Uutiset

Yleinen

Sähkönkäyttö 9,5 prosentin laskussa

Kuva: Wikipedia Commons

Suomi on käyttänyt sähköä viimeisten 12 kuukauden aikana (lokakuu 2008 – syyskuu 2009) 80,4 miljardia kilowattituntia (terawattituntia, TWh). Sähkönkäyttö oli edellisen kerran tällä tasolla vuonna 2001.

Viimeisen 12 kuukauden sähköstä katettiin sähkön- ja lämmön yhteistuotannolla (CHP) yli 29, ydinvoimalla 28, vesivoimalla 17,5 ja sähkön erillistuotannolla runsaat 11 prosenttia. Sähkön nettotuonin osuus oli 13,5 prosenttia. Tuulivoiman osuus on noussut 0,4 prosenttiin.

Sähkön hankinnassa viimeisten 12 kuukauden aikana tuulivoima on kasvanut lähes 19 ja ydinvoima runsaan prosentin. Kaikki muut hankintamuodot ovat laskussa. Sähkön erillistuotanto – pääosin hiililauhde – on vähentynyt yli 16 prosenttia, sähkön nettotuonti, sähkön ja lämmön yhteistuotanto sekä vesivoima olivat kukin vähentyneet vajaat 13 prosenttia.

Myös päästöt vähentyneet

Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuoden aikana vajaat 12 prosenttia.

Sähkökauppa Ruotsin ja Norjan kanssa on ollut tänä vuonna Suomelle selvästi vientienemmistöistä. Pohjoismaissa on ollut alkusyksyä lukuun ottamatta viime vuotta huonompi vesivuosi. Sähköntuonti Venäjältä on kasvanut ja tuonti Virosta vähentynyt viimeisten 12 kuukauden aikana.

Energiateollisuus ry

Lue seuraavaksi