Uutiset

Yleinen

Polanteetta Sotkamossa – Polanneterällä kulkuväylät kuntoon

Veljekset omistavat yrityksen puoliksi ja työtäkin tehdään samassa suhteessa. Viimeisen puoli vuotta Seppo on ollut sairauslomalla, kun hän koloi jalkansa traktorista pois tullessaan.
– Hyvin pojat ovat ilman minuakin selvinneet, vaikken ole osallistunut kuin työnjohtotehtäviin, Seppo kehuu.

Hyvöset aloittivat 1987 kiinteistöhuoltoa sivutoimisesti ja vuonna 2006 perustettiin osakeyhtiö kiinteistöhoitoon. Kaikki kiinteistöhoitoon tarvittava kalusto on yhtiön nimissä.
Yritys työllistää veljekset ja Sepon pojan, Ollin. Olli on osallistunut pienestä pitäen töihin pajalla. Olli on käynyt ammattikoulun kuljetusalan linjan. Töissä on lisäksi kaksi palkattua työntekijää, Jukka Rossi ja Jukka Hynynen ja yksi ulkopuolelta tarpeen tullen tilattava urakoitsija.
– Oma-aloitteisille kuljettajille onkin tilaus, Tuomo kehuu.

Neljällä koneella auraukseen

– Lumitöissä on yleensä neljä konetta, kun siivoamme kolmella traktorilla ja yhdellä liukuohjatulla pyöräalustaisella kuormaajalla kevyenliikenteen väyliä. Traktoreilla hoidetaan kauppojen-, teollisuuslaitosten-, Vuokatin alueen lomakiinteistöjen- ja asuintalojen pihoja, kunnan kohteita sekä Vuokatin urheiluopiston ja Snowpoliksen pihat. Kaksi traktoria on pihatöissä ja yksi tien aurauksessa.

Ennen vuotta 1993 kevyenliikenteenväylät mahtui siivoamaan traktorilla, mutta keskustan remontin jälkeen, väylät kaventuivat niin, ettei sinne enää sovi kuin kapeammalla koneella.
Liukuohjattu kuormain on käytössä vain keskustassa kevyenliikenteenväylien hoidossa ja sille on vuokrattu säilytystila keskustasta. Traktoreiden kanssa töihin lähdetään ”maatilavarikolta” Vuokatin kylän kupeesta.

Maarakennusta

Kalustona Hyvösillä on myös kaksi kaivukonetta, 13- ja pienempi 8-tonninen. Niillä urakat ovat useimmiten tietyömailla tai urheiluopiston maastossa. Kesällä esimerkiksi kunnostettiin urheilukenttää. Ensin poistettiin vanha pohja ja tämän jälkeen rakennettiin kenttä uudestaan.
– Tuollaisissa töissä on yleensä mukana meiltä enemmänkin kalustoa, kuten maansiirtoperävaunut, jolloin tarjotaan isompaa urakkaa. Destialle on ollut tienkunnostusurakoissa myös maansiirtoperävaunut töissä.

– Destialta talvihoidossa meillä on kaksi lenkkiä, joista toinen on pääasiassa sorapintainen. Niiden lenkkien au­rauksessa kuluu viidestä seitsemään ja puoleen tuntiin. Tämän lisäksi siivoamme pihat, jolloin kokonaisaika on yleensä noin 10 tuntia traktoria kohti.

Noin 50 päivää lumitöitä

Kun joulukuun puolenvälin tietämillä alkoivat lumityöt, niitä on riittänyt mukavasti. Tammikuu oli taas hiljaisempi kuukausi lumenaurauksissa. Tänä talvena lumimäärä Kainussa on ollut pienempi kuin aiemmin, kun lunta on satanut enemmän muualla Suomessa.
– Vuosittain lähdetään lumitöihin noin 50 päivänä. Keskustan kevyenliikenteenväyliä hoidetaan intensiivisesti, kun Sotkamoon ja Vuokattiin tulevien lomalaisten vuoksi alueet halutaan pitää kunnossa.
– Hoidamme alueilla lumitöitä, lumen ajoa ja hiekoitusta. Hiekoitustyö on se, joka on perinteisesti vienyt kaikista eniten aikaa, Seppo kertoo.

Työt rauhalliseen aikaan

Ongelma kunnossapidolle on se, että paikkoja ei päästä hoitamaan silloin, kun ei ole liikennettä.
– Aikoinaan täälläkin oli loma-aikana kokeilu, että au­raukset aloitetaan vasta 6:30. Siitä ei vain tullut mitään ja lomalaiset häiriintyivät enemmän, kun tunnin päästä liikennettä oli jo niin paljon, että aurauksesta ei meinannut tulla mitään. Etenkin risteysten ja parkkipaikkojen siivoaminen on hankalaa, jos työtä ei voi tehdä hiljaiseen aikaan, Seppo muistuttaa.
Hankalimpia etenkin pihojen kunnossapidossa ovat oikeastaan lumisateet päivällä. Autoja on parkissa ja aina joku paikka jää siivoamatta kokonaan.

Lumen siirtoajoa

– Vaikka täälläkin on periaatteessa tilaa lumelle, sitä kuljetetaan poiskin. Pysäköintialueiden tila on rajoitettu etenkin kauppojen ja liikuntapaikkojen pihoissa. Kun autoja lo­masesonkeina ja viikonloppuina on paljon, pidetään alueet puhtaana jatkuvasti. Kahden sateen lumia ei kärsi jättää kuljettamatta pois.
– Jos asiakkaiden autot eivät pihaan helposti mahdu, tulee siitäkin helposti ongelma, kun asiakkaat vaihtavat vaikka toiseen kauppaan, Seppo pohtii.

Polanneterä valittu Polanteen poistoon

– Ensimmäinen Polanneterän laite meille on tullut koekäyttöön vuonna 2006, jolloin meillä oli ensimmäinen proto-pikkusarjasta. Tämä uusi Scrofa on toinen, Tuomo esittelee.
– Olemme koittaneet vuosien saatossa poistaa polannetta alusterälläkin, mutta olemme päätyneet nostolaitesovitteiseen Polanneterään. Alusterässä on puolensa, mutta meidän tarkoituksiin nostolaitesovitteinen laite on parempi, Tuomo kertoo.
– Kaikista parhaiten nostolaitesovitteisen laitteen edut tulevat esiin nuoskalumessa, joka ei liiku pienillä kulmilla sivuttain. Kun alusterällä kulmaa rajoittavat renkaat, voidaan nostolaitesovitteista Polanneterää kääntää aivan ääriasentoon, 30 asteeseen, Tuomo kehuu.

– Meillä polanne poistetaan tappiterillä ja joskus tapit katkeilevat. Ehjän tapin vaihto katkenneen tilalle on nopea tehdä, kun katkenneet tapin huomaakin helposti. Nostolaitesovitteisessa laitteessa ei tarvitse harjoitella ryömimistä, vaan vaihto onnistuu kätevästi. Mielellään katkenneet tapit kuitenkin ehjiksi vaihtaa, jottei laatu kärsi, Seppo kuittaa.

Rappusille saakka

Kun polanneterä on nostolaitteissa, päästään sillä siivoamaan myös hieman pidemmälle seinän vierustoille ja lippojen alle tuiskannut lumi ja käsityötä on taas hieman vähemmän.
Jatkeella olevalla polanneterällä päästään siivoamaan myös kaarteen ulkokehällä oleva jäätikkö, eikä traktorilla tarvitse ajaa aivan kiveyksen reunaan.
– Meilläkin traktoreita käytetään moneen työhön ja alusterä on hankala ottaa pois. Ja poishan alusterä pitää ottaa, jos traktorilla lähdetään vaikka maansiirtoon, Seppo muistuttaa. Ja alusterällä on kuitenkin aina korkeampi hinta

Paljon polannetta

Keväällä monin paikoin ryvetään loskassa, kun polannetta ei ole talvella poistettu. Etenkin kaupunkien kadut ovat monin paikoin huonossa kunnossa.
– Pysäköintialueidenkin polanteenpoisto on tärkeä tehdä oikeastaan joka lumisateen jälkeen. Jos sattuu tulemaan suoja, on kenttä loskainen ja palautetta tulee nopeasti, Tuomo kertoo. Tuomo jatkaa, että polanne poistetaan mielellään aivan asfaltin pintaan saakka, jolloin loskaa on niin vähän kuin mahdollista.

Pitkää urakkaa

Mitä vaativammat ovat hommat, sitä pidemmät pitäisi olla sopimukset.
– Urakat meillä ovat kolme- ja viisivuotisia, jolloin kalustoinvestointeja voidaan miettiä hieman pidemmällä tähtäimellä. Muutamat kohteet ovat sellaisia, joissa ei hinta ratkaise vaan se, että saadaanko työ ylipäätään tehtyä, Seppo kertoo.

Uusi Scrofa Polanneterältä

– Tämä kuulostaa ehkä hieman kornilta, mutta meidän oli tarkoitus esitellä uusi mallimme vasta ensi syksynä. Talvi yllätti meidätkin eikä vain Etelä- Suomen autoilijoita, nauraa Asko Tervo Polanneterä Oy:stä. Ei esittelyn aikaistaminen oikeastaan tarkoittanut muuta kuin kiirettä tuotannossa. Seuraava sarja on jo valmistunut myyntiin.
– Näitä Polanneteriä ilmeisesti tämän kevätkauden kuluessa tarvittaisiin vielä paljon lisää, Asko povaa.

– Se tässä tuotteessa on hyvä, että tämä sopii traktoriin kuin traktoriin. Mitä painavampi traktori, sitä enemmän saadaan painetta terälle. Terä kuitenkin hakeutuu myös itse jäähän. Seuraavaksi tarvitaan painoa vetopyörillä, Asko esittelee.

Polanneterän Scrofa, kuten aikaisemmatkin mallit saadaan toimimaan myös nostolaitteissa, joissa on vain nosto, kun laite ankkuroidaan vetokoukkuun. Traktoreissa, joissa nostolaitteella voidaan myös painattaa, riittää jäykkäkin työntövarsi. Hydraulisella työntövarrella saadaan teräkulma vielä säädettyä tarkasti halutuksi työn aikana.

Tappiterärunkoja

Meillähän on mallistossa myös tappiterän runkoja ja tappeja. ”Jos ei pidä verkkoterien vaihdosta eikä rahanmenosta, tappiterät ovat hyvä vaihtoehto”, Asko tiivistää. Meidän tappiterärungot on valmistettu hitsausmenetelmällä, jolloin ne eivät ”halkeile” ja mallistossa on kaksi runkovaihtoehtoa työkoneen leveydestä riippuen. Runkoja tilatessa ei tarvitse tietää kuin se, montako kiinnityspulttia emäterässä on ja mikä on haluttu terän kulma, Asko esittelee.

Urakkaa monipuolisesti

– Niin monipuolisesti töitä on riittänyt aikoinaan heti alkuunsa, että esimerkiksi liikenneluvat piti hankkia. Liikennelupien hankinta pitäisi olla edellytys oikeastaan kaikille muillekin, jotka vähänkään traktoritöitä tekevät. Urakat laajenevat helposti myös töihin, jotka edellyttävät lupaa. Ja kun kurssit on käyty ja luvat hankittu, voi ottaa mitä urakkaa tahansa, Tuomo muistuttaa.

– Kesällä emme hoida teiden lanauksia, vaan ne ovat muilla. Soraa kyllä kuljetamme ja sorastamme teitä ja liikuntapaikkoja. Rehunpaa­lausurakointi työllistää myös kesällä omien viljelysten lisäksi. Maatalous on meille yhtymän nimissä, Tuomo esittelee.

Lunta putkesta

Vuokattiin aikoinaan 1997 rakennettu maailman ensimmäinen hiihtotunneli työllistää myös hieman eksoottisesti Hyvösiä. Kun keinolunta tehdään putkeen eikä se sieltä sulamalla poistu, pitää tunneli tyhjentää aika ajoin.

Voiteita suksista tarttuu lumeen ja päälle on tehtävä uutta lunta. Lunta jyrsitään säännöllisesti, jotta hiihtotuntuma olisi mahdollisimman normaali. Parin vuoden välein ”aina vain lisääntyvä” lumi poistetaan jyrsimällä se Suokoneen jyrsimellä ja puhaltamalla se heittotorvella traktorin perävaunuun.

Hiihtoputki on pituudeltaan noin puolitoista kilometriä. Kun putki tyhjennetään, siellä ei päästä ajamaan läpi, vaan perävaunun kanssa pitää peruuttaa putkessa.
Loppusyksystä, yleensä loka-joulukuun välisenä aikana, liikennetraktorit työllistää Vuokatin urheiluopiston ensilumenladun teko. Ladun tekoon ajettava lumimäärä on noin 30 000 kuutiota.

www.polannetera.fi
www.agrimarket.fi
www.rekokone.fi

Lue seuraavaksi