Uutiset

Yleinen

Rypsipellosta rikat pois

Suomessa on käytetty aiemmin suurta kylvösiemenmäärää. Suurella siemenmäärällä on haluttu varmistaa tiheä kasvusto ja samalla pyritty peittämään maa, jotta rikat eivät saa kasvutilaa. Tästä ylisuuresta siemenmäärästä on ollut myös seurauksena se, ettei rypsillä ole ollut tilaa kasvaa eikä yhteyttää. Palkojen määrä on jäänyt vähäiseksi, koska rypsi ei ole haaroittunut kylliksi. Myöskään auringonvalo ei ole päässyt kunnolla kasvuston sisään. Palkojen siemenmäärä on jäänyt alle 20 kappaleen, kun se voisi olla yli 40.

Rikat hallintaan

Rikkojen torjuminen on tällä kaudella entistä helpompaa ja taloudellisesti kannustavampaa. Pitkään odotettu uutuustuote Galera on saanut rekisteröinnin. Galera on kasvustoon ruiskutettava lehtivaikutteinen rikka-aine. Se tehoaa mm. savikkaan, mataraan ja keväällä itäneeseen saunakukkaan. Galera voidaan ruiskuttaa seoksena esim. kirppa- tai kuoriaisaineen kanssa. Ruiskutus pitää tehdä ennen kuin rypsi tai rapsi alkaa varjostamaan rikkojen lehtiä, kasvuasteella BBCH 12-20.
Jos peltoon on kylvetty rypsiä tai rapsia, hoida kasvusto huolella. Näin saat siemen-, lannoite-, kone- ja työkustannukset takaisin korkojen kera hyvän sadon muodossa. Rikkapitoista siemensatoa on vaikea myydä, mutta laadukkaalla sadolla on aina kysyntää.

www.berner.fi
Neuvontapuhelin:
020-791 4040

Lue seuraavaksi