Uutiset

Yleinen

Rehumaissin kylvöön Horschilla

Edellisessä Urakointi Uutisten numerossa kerrottiin juuri Horschin kylvökoneesta, mutta maissin kylvöön tarkoitettu lisälaite tuli vastaan myöhemmin. Suomessa kylvetään rehumaissia noin 5000 hehtaaria ja maissin kylvömenetelmiä on muutamia. Yksi mielenkiintoinen menetelmä on hankkia Horschin kylvökoneeseen lisälaite, jolla maissinkylvö saadaan onnistumaan kätevästi.
Juha-Pekka oli kylvämässä Pälkäneellä Vesa Eerolalle maissia, ensimmäistä kertaa Horschilla 26. toukokuuta.
– Olen aikaisempina vuosina kylvänyt maissin sokerijuurikkaan kylvökoneella, mutta siinä ongelmana on liian matala kylvösyvyys. Juurikaskoneella ei pääse syvemmillään kuin kolmeen senttiin ja maissi pitäisi kylvää noin viiteen senttiin, Vesa perustelee valintaansa.

Lisävarusteena toinen jakaja

Juha-Pekan kylvökoneessa on lisävarusteena mielenkiintoinen laite. Jakajaan on kiinnitetty tilapäisesti välikansi ja poistettu käytöstä alkuperäisen jakajan putkisto. Säiliöstä tuleva siemenvirta ohjataan alkuperäisen jakajan ohi.
Välikannen yläpuolelle on asennettu toinen jakaja. Jakajaan on kiinnitetty vain joka viides siemenputki. Kun käytössä on vain joka viides siemenputki se tarkoittaa, että riviväli on 75 senttiä.
30 hehtaaria maissia olisi tänä keväänä tarkoitus kylvää, kun Vesalle kylvetään 15 hehtaaria. Viime vuonnakin Vesalla oli maissia kylvössä 15 hehtaaria ja edellisenä 10 hehtaaria.
Muualla maissin ”hoito-ohjeet” ovat hieman toisenlaiset kuin Suomessa. Lietettä pitäisi laittaa noin 200 tonnia hehtaarille. Reilulla lannoituksella on lupa odottaa kohtalaista satoa. Niin paljoa lietettä ei Suomessa ole lupa levittää. Jälkimmäistä eli kasvinsuojeluohjetta Eerolassa noudatetaankin kirjaimellisesti eli litra glyfosaattia ennen kuin maissi tulee pintaan. Tällöin rikkakasvit eivät saa etumatkaa harvaan kylvettävällä rehumaissipellolla.
Rehumaissin siemeniä kylvetään noin viiden sentin välein lämpimään ja pehmeään maahan. Tällöin maissin varrella ja juurilla on parhaat olosuhteet

Rehumaissia

Maissin korjaa syksyllä rehuksi työyhteenliittymä Sydän-Hämeen rehunteko. Juha-Pekka ja Vesa ovat mukana ketjussa kuten myös Kalle Rönni Pöttingerin niittomurskainperhosen kanssa. Kallesta juttua oli viime Urakointi Uutiset-lehdessä. Silppurina on käytössä ajettava tarkkuussilppuri.

Myös pienille lohkoille

– Moni on sanonut, ettei suuret koneet sovi pienille lohkoille. Olen kyllä eri mieltä, Juha-Pekka painottaa Fendt-kylvötraktoria ajaessaan. Kun työleveys on suuri, yhdellä peruuttamisella ja kulmassa käymisellä saadaan kulma jo sellaiseen kuntoon, että siellä päästään pyörähtämään. Tämä on notkea kone, kun kylvökone on vetovarsissa kiinni.
Kylvö etenee sujuvasti, kun ajonopeus on 15 km tunnissa ja siementä kylvetään 17 kiloa hehtaarille, Juha-Pekka luettelee. Tarvittaessa voidaan syöttöä lisätä tai vähentää 10 % portain ohjauspaneelista.

Lue seuraavaksi