Uutiset

Yleinen

Seminaari – vähäpäästöinen Suomi on mahdollisuus, johon on tartuttava jo tänään

Seminaari keräsi yhteen suomalaisia päättäjiä, tutkijoita ja järjestöjä visioimaan keskeisiä tavoitteita tulevien vuosikymmenten ympäristöpolitiikalle. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että valtioneuvoston asettama tavoite vähäpäästöisestä Suomesta vuonna 2050 vaatii päätöksiä esimerkiksi energian- ja tavarantuotannosta sekä kaavoituksesta jo tänään.

Uusiutuvista energialähteistä ja energiatehokkuudesta tulisi tehdä osa maatalous- ja teollisuuspolitiikkaa, joka työllistää ja luo uudenlaista kasvua tulevaisuudessa, esitti seminaarissa puhunut Suomen ympäristökeskus SYKEn erikoistutkija Jyri Seppälä.

”Jos Suomi haluaa profiloitua vihreän teknologian osaajaksi, on haitallista jos Suomen sisäiset ratkaisut noudattavat edelleen perinteisen teollisuus- ja yhteiskuntarakenteen tarpeita.”

Jotta yritykset olisivat muutoksen etulinjassa, niille on lähetettävä oikea signaali siirtämällä verotuksen painopiste työstä luonnonvarojen käytön verottamiseen, totesi kansantaloustieteen professori Panu Poutvaara kommenttipuheenvuorossaan.

Myös kunnissa ilmastonmuutoksen hillitseminen on nostettava talouden rinnalle päätöksentekoa ohjaavaksi tekijäksi, korosti hiilineutraaliksi kunnaksi pyrkivän Uudenkaupungin projektipäällikkö Reijo Laine. Kunnat voivat aktiivisesti vähentää päästöjä esimerkiksi kaavoitus- ja rakennuspäätösten ja omien hankintojensa avulla.

SYKEn vanhempi tutkija Ari Nissinen puolestaan peräsi muutoksia kulutustapoihin. Muutoksen on tapahduttava yhtä lailla tuoteryhmien sisällä, esimerkiksi vähemmän sähköä kuluttaviin laitteisiin, sekä tuoteryhmien välillä, vaikkapa joukkoliikenteen käyttämiseen oman auton sijaan.

”Hintaohjauksella voidaan vaikuttaa merkittävästi kysynnän muutokseen – esimerkiksi autoverouudistuksen myötä uutena hankittavien autojen hiilidioksidipäästöt ovat pudonneet parissa vuodessa 15 prosenttia”, Nissinen muistutti.

Seminaarin ja aiheesta järjestetyn tulevaisuustyöpajan tulokset, seminaariesitysten videotaltioinnit ja puhujien esitelmät löytyvät alkuviikosta ympäristöhallinnon verkkosivuilta: www.ymparisto.fi/koulutus -> Resurssitalouden uudet teesit vuosille 2010–2030

Lue seuraavaksi