Uutiset

Yleinen

Suomalainen ruoka tarvitsee oman Äänekosken

Elintarvikesektori tarvitsee MetsäGroupin investointisuunnitelman kaltaisen ison uutisen, jolla luodaan tulevaisuudenuskoa koko elintarvikealalle. Elintarvikesektorilla on ollut heikkoja signaaleja paremmasta – kuten myös huomattavia investointeja – mutta alan henkistä suuntaa nämä teot eivät ole onnistuneet kääntämään. Ruoka-alan kasvumahdollisuuksia ja tulevaisuuden potentiaalia sekä merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia ei vielä täysin ymmärretä. Suunta on hiljalleen kuitenkin muuttumassa. Keski-Pohjanmaa on tästä hyvä esimerkki, sanoi tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen MTK-Keski-Pohjanmaan kevätkokouksessa 24.4.2014 Ylivieskasssa.

Elintarviketeollisuuden uutiset ovat viime vuosina olleet usein negatiivisia, joko saneerauksia tai tulosvaroituksia. Alkutuotannossa on jatkunut sama mollivoittoisuus, vaikka hyviäkin uutisia on ollut matkan varrella. Lappalaisen mukaan mollivoittoisuuden merkittävä syntipukki löytyy maatalouspolitiikasta.

 – Maatalouspolitiikalla on ollut ja tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli maataloudessa jo EU-jäsenyydestäkin johtuen. Yleisessä keskustelussa tuet nähdään pääsääntöisesti negatiivisena asiana, vaikka todellisuudessa kyse on tuesta koko elintarvikeketjulle aina kuluttajalle asti, muistuttaa Lappalainen.

– Maatalouspolitiikassa paras viesti EU-jäsenyyden aikana on ollut jatkuvuus. Negatiivisin asia on byrokratian kasvu, joka teettää tiloilla valtavasti työtä ja vaikuttaa henkiseen jaksamiseen.  

 Suomalaisten kuluttajien luottamus kotimaiseen tuotantoon ja kotimaisen tuotannon näkeminen tarpeellisena myös tulevaisuudessa ovat koko elintarvikeketjun näkökulmasta erittäin merkittäviä asioita.

– Tärkeintä on nyt säilyttää luottamus kotimaiseen ruoantuotantoon ja tehdä entistä enemmän töitä ruoan alkuperän ja ketjun läpinäkyvyyden parantamiseksi, neuvoo Lappalainen.

TP

Lue seuraavaksi