Uutiset

Yleinen

Taimikot ja nuoret metsät hoitoon

Ehkä ei pitäisi toivoa, mutta jos ja kun öljyn hinta lähtee taas vähitellen nousemaan, alkaa etenkin energiapuun kysyntä kasvaa. Maaseudulla oikeastaan kaikista potentiaalisin mahdollisuus päästä mukaan energiamarkkinoille koko ketjun toimijaksi on aloittaa hake- ja lämpöyrittäjänä. Sopivia lämmityskohteita on paljon ja myös lämmitykseen sopivaa materiaalia on metsissä paljon. Siitä voi aloittaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen nopeallakin aikataululla.

Jotta taimikoista ja nuorista metsistä saadaan aikanaan arvopuuta, pitää niitä hoitaa. Hoito tarkoittaa useimmiten kirvestä tai nykyään koneellista kirvestä. Usewood esitteli Jyväskylän näyttelyssä taimikon raivaukseen ja nuoren metsän hoitoon uusia laiteita, jotka sopivat etenkin kevyeen traktorikalustoon. 17. marraskuuta Usewood järjesti taimikonhoito- ja harvennusnäytöksen Hämeenlinnassa, jossa kiinnostuneita kävikin järjestäjien laskujen mukaa pari sataa.

Pienempää litravaatimusta

Usein metsätyölaitteet tarvitsevat traktorilta sellaisia öljyn minuuttituottoja, että isäntälinjalaisilla ei ole mahdollisuutta niitä laitteita hankkia ilman traktorin päivitystä. Usewoodin laitteet, kuten UW200 hakkuukoura, on suunniteltu sellaisiksi, että ne voidaan kiinnittää kevyempäänkin kuormaimeen ja traktoriin, jossa litratuotot eivät ole valtavat.

Työnäytöksissä esiteltiin käytännöntöissä UW40-risuraivainta joka oli kiinnitetty 1800-kiloiseen Alstoriin. Toinen raivain oli kiinni traktorin kuormaimessa.
Usewood on palkannut työntekijän, joka aloittaa raivausurakoinnin. Tämä on oikeastaan hieno tapa osoittaa, että kokemuksia halutaan kerryttää ja osoittaa, että laite toimii käytännössä. Urakoitsijaa töihin voi tiedustella Usewoodista.

www.usewood.fi

Lue seuraavaksi