varten. Seiniin saa valita joko lauta- tai peltiverhoilun ja ainakin toistaiseksi suomalaiseen maisemaan hyvin sopiva puu on ollut suositumpaa. Kokonaisuuksien ansiosta tähän rungon kasaamiseen ei kulu paljoa aikaa ja ainoastaan profiilipellistä tehtävät kattotyöt hoidetaan täysin paikan päällä. Lopuksi voi valita tarpeensa mukaan joko liukuoven tai tavallisen oven ja turvallisuuden takaa kunnon Abloy-lukitus. Säteri on asentanut moneen altaistaan ritiläpohjan, joka vielä lisää käyttömukavuutta ja turvallisuutta.

Asiakaspalvelua tilanteen mukaan

Säteri on halunnut palvella asiakkaita mahdollisimman tapauskohtaisesti ja tarvittaessa valuma-altaan saa täysin avaimet käteen -periaatteella, jolloin pohjatöiden jälkeen Säteri miehinen hoitaa koko homman alusta loppuun. Asiakkaan halutessa hän voi myös saada muotit vaikka rekkatoimituksena perille ja työn valmistuttua Säteri hakee muotit takaisin. Palvelun mukaisesti asiakas saa valita itselleen sopivimman toimitus- ja rakennusmuodon.

Asiakaskunta on Säterillä ollut hyvin monipuolista ja erityisesti urakoitsijat ja maanviljelijät ovat olleet tuotteesta kiinnostuneita. Moni asentaa allasrakennukseen ainoastaan yhden säiliön, jolloin lukittua varastotilaa jää runsaasti muullekin arvokkaalle tavaralle. Erityisen hyvin allas soveltuu kuivureiden yhteyteen, jossa ne nivoutuvat hyvin maisemallisesti muiden rakennusten kanssa. Säteri kertoo, että rakennus soveltuu mainiosti vaikkapa traktori- tai autotalliksi. Säteri antaa myös kiitosta viranomaisten suhtautumiselle valuma-altaisiin. Mitään ongelmia rakennusten pystyttämisen kanssa ei ole ollut, mutta aina kannattaa lupahommat tarkistaa, kertoo Säteri.

Tuoteperhe kasvaa

Matti Säterillä on selvästi koko ajan uusia ideoita hautumassa. Metallityön ammattilainen valmistaa myös puimurien leikkuupöytien kuljetusvaunuja, jossa pöytä vinssataan vaunun kyytiin. Tulossa on myös huoltohallien rasvamonttuja sekä alumiinisokkeleita rakennuksiin. Tällä hetkellä paino maatalouden ulkopuolella on kuitenkin älykkäästi suunnitelluissa valuma-allasrakennuksissa.

www.rmsateri.fi

Lue seuraavaksi