Uutiset

Yleinen

Tehojätkä TJ 6 tietää maanpinnan

Myyntipäällikkö Vesa Numminen, teekkari Olli Usenius ja toimitusjohtaja Jussi-Pekka Usenius ihailevat Tehojätkä TJ 6:n tekniikkaa.

Nuorten metsien hoitoon kehitetty Tehojätkä-raivauskone on kehittynyt nopein harppauksin omia polkujaan. Metkossa esitelttävä kuudennen sukupolven kone TJ 6 osaa muun muassa tunnistaa maanpinnan ja sen avulla kuljettajan tehtäväksi jää vain puominohjaaminen pituus- ja leveyssuunnassa – automatiikka hoitaa korkeussuunnan. Teknisestä edistyksellisyydestä osansa kertoo se, että vaikka Usewood on pieni valmistaja, sillä on koneesta oma simulaattori, jota käytetään niin opetuksessa kuin tuotekehityksessä.

Olli Usenius

Kuudennen sukupolven Tehojätkä Pro TJ 6 on ulkoisesti hyvin vastaava aikaisempaan sukupolveen verrattuna. Runko on sama, mutta sisuskalut ovat pitkälti muuttuneet. Suuret kehitysaskeleet on otettu uuden hydrauliikan ja sen mahdollistaman tietokoneohjauksen saralla.

Tietoteknisestä kehityksestä on vastannut Olli Usenius, teekkari Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Hän on Usewoodin omistaja perheen poika ja hänellä on hallussa uusin sähkötekninen osaaminen. ”Viemme tuotekehitystä eteenpäin virtuaalisesti, jolloin voimme testata sellaisiakin ominaisuuksia, joita ei vielä oikeasti ole olemassakaan”, hän selittää.

Elokuun alussa TJ 6:n prototyyppikone oli ollut kolme viikkoa maastossa täyttä päivää, mutta vielä ilman korkeudentunnistusta. Koneen hydrauliikka ja tietojärjestelmä oli toiminut asiallisesti ja säädöt oli saatu jo hyvin sopiviin perusasetuksiin.

Hydrauliikan sydän on nyt sähköisesti ohjattu säätötilavuuspumppu.

Proportionaalisesti sähköohjattu venttiililohko edustaa uusinta Bosch-Rexroth-tekniikkaa. Sen LUDV-järjestelmä mahdollistaa useiden liikkeiden käytön yhtaikaa riippumatta muista toiminnoista tai pumpun tuoton riittävyydestä.

Liikkumista parantavat uudet, aikaisempia puolta isommat ajomoottorit.

Ulkoisena muutoksena selvin on ohjaamossa kahvojen sijoittelu. TJ6:n kahvat on sijoitettu oviin, jolloin kulkeminen kuljettajanpaikalle käy esteettömästi. Vielä tutustumishetkellä kahvat olivat prototyyppivaiheessa ja viime silaus ergonomialle oli toteuttamatta.

Aivan uusimpiin ominaisuuksiin Tehojätkässä kuuluu raivauspään korkeudentunnistus. Samaa asiaa hoidetaan isoissa koneissa liikeratanosturin avulla. Pienessä koneessa ongelmaksi tulee, että kone on käytännössä aina kallellaan. Uusi hydrauliikan ohjaus mahdollistaa vastaavan toiminnon, mutta se viedään vielä pidemmälle. Raivauspäässä on ultraäänitunnistin, joka mittaa etäisyyttä maanpintaan. Sen avulla raivauspään korkeus pysyy 20 senttimetrin korkeudella maanpinnasta koneen asennosta riippumatta. ”Käytännössä olen testannut tuota heinikossa ja siellä haasteellisessa paikassa sain raivauspään pysymään kymmenestä kolmeenkymmeneen senttimetrin korkeudella”, kertoo Olli.

”Korkeudentunnistus vaikuttaa työskentelynopeuteen testiemme perusteella kertoimella 1,9. Erityisesti kokemattoman kuljettajan kohdalla korkeudentunnistuksesta on suuri hyöty ja kerroin tätä korkeampi”, sanoo Usewoodin myyntijohtaja Vesa Numminen.

”Itse asiassa tämä TJ 6:n kehitystyö lähti liikkeelle simulaattoriohjelmalla”, selittää Jussi-Pekka Usenius. ”Meillä on ollut jo vuosia yhteistyötä Mikkelin ammattikorkeakoulun metsäinsinöörilinjan kanssa ja koulutason tiimoilla saarijärveläisen Tarvaalan metsäoppilaitoksen kanssa. Mikkelissä on yhdellä opiskelijalla kirjoitusvaiheessa opinnäytetyö tästä aiheesta ja Tarvaalaan olemme juuri luovuttamassa simulaattoria opetuskäyttöön. Tämä simulaattori on rakennettu Tehojätkän ohjaamorungolle, joten siellä pääsee ajamaan simulaattoria aidossa ohjaamoympäristössä.”

Pienillä tehoilla optimoidusti toimiminen tarkoittaa pieniä polttoainekuluja. Tehojätkän polttoaineen kulutus raivuussa on ollut 2–3 litraa tunnissa, hakkuupään kanssa litrasta kahteen. ”Jo TJ 5:ssä on havaittu polttoainekulutuksen pienentyneen aikaisempaan sukupolveen verrattuna ja nyt uusien teknisten ratkaisuiden myötä – liikkeiden nopeus ei enää vaadi isoja kierroksia – TJ 6:lla voidaan päästä vielä vähäisemmällä kulutuksella”, Olli arvelee.

Ensimmäinen tuotantosarjan Tehojätkä Pro TJ 6 on toimitusvalmis asiakkaalle loka–marraskuussa.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi