Uutiset
Talvitiepäivät Lahdessa_3
AGCO Suomi oli laittanut yhtenäisen maalipinnan T-sarjan traktoriin, alaterään ja auraan. Lopputulos oli näyttävä. Traktori voidaan jo tehtaalla tuotantolinjalla ja Unlimited-varustelussa rakentaa sellaiseksi, että se voidaan ottaa saman tien käyttöön, kun traktori on toimitettu asiakkaalle. Esimerkiksi alaterät asennetaan Suolahdessa. Osastolla oli nähtävillä myös 200-sarjan Fendt, joka sopii hyvin myös kiinteistötöihin. Varusteet pikku Fendtissä on kuin isossakin traktorissa.
Snowek on kehittänyt uusia tuotteita ennakkoluulottomasti. Tarjolla on kevättöihin avoharjaa mutta myös uutta Trombiaa, jolla kadut saadaan puhtaaksi ilman pölyä.
Lännen Tractorsin valmistama Lännen voidaan varustaa monipuolisesti kiinteistöhoitoon, alueauralla, harjalla jne, jolloin yhtä ja samaa peruskonetta voidaan käyttää monipuolisesti erilaisilla työmailla tai yhdellä työmaalla voidaan tehdä monipuolisesti töitä.
Arctic Machine tunnetaan paremmin kuorma-autokaluston varustajana kuin traktoripuolella. AM-aurat ja alaterät ovat kuitenkin toimivia myös traktoripuolella.
Melkein sukupuuttoon kuolleella tiekarhulla on edelleen töitä ja uusia Veekmas-tiekarhuja valmistetaan Tolosenmäellä Kiteellä. Tiehöylä on riittävän raskas ja voimakas työlaite, kun halutaan irrottaa ja siirtää massoja. Ammattitaitoisissa käsissä tiekarhun jälki on siistiä ja tien pinnanmuodot ovat jouheat.