Uutiset

Yleinen

Metallipalvelu Hartikaisen linko

Metallipalvelu Hartikainen kehitti pari vuotta uutta MPH-lumilinkoa useamman vuoden käytössä olleen lingon piirustusten pohjalta. Lopputuloksena on linko, joka selviää hankalistakin olosuhteista kuten sohjolumesta. 

15 astetta pakkasta ja lumi lensi kaaressa. Ari Kokkonen kehuu lingon ominaisuuksia myös märällä lumella, jolloin lingon ominaisuudet ovat todellisessa testissä. Silloinhan lumi takertuu herkästi lingon rakenteisiin, eikä kulje eteenpäin heittosiivikolle.

Lunta pakkaa heittosiivikolle ruuvi. Tällöin lumen liikuttaminen eteenpäin ei ole raskasta. 

Ainahan sitä voisi ehdotella varusteita, mutta sarjatuotannossa lingon pitää olla toimiva ja kuitenkin kohtuuhintainen. Tonnia korkeampaa hintaa on meille kaikille asiakkaille ehkä vaikea perustella, jos vaikka varusteita olisikin sen hinnan verran, Ari muistuttaa. Jalakset ovat kätevästi vanttiruuvilla säädettäviä.

Lingon purkuluukkuja käytetään hydraulisesti ja ne toimivat Arin mukaan paakkuja potkimatta. Kun toinen luukku on kiinni, hukkuu tehoa noin 15 kW eli 20 hevosvoimaa lumen vatkaamiseen lingossa. Mielellään lumen annetaan siis mahdollisuuksien mukaan tulla molemmista poistoaukoista ulos, jotta työ olisi kevyempää.

Lingot ovat järeytyneet, jotta niitä voi käyttää ammattimaisesti, Ari toteaa ja Hartikaisen linkoa on kehitetty juuri siihen suuntaan. Teräkulma on valittu oikeaksi, jolloin se ottaa polanteen ja verkkoterät purevat. paremmin pinnan rikki. Terän pituudet on valittu niin, että valmiit terät sopivat linkoon. 

Lunta pakkaa heittosiivikolle ruuvi, jolloin lumen liikuttaminen eteenpäin ei ole raskasta ja ruuvilla kulkee sohjolumikin. 

Lingon sisus on riittävän tilava ja murtopultti sijoitettu siten, että sen pystyy tarvittaessa vaihtamaan ilman että ryömii lingon sisään.

Metallipalvelu Hartikainen valmistaa vuodessa noin 60000 rajamerkkiä.

Katso video – Metallipalvelu Hartikaisen linko


Lue seuraavaksi