Uutiset

Yleinen

Tehokkuutta puristavilla laidoilla olevalla risulavalla

Risulavan suunnittelu lähti liikkeelle tämän vuoden alussa Finnmammut Oy:n Kalle ja Juhani Leipälän sekä vesilahtelaisen hakelämpö- ja koneurakoitsijan Olli Tuomisen aloitteesta. Miehet olivat jo ennestään tuttuja keskenään, koska Finnmammut Oy on toimittanut Valkkisten Lämpö Oy:lle, jossa Olli Tuominen on osakkaana, jo kaksi Heizomat-automaattihakelämmitysjärjestelmää.

Maaliskuussa risulavan piirustukset olivat valmiit ja kesällä ensimmäinen risulava valmistui Finnmammutin toimitiloissa Iittalassa. Koekäyttöön lava saatiin Tuomisen vaihtolavaperävaunun päälle elokuussa, jonka jälkeen sillä on ajettu muutamia kymmeniä kuormia lähinnä pellonreuna- ja tienvarsirisuja.

Tuominen toimittaa yhtiökumppaniensa kanssa vuodessa noin 4 000 kuutiota haketta Valkkisten Lämpö Oy:lle, joka vastaa Vesilahden kunnassa neljän hakelämpökeskuksen toiminnasta.

Tähän asti Tuominen on ajanut tekemänsä energiapuut ja risut tavallisella metsäperävaunulla, mutta työn tehostamiseksi lähdettiin kehittämään vaihtolavasovitteista risulavaa puristavilla laidoilla. Etenkin pidemmillä kuljetusmatkoilla säästö on melkoinen, sillä risulavalla saadaan kuljetettua entiseen metsäperävaunuun verrattuna kaksinkertainen määrä puuta, koska kuormaa voi puristaa välillä kasaan lastauksen aikana. Lisäksi risulavaan on huomattavasti helpompi lastata puutavaranosturilla risuja, koska se on avattuna 3,8 metriä leveä ja edestä avoin. Myös tien päällä se on parempi, sillä laidat ovat umpinaiset eivätkä risut ja roskat leviä pitkin tietä.

Risulavan voi asentaa tarvittaessa vaihtolava-, koukkulava- tai metsäperävaunun päälle sekä kuorma-auton tai oman alustan päälle. Lavaa saa 4,8, 6,0 tai 7,2 metriä pitkänä ja sen leveys on kiinnipuristettuna 2,5 metriä. Painoa on koekäytössä olevassa 6,0 metrin versiossa noin 2 000 kg.
Energiapuun ja risujen lisäksi lava soveltuu rankapuun, paalien, heinien, purkujätteen yms. kuljettamiseen.

www.finnmammut.fi

 

Miika Nyrö

 

 

Lue seuraavaksi