Uutiset

Yleinen

Sepänmaan erikoisalaa on maantiivistys

Maantiivistyskalustoa Sepänmaalla on sekä isoja valssijyriä että lätkiä. ”Lätkiä me vuokraamme, mutta isommat menevät työmaille aina kuljettajan kanssa”, kertoo Marko Sepänmaa. Tärylätkiä on vuokrattavana alle sadan kilon painoisesta lähes viisisataa kiloa painavaan malliin.

”Koska vuokrauspisteemme on tässä kodin yhteydessä, onnistuu koneiden nouto ja palautus helposti myös iltaisin ja viikonloppuisin. Asiakkaille on usein mieleistä, että voi hakea lätkän jo edellisenä iltana, jolloin varsinaiseen työhön päästään käsiksi heti aamulla.”

Raskas jyräkalusto on Sepänmaalla tuoretta. ”Suurin, lähes 13-tonninen Ammann ASC 130, tuli meille vuosi sitten kesällä ja se oli aivan uusi. Noin seitsemäntonninen ASC 70 tuli meille nyt keväällä vähän käytettynä – se on vuosimallia 2007. Molemmat on varustettu tiiveysmittarilla ja isommassa on myös tulostin, joten tiiveyksistä saadaan dokumentti. Lisäksi meillä on 1 800 kiloa painava kaksivalssinen jyrä”, tietää Marika Sepänmaa, joka hoitaa taloutta ja pariskunnan kolmea lasta. Kasvussa on siis jo seuraava yrittäjäsukupolvi ja kovasti ala kiinnostaa, vaikka vanhimmalla on ikää vasta viisi vuotta.

Maataloustaustalla

Marko on itse kasvanut maatalous- ja maantiivistysyrittäjyyden keskellä. ”Ensimmäisellä jyräystyömaalla olin töissä kymmenen vuotta sitten, heti kun se 15-vuotiaana oli mahdollista.”

Työvoimaa ei perheen ulkopuolelta ole palkattu. ”Kuljetustehtävät hoidan isäni, Toivo Sepänmaan kanssa. Varmaan jossakin vaiheessa tulee tarve hankkia kuljettaja perheen ulkopuolelta, sillä jälkikasvusta on apua siihen vasta reilun kymmenen vuoden kuluttua. Nykyäänkin olisi välillä sellaisia aikoja, että kolmas kuljettaja olisi tarpeen, varsinkin kylvö- ja puintiaikaan”, sanoo Marko.

Sepänmaalla on viljanviljelyksessä yli 75 hehtaaria peltoa. Sukupolvenvaihdos tilalla tapahtui vuoden 2007 alkajaisiksi ja tätä edellisenä syksynä lopetettiin sikatalous ja tuotanto muutettiin viljatilaksi. ”Viljan viljely sopii eläintuotantoa paremmin koneyrittämisen kanssa”, toteaa Marika.

Jyräyskausi sijoittuu kesään, joten jyrät ovat talviteloilla lähes puoli vuotta. Talvikaudella Sepänmaalla tehdään metsätöitä ja lämpöä aurauksien lisäksi. ”Toimimme lämpöyrittäjänä, joten teemme hakkeeksi käytännössä kaikki muut pinotavaralajit kuin tukit. Meillä on myös oma stokeri täällä tilalla.”

”Nyt syksyllä meillä on tarkoitus aloittaa pelloistamme saatavien olkien briketöinti, kunhan saamme briketöintilinjastomme täysin valmiiksi. Tällä hetkellä linjasto on vasta koekäyttövaiheessa”, selittää Marko.

Työmaat lähellä – toistaiseksi

Pääasiassa Sepänmaan jyrät ovat töissä sadan kilometrin säteellä Alavudelta. ”Alavus, Töysä, Kuortane, Ähtäri ja Virrat”, luettelee Marko pääasiallisia työskentelykuntia. ”Tänä kesänä olemme olleet paljon Ähtärissä ja esimerkiksi ensi viikolla olemme menossa Ylistaroon. Mikään ehdoton raja ei tuo sata kilometriä ole, mutta koska siirtoihin käytämme traktoria, ei pitkät siirrot ole erityisen järkeviä. Toki kauemmaskin lähdemme, mutta urakka pitää olla muutamaa päivää pidempi”, Marko lupaa.

Uuden kaluston myötä toimialue myös laajenee ja suunnitelmissa onkin hankkia jossakin vaiheessa kuorma-auto siirtoja varten. ”Monen suuntaisia investointeja tietysti tekisi mieli tehdä, mutta järki niissä täytyy olla. Varmaan ensimmäisten uusittavien listalla on kaivinkone. Nykyinen on vanha ja iso, jolla ei tehdä kuin oman tilan töitä.”

Siirtokalustona on vuosimallin 2007 John Deere 6630 ja lavetti sen perässä. Traktorilla urakoidaan lisäksi maanajoa ja talvisin lumenaurauksia kaupungille ja yksityisille. Traktoriurakoinnissa käytetään myös toista vanhempaa tilan traktoria – kolmas on lähinnä tilan omia siirtelyitä varten.

Tyypillisiä tiivistyskohteita ovat Sepänmaalle olleet teiden ja talojen pohjat. ”Laakasiilojen pohjilla olemme olleet myös paljon. Viime aikoina työmaat ovat olleet pääasiassa rakennusten pohjatöitä”, sanoo Marko Sepänmaa. ”Jyräykset tulevat tyypillisesti lyhyellä varoitusajalla. Lähialueelle se onnistuukin, mutta pitkään matkaan pitää olla hieman enemmän valmistautumisaikaa. Parin päivän ennakko olisi kyllä aina hyväksi.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi