Uutiset

Yleinen

Metsäalan mahdollisuudet vahvasti esillä

Metsä Group osallistuu jälleen valtakunnalliseen peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisille suunnattuun metsäalan koulutus- ja työmahdollisuuksia konkreettisesti esille tuovaan Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjaan. 

Ensimmäisen kerran vuonna 2013 järjestetty kampanja kannustaa nuoria näkemään ennakkoluulottomasti metsäalan mahdollisuudet.

”Metsäala todennäköisesti yllättää monet monipuolisuudellaan, innovatiivisuudellaan ja kansainvälisyydellään. Ammattilaisemme ovatkin tärkeällä asialla, kun 78 koululähettilästämme vierailee 113 koulussa ja tapaa satoja tulevaisuuden osaajia”, Metsä Groupissa kampanjaa ja muuta oppilaitosyhteistyötä koordinoiva henkilöstön kehittämisen asiantuntija Päivi Palosaari-Aubry sanoo.

”Maailman parhaan uusiutuvan raaka-aineen, pohjoisen puun, älykäs ja kestävä käyttö on hyväksi maailmalle. Koululähettiläät ovat tärkeällä asialla, kun he vievät viestiä ja luovat kokonaiskuvaa vastuullisesta metsäalasta tulevaisuuttaan miettivälle nuorelle. Haluamme tarjota nuorille riittävän ajoissa tietoa tulevaisuuden suunnan ja ehkäpä unelma-ammatin valintaan”, Palosaari-Aubry kertoo. ”Vierailuilla lähettiläämme jakavat tietoa myös omista koulutus- ja urapoluistaan. Positiiviset kokemukset kiinnostavat oppilaita ja jäävät heille mieleen hyvinä esimerkkeinä”.

Metsäteollisuus työllistää jatkossakin osaajia eri koulutustaustoilla, sillä alalta siirtyy lähivuosina ennätysmäärä työntekijöitä eläkkeelle. Lisäksi tulevat investoinnit avaavat mielenkiintoisia työ- ja kehittymismahdollisuuksia eri puolelle Suomea.

Vierailujen päätteeksi koulut saavat oppimateriaaliksi tuotesalkun, joka sisältää kattavan tietopaketin metsäalasta ja esimerkkejä innovatiivisista tuotteista. 

Lue seuraavaksi