Uutiset

Yleinen

Ropa Keiler 1 Suomessa

Pekomat ja Jyri-Pekka Raittila on koeajanut tämän syksyn Ropa Keiler I:stä ja vakuuttunut koneen tehosta. Yksirivisen perunannostokoneen voi laittaa hieman vaatimattomammankin traktorin perään, kun minimitehotarve on 60 kW. Hydrauliikkaa traktorista tarvitaan minimaalisesti, kun nostokoneessa on oma hydraulijärjestelmä. Tämä onkin koneen suurin ero vastaaviin yksirivisiin nostokoneisiin. Tämä mahdollistaa kaikkien mattojen erillisen portaattoman ajonopeudesta riippumattoman säädön.

Ropa on merkkinä Suomessa sangen tuntematon. Keski-Euroopassa se on tunnettu etenkin järeistä sokerijuurikas ketjun koneista. Itsekulkevista nostokoneista ja puhdistuskuormaimista juurikasaumojen purussa. Itse sellaiseen tutustuin ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1992. Ropan valikoima on kasvanut vähitellen myös perunannostokoneisiin. Tavoitteena on ollut valmistaa laadukkaita, luotettavia, tehokkaita, tukkeutumattomia ja helposti huollettavia koneita.

Pekomat esitteli Okrassa Keiler 1:stä. Kyseessä on täyshydraulinen nostokone, jossa kaikki puhdistustehoon vaikuttavat säädöt voidaan tehdä olosuhteiden mukaan.

Säädettävyyden helppoutta

-Säädettävyys on tärkeää, koska koneita toimitetaan ympäri maailmaa erilaisiin olosuhteisiin, eikä olosuhteet meilläkään aina samanlaiset ole, JP muistuttaa. Kun perussäädöt saa paikalle, niin hienosäädöllä selviää pitkälle. Meillä ei ohjekirjaa avattu ennen ensimmäistä nostoa ja kone saatiin kuitenkin nopeasti otettua käyttöön ja oikeisiin säätöihin. Koneen ohjausyksikkö on hyvin looginen ja selkeä.

Käsivalintatasoa aiemmin olevat mattojen nopeudet voidaan säätää halutuksi käsivalintatasolta. Siellä kun nähdään puhdistuksen laatu.

Eniten toki vaikuttaa maalaji ja se, miten varsi irtoaa perunasta. Kun varresta päästään eroon, peruna saadaan hyvin puhtaaksi käyttötarkoituksen mukaan. Kuljettajan tehtävänä on säätää nostosyvyys siten, ettei tule halkinaisia perunoita ja nostonopeudella ja mattojen nopeudella säädetään, että maata tulee riittävästi mukaan ensimmäiselle ja toiselle nostomatolle. Tällöin nosto on hellävaraista. Ajonopeutta nostossa on nyt seitsemän kilometriä tunnissa. Olosuhteet vaihtelevat tälläkin lohkolla ja pellon päädyssä vaon pohja on tiivistynyt seisoneesta vedestä. Siihen Joonas hieman hidastaa vauhtia.

-Poikani Joonas oppi todella nopeasti käyttämään uutta konetta, toteaa J-P. Koneen puhdistusta säädetään yhtä helposti ohjaamosta kuin ylhäältä käsivalintatason viereisestä ohjainyksiköstä. Kuvassa painatuspyörän säätö.

Tavaraa tulee ylös terhakkaasti ilman varsia. Peruna on puhdasta, mutta mukana on pikkukiveä. Se taas on maan vika, kun kone ei täysin tunnista eroa perunan ja kiven välillä. Jos kiviä olisi enemmän, voitaisiin sormisuistin yksikköä nostaa helposti ylöspäin ja päästää kivet roskakaistalle.

Kun kone on rivin päässä, koneen päisteautomatiikalla koneen vannas nostetaan maasta ja koneen toiminnot pysähtyvät yhdellä napilla. Vastaavasti yhdellä napilla päästään takaisin riville päisteen jälkeen ja riviseuranta ohjaa vantaan oikeaan paikkaan. Päisteautomatiikkaan voidaan näytöstä valita, mitä siihen kuuluu.

Kun nosto on keskeytynyt ja nostomatto on pysäytetty, käsiteltävä materiaali loppuu jossain vaiheessa. Muille matoille voidaan antaa viive, jolloin ne pysähtyvät automaattisesti, jolloin kone ei rallata turhaan ilman kuormaa.

Käsivalintatasolla poistetaan huonoja perunoita ja kiviä. Huonot perunat voidaan palauttaa peltoon, mutta kivet kerätään erilliseen säiliöön, mikä säiliöllinen sitten puretaan pellon reunassa. Käsivalintatasoa aiemmin olevat puhdistajien nopeudet voidaan säätää halutuksi käsivalintatasolta. Siellä kun nähdään puhdistuksen laatu. Nopeuksia voidaan säätää myös ohjaamosta, mutta ohjaus siellä on kameroiden varassa.

-Tähän koneeseen ei ole oikein rakennettu asioista, mitä ei pysty säätämään, JP toteaa. Kone on yksi tehokkaimpia yksirivisiä, mitä olen tavannut ja koneen komponentit ovat laadukkaita ja työn laatu taattua saksalaista laatua.

Traktorista tulee renkaiden ohjaus, käsivalintatason ja aisan hydrauliikka. Traktorissa ei tarvita ls-hydrauliikkaa vaan nostokoneessa on kaksi säätötilavuuspumppua, joita pyöritetään ulosotolla. Omilla pumpuilla hoidetaan kaikki muu. Tässä koneessa ei ole yhtäkään vaihteistoa tai rullaketjuvälitystä puhdistus matoilla. Kun koneessa on omat pumput, traktorilla voidaan ajaa pienillä kierroksilla ja silti saadaan aikaan riittävä tuotto. Nostokone on ISOBUS-yhteensopiva, mutta konetta voidaan käyttää myös vanhalla traktorilla, kun käytössä on koneen oma ohjausnäyttö.

Putkirunko

Ropan runkorakenne on järeä putki, johon kaikki muut komponentit on kiinnitetty. Putki on jäykkä, jolloin putkeen kiinnitetyt korvakkeet ja niihin kiinnitetyt rakenteet pysyvät paikoillaan.

Jyri-Pekka Raittila ja Ropa Keiler 1. Kuuden tonnin säiliötä puretaan laatikoihin. Mattojen kannattelussa käytetyt pyörät ovat järeitä ja isokehäisiä, jolloin matot eivät tee tiukkoja mutkia.

Konetta tilatessa voidaan varusteita valita omien tarpeiden mukaan. Rungossa on korvakkeet valmiina myös myöhemmin tilattaville lisävarusteille. Niille on myös mietitty valmiiksi hydrauliikkaan kytkeminen ja sähköt, kun johdot tulevat liittimelle valmiiksi. Tehtaan ohjelmaan ei vielä kuulu hydraulinen veto, mutta tehtaan kanssa neuvotellaan, miten se toteutetaan. Sellainen on tarkoitus rakentaa ensi talvena.

-Esimerkiksi tässä koneessa ei ollut koneen kallistussylinteriä, mutta sellainen kuitenkin haluttiin. Laatikossa tulivat kaikki tarvittavat komponentit ja asennus vei noin kaksi tuntia. Kun mekaaninen kytkentä oli valmis, liittimien kytkennän jälkeen kallistus oli toiminnassa, JP kertoo.

Koneen sähköt on keskitetty yhteen kaappiin. Kaikki kaapelit on sijoitettu suojapanssarin sisällä kytkentätelineeseen kiinnitettynä. Koneeseen on myös paljon ohjelmallista lisävarustetta, jotka voidaan päivittää. Nostokanavan kyljissä on lisävarusteena rosteripellit, jotka estävät multaa tarttumasta ja rakenteita kulumasta.

-Korjaus-/huoltotarpeita koneisiin tulee ennemmin tai myöhemmin, mutta vuosien päästä työn jatkumisen ratkaisee huollon helppous. Tässä koneessa vetoakseleiden toisessa päässä on hydraulimoottori, joka toimii myös laakeri yksikkönä ja toisessa päässä helposti irrotettava voideltava standardilaakeri. Kannatinrullien vaihto on helppoa, koska ne voidaan vaihtaa kanavien ulkopuolelta erilaisen kiinnitysjärjestelmän ansiosta.

Koneeseen on rakennettu erilaisia suojajärjestelmiä ja esimerkiksi ennalta määritelty painepiikki antaa hälytyksen ja pysäyttää koneen. Tällöin esimerkiksi maton puikkojen väliin päätynyt kivi ei riko paikkoja. Erilaisia hälytyksiä voidaan linkittää kameroihin. Esimerkiksi nappulamaton hälyttäessä ongelmasta, ohjaamossa oleva jaettu näyttö ottaa kuljettajan näkyville suuremman kuvan ongelmapaikasta.

Ropassa on avoin rakenne, jolloin huolto käy helposti. Rullia ei ole peitelty ja rulla tulee vetämällä pois, jolloin laakeri voidaan kätevästi vaihtaa. Maa ei kerry rakenteiden päälle, jolloin kone on nopea ja helppo puhdistaa. Kaikki vetopyörät ovat halkaistavia, jolloin ulosvetäjien tarve on minimaalinen laakerivaihdoissa.

Putkirunko on yhtenäinen edestä taakse ja se on vääntöjäykkä. Kone ei paljoa maata kerää.

Lue seuraavaksi