Uutiset

Yleinen

SIMA 2011 Pariisissa 20.–24.2

Kansainvälisenä näyttelynä SIMAsta on oikeastaan turha puhua. Englannilla tai saksalla näyttelystä on vaikea löytää moniltakaan osastoilta tietoa. Itse näyttelyä ja sen antia ei toki pidä asettaa kyseenalai­seksi.

Näytteilleasettajat olivat tuoneet kalustoa näytille kunnioitettavan määrän, joskin merkittäviä uutuuksia ei juurikaan nähty, kun sellaiset esitellään Euroopan markkinoille vasta Agritechnicassa, Saksassa syksyisin. Julkisuus on siellä suurempi, mutta toki julkistettavia uutuuksia on enemmän, jolloin julkisuusarvosta mitellään tosissaan.

Maan tavat ovat joka paikassa erilaiset, mutta Ranskassa kuitinkäyttökulttuuri ei ole ainakaan saksalaisella saatikka pohjoismaalaisella tasolla normaalin näyttelyvieraan mielestä. Jollei ostaja saa kuittia normaalista rahaliikenteestä, herää kysymys, että miten kyseisen maan talous oikein pyörii. Kuittia ei saa pyytämättä, muttei sitä saa oikein pyydettäessäkään. Saattaapa ostajassakin olla joskus vika, mutta suomalaiseen kuittikulttuuriin tottuneelle saamattomat kuitit herättävät kysymyksiä.

Uutuuksia

Ehkä SIMAn merkittävin uutuus oli palkittu CASE IH:n uusi voimanotto, joka ei ole riippuvainen moottorin kierrosluvusta. Komponentteja ja ajatuksia on lainattu portaattomasta CVT-vaihteistosta. Hyötynä uutuudesta ovat yhteensovittamisongelmien poistuminen kytkettävien laitteiden eri kierroslukuvaatimuksista. Kierrosnopeuksia korjataan usein hankalasti sijoitettavilla ulkopuolisilla vaihteistoilla. Hyötypuolelle on laskettavissa myös se, ettei moottorin kierroksia tarvitse pitää korkealla voimanoton takia, jolloin polttoainetta säästyy.

Uutuus saattaa kiinnostaa markkinoille mahdollisesti joskus tullessaan etenkin niitä, jotka käyttävät ajovoimanottoa. Mikä sen kätevämpää kuin säätää vedon kierrokset juuri oikeaksi.

Lue koko artikkeli oheisesta pdf-tiedostosta:

Lue seuraavaksi