Uutiset
Puutavara kulkee pahoistakin paikoista Keslan 12 MD -metsäperävaunulla ja 305T-puutavaranosturilla
Urakoitsija Aimo Nykänen on ajanut puutavaraa Pohjois-Karjalassa, Joensuusta noin 50 kilometrin säteellä, vuodesta 1985 lähtien. Ensimmäisellä metsäsavotalla mies on aloittanut vuonna 1964 Sonkajärvellä hieman alle 15-vuotiaana ja viimeiset neljä-viisi vuotta hän on toiminut Metsä Karjala Oy:n aliurakoitsijana. Poika Marko on ollut mukana metsätöissä jo ennen armeijaa, mutta ajohommia hän on tehnyt vakituiseen noin pari vuotta.
Hyvät kokemukset Keslan tuotteista
Aikaisemmin Nykäsellä oli kaksi pienempää Keslan puutavaranosturia ja perävaunua traktorien perässä. Perävaunut olivat Keslan 8-tonnisia ilman vetoa, toinen oli reikäpuomiaisalla ja toinen hydraulisella aisankäännöllä. Nosturit olivat puolestaan Keslan Patu 597 ja Patu 2500, joka oli ensimmäinen ympäripyörivä malli.
Koska isoja työmaita oli paljon pehmeillä suoalueilla eikä kunnon routaakaan ollut vuosiin, liikkuminen syvissä moton tekemissä urissa oli hankalaa. Siksi Nykäsen piti hankkia hieman isompi mekaanisella vedolla oleva metsäperävaunu, johon saa tarvittaessa telatkin.
Uuden mekaanisella vedolla olevan ammattikäyttöön tarkoitetun, 12 tonnin kantavuudella olevan Kesla 12 MD -metsäperävaunun Aimo Nykänen hankki huhtikuussa 2008 Joensuun Agrimarketin konemyyjältä, Veli-Matti Tanniselta. Koska sekä myyjä että ostaja eivät olleet aivan 100 %:n varmoja tuotteen kaikista ominaisuuksista ja varusteista, päättivät he lähteä tutustumaan niihin Keslan Kesälahden tehtaalle, jossa asiat selvisivät ja kauppa saatiin päätökseen. Uuden järeämmän metsäperävaunun myötä myös nosturi piti päivittää isommaksi eli Keslan 305T -puutavaranosturiin. Nykäsen aikaisempiin Keslan nostureihin verrattuna uusin 305T on huomattavasti voimakkaampi, mutta ulottuvuus on kasvanut ainoastaan puoli metriä 8,5 metriin.
Kesla 12 MD mekaanisella vedolla
Mekaanisella vedolla olevan Kesla 12 MD:n vetovoima on maksimissaan 5,3 tonnia, mikä on noin kaksin- tai kolminkertainen verrattuna vastaavankokoisen Keslan 12 HD tai 12 ND-mallin hydraulisella vedolla olevaan perävaunuun. Tämän ansiosta liikkuminen pahassakin maastossa on aivan erilaista ja tarvittaessa Nykäsen perävaunuun asennetaan vielä telat. Jotta telat mahtuvat pyörimään hankaamatta runkoa, on pyöriä tuotu 40 mm ulospäin molemmin puolin.
Perävaunun edessä Nykäsellä on Valtran juhlavuoden 2001 mallia oleva Valtra 6650 HiTech turbiinikytkimellä ja Forest-ohjaamolla, jossa on taakseajolaitteet, kattoikkunat takana ja sivuilla helpottamassa nosturinkäyttöä sekä suojaputki ohjaamon ympärillä. Turbiinikytkin tasoittaa traktorin vetoa ja helpottaa liikkeelle lähtöä varsinkin liukkaalla ja lumisessa maastossa raskaalla kuormalla ajettaessa sekä tasoittaa eri vaihteiden välistä nopeuseroa. Lisäksi turbiinikytkin suojaa voimansiirtoa epätasaisilta ja ylisuurilta kuormituspiikeiltä, kuten esimerkiksi mekaanisella vedolla olevan puutavaraperävaunun kanssa.
Ajovoimanottoa ei ole kaikissa nykypäivän traktoreissa, mikä on melkoinen puute esimerkiksi tällaisen mekaanisella vedolla olevan perävaunun vedossa. Nykäsen Valtrassa perävaunun veto toimii kaikilla vaihteilla yksi yhteen eikä perävaunu työnnä, mutta ei myöskään jarruta ajossa. Samaten peruuttaessa voimanotto pyörii toiseen suuntaan, jolloin perävaunu vetää myös taaksepäin.
Kronoksen muuttuvatilavuuksisella 71 cm³ nokkapumpulla Valtran hydrauliikan tuotto on saatu nostettua 71 – 156 l/min kierrosalueella 1000–2200 r/min, jolloin nosturi toimii riittävän tehokkaasti. Keslan 305T-puutavaranosturin öljyntuottosuositus on 70-140 l/min. Keulapumppu öljysäiliöineen antaa myös 480 kg painoa vetäville etupyörille.
Kesla 305T-puutavaranosturi
Tekniset tiedot:
Ulottuma 8,5 m
Jatkeen pituus 3,4 m
Nostomomentti (4 m) 42 kNm netto
Nostomomentti (4 m) 59 kNm brutto
Nostokyky (4 m) 1050 kg
Kääntösäde 380°
Kääntömomentti 16 kNm
Koura Kesla 24
Pinta-ala 0,24 m²
Maks.avautuma 1260 mm
Kääntäjä 900 Nm
Työpaine 190 bar
Öljyntuotto 70–140 l/min
Paino 1370 kg
Kesla 12 MD -metsäperävaunu
Tekniset tiedot:
Nettokantavuus 12 tonnia
Kokonaispituus 6210 mm
Kokonaisleveys 2250 mm
Kuormatilan ala 3,15 m
Kuormatilan pituus 4050 mm
Maavara 550-580 mm
Pankkoja 4 kpl
Paino 3220 kg
Hydr.nivelaisa ± 40°
Renkaat 550/45×22,5
Vetovoima 5,3 tonnia
Maksimivetonopeus 15,0 km/h
Miika Nyrö