Uutiset

Yleinen

Maxpo Hyvinkäällä 8.–10.9.

Suomen Maanrakennuskonehistoriallinen Seura, Tiekonehistoriallinen Seura ja Veteraanikuorma-autoseura esittelevät maansiirron historiaa Veteraanikoneet-osastollaan. Näytteillä on joukko hienosti entisöityjä sekä ”suoraan ajosta” otettuja koneita.
Vanhin esiteltävänä oleva kone on vuonna 1951 valmistunut Lokomo Teräsmies 3, joka ammattipiireissä sai nimen ”Hyppy-Heikki”. Nimi tuli erikoisen loikkivan kävelymekanismin ansiosta. Tämä kone tuodaan Maxpoon siinä kunnossa, kuin se oli löydettäessä 2010 Tammelan Torronsuon laidalta. Hyppy-Heikki on ensimmäisiä Suomessa tehtyjä kaivinkoneita ja luultavasti vanhin jäljellä oleva Suomessa tehty.

Työnäytöksiä pienoismalleja ja opiskelijaohjelmaa

Veteraanikoneet-osastolla järjestetään työnäytöksiä, joiden avulla kerrotaan entisaikojen maanrakennuskonetekniikkaan liittyvistä työtavoista. Näytöksissä on mukana muun muassa alalla legendaarisen maineen saavuttanut Bröyt X2 -kaivinkone 60-luvulta, jonka liikuttelu konetta puomin ja kauhan avulla pyöräyttelemällä on nykykuljettajalle varsin erikoista.

Osastolla ovat myös edustettuina vanhat puskukoneet ja telakuormaajat sekä edustava joukko perinteisiä maan- ja soranajoon käytettyjä kuorma-autoja.
Maxpossa on nähtävillä pienoismalleja ja kokeiltavana motocrossia sähkömoottoripyörällä. Tapahtuman ensimmäisenä päivänä ohjelmaa on erityisesti alan opiskelijoille, joille sisäänpääsy perjantaina 8.9. on ilmainen.

Maarakennusalan suurkatselmus

Maxpo 11, kansainvälinen maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely järjestetään nyt 14. kerran. Edellinen Maxpo syyskuussa 2009 houkutti paikalle reilut 11 300 kävijää. Maxpossa Hyvinkään lentokentällä, esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Erikoisnäyttelyn järjestää Suomen Messut toimeksiantajanaan Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry.

www.maxpo.fi
 

Lue seuraavaksi