Uutiset

Yleinen

Moilaselle traktorialustainen nosturi

Yleisimmin erilaisia raskaampia nostovälineitä näkyy kuorma-autoalustalla, mikä tuo mukanaan hyvän siirtonopeuden. Nosto- ja siirtopalvelu Moilasella on yksi nosturiauto, jonka nostoteho on 36 tonnimetriä (txm). Aikoinaan kalustoon kuului myös yksi 120 tonnimetrin nosturi, mutta se myytiin pois. Kuorma-autoalustaisen nosturin lisäksi tarvitaan monissa kohteissa myös ketteryyttä ja maastokelpoisuutta. Siihen tarkoitukseen Moilaselle hankittiin nosturi traktorisovitteisena.

Traktorialustaisella nosturilla päästään pahempaan paikkaan kuin nosturiautolla. Myöskään nostopaikan ympärillä ei tarvita yhtä paljon tilaa kuin nosturiauton kanssa. Itse nostopaikka voi olla myös pehmeämpi, kunhan tukitassujen alle saadaan tukeva pohja.

– Turvallisuus on nostoissa aina huomioitava ensin. Kun työmaalle pystytetään nosturi, pitää huomio kiinnittää etenkin tukijalkojen alla olevaan maahan. Mieluummin laitetaan varmuuden vuoksi isommat tukilevyt, jotta ei tule yllätyksiä, Seppo Moilanen toteaa. Näissä hommissa ei kannata ottaa riskiä, vaikka turvallisuus vie aikaa monessa paikkaa.

Vuosia nostotöissä

Seppo oli vuosia töissä kuljettajana ensin lappeenrantalaisella Kalex-kuljetusyrityksellä ja sittemmin helsinkiläisellä nostokoneyritys Mäntylällä. Etenkin nostokonepuolella työmaat olivat pitkin Suomea mutta useimmiten pääkaupunkiseudulla.

– Hain vuorotteluvapaata, kävin liikennelupakurssin ja kehittelin mielessäni yrityksen perustamista. Vuonna 2002 aloitin yrittäjänä, kun tulin takaisin kotiseudulleni ja perustin oman nostokoneyrityksen. Tietoa nostokonetöistä oli vuosien varrella kertynyt monenlaisilta työmailta eikä työtä ainakaan yksitoikkoiseksi voinut kuvata, mutta mieli veti takaisin kotiseudulle pohjoiseen.

– Hommasin nosturiauton Hiabin nosturin kanssa ja siitä alkoi nostokoneyrityksen työt. Alkuun ajoin pitkälti vanhan työnantajan ajoja Kehä III:n sisäpuolella ja muu oma asiakaskunta oli uutta, Seppo muistelee. Uutta asiakaskuntaa nostokoneelle ei löydy kuitenkaan aivan käden käänteessä. Seppo jatkaa, että lopulta kun asiakkaita oli riittävästi, luovuin vanhan työnantajani ajoista käytännössä kokonaan vuonna 2003. Töissä ei ollut moittimista, mutta ne vain olivat pääsääntöisesti kaukana.

Siirtoa ja nostoa

– Nosturiautolla hoitelemme kaikkia mahdollisia nosto- ja siirtotehtäviä. Lavetilla kuljetetaan monesti asennettava tavara paikalle. Useimmiten nostopaikalle on tuotu nostettavat kappaleet etukäteen. Nostettavana saattaa olla vaikka kattotuolit, pylväät tai laite.
– Asiakkaiden töihin tarjoamme nosturin sijaan monipuolisempaa työkalua, kun käytettävissä on asennusnosturi. Henkilökorin lisäksi tarjolla on lisähydrauliikka- ja sähkövalmius, jolloin asennukset onnistuvat kätevästi korista. Puomistossa on lisäksi moninivel (jibi), jolla päästään pujottelemaan vaikka siltojen alle. Työkaluina ovat myös maakauha.

Pitkä suunnitteluprojekti

Traktoripohjainen nosturi on ollut Sepolla mielessä jo useamman vuoden, kun monilla työmailla sellainen olisi ollut kätevä tai jopa välttämätön, jotta nostotyö sujuisi hankalissakin olosuhteissa kätevästi.

– Hain erilaisia vaihtoehtoja ja kartoitin traktoripohjaisen nosturin tarvetta kohteissa, joissa olimme töissä ja niissä, joita emme päässeet nosturiautolla hoitamaan. Monella työmaalla sellainen vain olisi kätevämpi kuin nosturiauto.

Parin vuoden suunnittelu

– Kun traktorinosturia suunniteltiin, käytiin parin vuoden aikana läpi monta vaihetta. Traktori, sovitteet ja itse nosturi piti saada toimivaksi kokonaisuudeksi. Sovitteita suunniteltiin Uusimäen Konepajan Uusimäen Jarmon kanssa ja tuppisovitteista luovuttiin heti, kun tila olisi paksun metallin ympäriltä loppunut, eikä minun tarvitse ottaa nosturia pois, Seppo kertaa.

– Aika monta kertaa suunnitelmia pohdittiin puhelimessa ja kasvokkainkin kaikkien toimittajien kesken, Seppo muistelee.

Työkoneenkantaja

Tämä on laatuaan ensimmäinen tämänkokoinen nosturi Pro Liftiltä ja ilmeisesti ylipäätään, joka on asennettu traktoriin. Tavoitteena oli 30 tonnimetrin nosturi traktorialustalla, joka sopii töihin hallien sisään, siltojen alle ja vaikeakulkuiseen maastoon.

– Traktorihan on tässä oikeastaan työkoneen kantaja, voimanlähde ja perävaunun vetäjä. Vaihtoehtona oli oikeastaan mielessä muutamia muitakin merkkejä. Yhtä potentiaalista ei enää valmisteta ja toisen akselikantavuus olisi ollut pieni riski, Seppo kertoo.

Traktorin hankinnassa päädyttiin käytettyyn Valtran T-sarjalaiseen, kun S-sarjalaiseen verrattuna hyötykuorma oli suunnilleen sama. Valtran T-sarja on suhteellisen kevyt ja sitä voidaan kuitenkin painottaa kuudella tonnilla. Valtran hankintaa puolsi traktori tutuilla ominaisuuksilla ja kattava huoltoverkosto, joka on tarvittaessa käytössä.

– Nosturin tilasin kuitenkin ensimmäisenä, koska toimitusajat niissä ovat pitkät. Nosturi toimitettiin suoraan Uusimäelle. Kun traktori sitten hankittiin, sekin toimitettiin Uusimäelle ja siihen kiinnitettiin tukirunko ja tukijalat. Sitten nosturi asennettiin sovitteisiin, Seppo kertoo.

– Kokonaisuus ei kuitenkaan ollut toimiva ja nosturi käännettiin 180 astetta ympäri, nosturia siirrettiin 250 milliä lähemmäksi traktoria ja 230 milliä korkeammalle kuin alun perin. Lisäksi taakse suunniteltiin lisäjalakset antamaan tukevuutta, Seppo luettelee. Nosturin siirrolla eteenpäin saatiin takajalat lähemmäksi renkaita. Samalla kerralla laitettiin toiset, lisätakajalat saranoituna traktorin alle. Nosturin siirrolla saatiin painoa pois ja koneesta tuli täysin tukeva.
Sen jälkeenkin koneeseen on tehty muutostöitä ja parannuksia. Esimerkiksi hydrauliputkisto on nyt asennettu puomin kärkeen, jolloin nostokori on toimivampi työpiste asentajalle.

Etujalat vaihdettiin alun perin tilattuihin myöhemmin, kun tassujen etäisyys oli ensi vaiheessa 4,7 metriä ja koneeseen tilattiin 6,7-metriä leveät etujalat.

– Nostokapasiteetista olisi ollut käytettävissä alkuperäisessä ”asussa” 70 % ja nyt muutostöiden jälkeen nosturin kapasiteettia voidaan hyödyntää 100 % joka suuntaan. Nosturi kääntyy pukissaan 360 astetta rajattomasti, jolloin työtä voidaan tehdä sangen vapaasti, Seppo kehuu. Hyödynnettävyys parani muutostöiden myötä siis merkittävästi.
Uusimäen konepajan Jarmo Uusimäen mukaan, Moilasen sovite on kappaletavaranostureille suunniteltu JAKE 800 HD, joka poikkeaa puutavarakuormaimille suunnitellusta sovitteesta vahvuudeltaan aikalailla. Kappaletavaranostureita on asennettu vuosien mittaan jo useita JAKEn päälle, tälläkin hetkellä on tekeillä kaksi, mutta Moilasen Effer on ollut suurin. Sovite mitoitetaan aina nosturin ja traktorin mukaan, niin myös metsäkuormainpuolella.

– Jos verrataan vaikkapa yleistä Kronos 6020/Cranab FC80/Kesla 305-kuormaimille valmistettua JAKE 800:sta, niin Moilasen tapauksessa jo sovitteen paino on noin nelinkertainen. Lujuuden voikin sitten kertoa jo vähän isommalla numerolla, Jarmo kertoo.

Sähköt haastavia

Alun perin nosturin piti toimia 12 voltin järjestelmällä. Nosturissa oli kuitenkin 24 voltin järjestelmä, jolloin nosturiin asennettiin tupla-akut ja invertteri, jonka avulla nosturin akkuja ladataan.

– Invertterille on toki ollut käyttöä muutenkin, kun sillä saa toimimaan vaikka kulmahiomakoneen työmaalla. Monilla työmailla sähköä tarvitaan asennuksissa kuten esimerkiksi mainospylväitä ja opastintauluja kiinnitettäessä, Seppo kertoo.

Työkohteet haastavia

– Kyllähän tämä kalusto on hankittu nimenomaan sitä silmälläpitäen, miten asiakkaidemme työt sujuvat paremmin. Jos tarjoamme esimerkiksi traktorista myös virtaa asennuksille, työmaalle ei tarvitse erikseen hommata aggregaattia käsityökaluille.

Asiakkaina Moilasella on sähköyhtiöitä ja voimalaitoksia, joilla on tarvetta myös poikkeukselliselle kalustolle. Esimerkiksi voimalaitosten patojen tulvaluukkujen pesu tehtiin alaspäin taittuvalla puomilla kätevästi.

– Norminosturilla ei päästä kurottamaan alaspäin, Seppo muistuttaa.
Työtilaukset nosto- ja siirtokalustolle tulevat osittain suunnitellusti, jolloin esimerkiksi voimalaitoksen huoltoon tilataan kalusto jo puoli vuotta etukäteen. Tällöin koko laitos monesti seisoo ja kaikki huoltotyöt tehdään kerralla. Muuntoasemia kunnostetaan myös suunnitellusti. Samalla työmaalla kalusto saattaa olla kuukauden. Toisaalta työkeikkoja saattaa tulla hätätöinäkin, jolloin paikalle mennään heti kun mahdollista ja työ on usein tällöin lyhytkestoinen.

– Monesti työkeikka on päivän, kaksi, kun vaikka kasataan hirsitalo vakioasiakkaamme Hirsiykkösten hirrestä, Seppo kuvailee. Pisimmillään rakennuksia on kuorma-auton kanssa käyty kasailemassa Norjassa ja parhaimmillaan rakennuksia on kasattu 60 vuodessa. Tällöin hoidetaan rungon hirsien ja usein kattotuolien nostot.

Kokonaisia paketteja

Monesti työ sisältää siirtoa, nostoa ja asennusta. Esimerkiksi asennettava säiliö kuljetetaan työmaalle nostokoneen perässä lavetilla ja nostetaan pystyyn. Rakennustyöt tuovat myös töitä nostokalustolle, kun rakennustyömaan tavarat saadaan siivottua rakennuksen takaakin.
– Pääsääntöisesti olen kiinni nosturin ohjaimissa, enkä ehdi oikein muuta tehdäkään. Kattotuolien nostoissa useimmiten edellinen kattotuoli on jo tuettu, kun saan uuden nostettua kiinnitettäväksi, Seppo kertoo.

Teollisuusalueiden valaistustyöt työllistävät myös, koska valaisinpylväät ovat korkealla ja joskus hankalasti vaihdettavissa.

Kokemus parantaa kestävyyttä

– Puomiston käytössä pitää olla rauhallinen ja varovainen, Seppo muistuttaa työn luonteesta. Huolettomalla käytöllä nosturin saa rikki ja huoltokuluja lisäävät esimerkiksi liu­kupalojen tarpeeton kuluminen. Kun kuormaan ottaa tavaraa, se ei missään tapauksessa ainakaan saisi pudota, koska taakan putoaminen koettelee puomia. Kourahommat ovat kaikista riskialtteimpia, jos kouraan otetaan tavara huolettomasti. Kaikista ”helpointa” puomistolla taas ovat nostokorihommat, joita tehdään asennusporukoiden kanssa.

Painoja tarpeen mukaan

– Olemme erikoistuneet myös hieman poikkeukselliseen toimialaan, kun toimitamme painoja nostureiden koepainottamiseen. Toimitamme painoja, kun esimerkiksi siltanostureita koestetaan. Tarjolla on parisataa tonnia metallia vaakituksiin ja painot on muotoiltu niiden käyttäjien tarpeiden mukaan, jolloin niitä on helppo siirtää ja käyttää rakennuksissa, Seppo kertoo.

– Me tehdään nosto- ja siirtotöitä velipojan kanssa nyt pääsääntöisesti kahdestaan. Meillä on ollut myös palkattu työntekijä aiemmin, mutta nostotöiden sesonkiluonteisuus on hieman hankalaa. Töitä pitäisi olla jatkuvasti, jotta työntekijää pystyisi paremmin pitämään, Seppo toteaa.

Kevättalvella on hiljaisempaa ja muuten tehdään yleensä pitkää päivää. Nostourakointi ei lisäänny ripeästi, vaan vähitellen. Työt lisääntyvät sitä mukaa kun asiakkaat, jotka tarvitsevat nostotyötä huomaavat, millaisia laitteita on tarjolla ja miten työ sujuu, Seppo kuvailee.

www.effer.com
www.jake.fi
www.valtra.fi
www.prolift.fi

Lue seuraavaksi