Uutiset

Yleinen

Pekkarinen – viidennes polttoaineesta uusiutuvaa 2020

”Olen käynnistänyt lainsäädännön valmistelutyön, joka tähtää siihen, että polttoaineiden jakelijat velvoitettaisiin huolehtimaan siitä, että uusiutuvan polttoaineen osuus nousee”, Pekkarinen kertoi bioenergia-alan seminaarissa Keuruulla.

EU:n Res-direktiivi määrää, että vuonna 2020 jäsenmaiden uusiutuvan energian käytön osuuden liikenteessä tulee olla 10 prosenttia.

”Suomessa nykyisen lain mukaan polttoaineen jakelijan on huolehdittava, että vähintään 4 prosenttia nestemäisistä polttoaineista perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin”, Pekkarinen kertoo.

Pekkarisen mukaan 20 prosentin tavoite saavutetaan, mikäli uusiutuvien polttoaineiden osuutta nostettaisiin asteittain vuoden tai parin välein.

Ministeri uskoo Suomella olevan hyvät mahdollisuudet nousta yhdeksi johtavista maista uusiutuvien nestemäisten polttoaineiden tuotantotekniikassa ja valmistuksessa. Suuri vaikutus uusiutuvien polttoaineiden käyttöön on sillä, että maassamme on runsaasti ruuaksi kelpaamatonta uusiutuvan energian raaka-ainetta.

”Suuret suomalaiset metsä- ja energia-alan yritykset ovat yhdessä tiedemiesten kanssa kehittämässä uuden sukupolven teknologioita.”

Lähde:
Tuula Lehtonen
Bioweb/ Maaseudun Tulevaisuus

Lue seuraavaksi