Uutiset
McHalen V660-hihnapaalain Hattulassa
Uusi McHalen muuttuvakammioinen paalain on silppurin ja sullojan osalta samanlainen kuin markkinoilla oleva F -sarjan paalaimissa. Käytössä on sama Fusion-silppuri kuin F550-paalaimessa ja hydraulisesti suojattuja silppurinteriä on 15/23 kappaletta. Hihnakoneessa paali kuitenkin rakennetaan hihnoilla, jossa paalikammion halkaisija kasvaa vähitellen, kun satoa noukitaan sisään.
Hihnakoneen etu on se, että paalikokoa voidaan säätää portaattomista 70–168 sentin halkaisijan välillä kahden sentin välein. Muodostuvaa paalia pidetään alusta saakka tiukkana ja kammion koko laajenee kunnes haluttu maksimikoko on saavutettu. Paalikammion muodostaa kolme päättymätöntä hihnaa.
168 senttiin
Kun samalla paalaimella halutaan tehdä esikuivattua säilöheinää, kuivaa heinää ja paalataan olkea kutakin haluttuun kokoon, muuttuvakammioinen paalain on silloin hyvä. Kun tehdään pienempää paalia säilörehuksi, riittää useimmiten noin 150 sentin halkaisija. Tällöin paalin paino vaihtelee kosteudesta riippuen 800–1300 kilon välillä, jolloin paaleja pystytään vielä käsittelemään etukuormaimella tai pienkuormaimella. Tällöinkin tarvitaan varmuuden vuoksi neljä kierrosta verkkoa paalissa.
Kun halutaan paalata kuivaa heinää tai olkea, paalin kokoa voidaan kasvattaa maksimiin eli 168 senttiin. Tällöin paalin paino pysyy vielä kohtuullisena, mutta paalin suurta kokoa voidaan hyödyntää varastoitaessa. Etenkin, kun paalit varastoidaan muovituubiin, säästyy suuri halkaisijaisella paalilla muovia. Tuubi on myös lyhyempi, kun kerätty sato saadaan ”korkeampaan kasaan”
Pienemmät satotappiot
Hihnakoneilla hihnojen välistä varisee hieman vähemmän satoa peltoon, jolloin etua tulee ylipäätään kuivilla paalattavilla materiaaleilla.
Hihnavetoinen kone aloittaa tiiviin paalin muodostamisen jo alusta saakka, jolloin vaaditaan hieman vähemmän huipputehoa traktorilta. Kiinteäkammioisessa koneessa viimeinen rutistus kun tehdään siinä vaiheessa, kun paali lopullisesti täyttyy. Tällöin dellytetään traktorilta voimaa enemmän.
Kokemukset paalauksesta
Kun ”ylikuiva” esikuivattu 150 -senttinen paali painaa 750–790 kiloa, painaisi vastaava 168 -senttinen paali noin 1150 kiloa. Kosteuden lisääntyessä huonojen olosuhteiden märkiin tuorerehupaaleihin paalin painossa oltaisiin lähellä 2000 kiloa, mutta käytännössä tuorerehupaalit ovat yleensä 1400 kiloa jatkokäsittelyn kannalta. McHale ei anna kuitenkaan paalaajalleen painorajoituksia, vaan pyytää käyttämään tervettä maalaisjärkeä. Yleensä paalin maksimipainoa rajoitetaan ohjekirjoissa reilusti alle 1000 kiloon, mikä tarkoittaa, että niillä voi paalata vain olkea ja kuivaa heinää paalin maksimikoolla.
McHalen muuttuvakammioinen paalain vaatii karhotuksen ennen kuin paalaajasta saadaan paras teho irti. Karhotuksen jälkeen satoa saadaan syötettyä riittävästi sisään koneen tehoon nähden, eikä ajonopeus nouse tarpeettoman suureksi. Tällöin koneen teho saadaan hyödynnettyä tehokkaasti ilman, että kuljettaja putoa istuimeltaan pellon normaaleissa epätasaisuuksissa.
Kun tiukkuus oli asteikossa 8 kohdalla, mikä on tehtaan suositus, paalit olivat jo sillä asetuksella kovia. Muutokset paalinmuodostukseen on nopea tehdä ohjaamoon sijoitettavasta ohjainpaneelista. Paneeli toimii selkeästi samalla logiikalla kuin muissakin McHalen paalaimissa.
Hihnapaalain on kalliimpi kuin yleisempi kiinteäkammioinen paalain, mutta paalin koon muuttamismahdollisuus antaa lisää vapausasteita. Paalin kokoa ja samalla painoa on mahdollisuus säätää halutuksi.
Paalattaessa kuivaa heinää paalin maksimikokoon eli 168 senttiin, painoksi punnittiin noin 660 kiloa. Nämä paalit käärittiin tuubiin kahdella muovikierroksella siten, että paalit saatiin sääsuojaan pellon laitaan.
Pienten alojen paalaimena McHalen hihnakone ei oikein pääse oikeuksiinsa, koska paalain on tehokas. Tarkoituksenmukaisin kone se onkin urakoitsijoilla ja isoilla kotieläintiloilla.