Perinteinen Maamess järjestettiin 20.–24. huhtikuuta Tartossa. Näyttely on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1993. Näyttelyaika oli sama kuin monena vuonna aiemminkin. Yleensä alueen toukotyöt ovat tuohon aikaan parhaillaan käynnissä, mutta nyt kun on ollut sateista ja kylmää olivat touot myös Viron puolella myöhässä. Sää suosi näyttelyä torstaina. Perjantaina ja lauantaina olikin sitten koleampaa ja sateisempaa. Maamess on pääosin ulkoilmanäyttely, joten ainakin tunnelma kärsii sateisesta säästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Suomesta näyttelyssä on kymmeniä retkikuntia, kun monen yhteisön ja kaveriporukan kevätretki tehdään juuri Tartoon ja näyttely sekä paikka ovat mielenkiintoisia. Monille Tarton näyttely on jo monivuotinen kohde.
Meirenin osastolla oli uutuutena esillä lana, jossa on sivusiirto ja lanan kulman säätö. Lieneekö valmistaja suunnitellut, että lanalla pukataan vain lunta? Sivusiirto on kätevä sepeliä tien reunasta keskemmälle kerätessä ja toisaalta lumia penkoilta pudotettaessa. Terän viistävyydellä saadaan sepelitavara kulkemaan keskemmälle tai tarvittaessa märkäkin lumi siirtymään penkalle. Meirenin auroja myy Suomessa Rentti. www.rentti.fi
BT-Agro oli omalla osastollaan ja esittelyssä oli Kvick Finn. Etenkin Valvatin ja juolavehnän kurittaminen vaatii vaivaa. Luomussa kemialliset keinot ovat vähissä, eivätkä tehoaineet perinteisessäkään viljelyssä ole niin itsestään selviä. Rikkakasvien hoito vaatii ajokertoja, jotta kasvustot saadaan kuivumaan ja taantumaan. Liian pitkälle rikkakasviongelmaa ei saa päästää, muuten ongelmat vain kasvavat. Kvick Finnin tehosta on olemassa positiiviset tutkimustulokset.
www.bt-agro.fi
Fendtin Katana-ajosilppureilla, jotka ovat isomman kokoluokan silppureita, on jo kysyntää Viron puolella. Suomeen näitä ei vielä ole tuotu tiettävästi yhtään käytettynäkään. www.fendt.fi
Merkittävä osa suomalaisista pilkekonevalmistajista oli paikalla. Virossa pilkottavaa ja haketettavaa puuta toki riittää, kun metsät eivät ole tukkipuuvaltaisia. Polttopuuksi kelpaavaa tavaraa sen sijaan on tarjolla runsaasti. Pilkemaster esitteli EVO 36:sta ketjusahakatkaisulla toimivaa pilkekonetta näyttelyssä. Työnäytös pysäyttää katselijoita kuten Suomessakin. www.pilkemaster.fi
Seppo Kuisma Oy ja Kire olivat esillä metsäperävaunujen ja muokkainten kanssa. Kiren tasausäkeessä on kätevät vaihdettavat teräpalat, jotka ovat kiinni terärungossa. Tasausäestyksen lisäksi tällä voidaan hoitaa muokkaus ennen kylvöä tietyillä maalajeilla kokonaan.
www.seppokuismaoy.fi
Konekesko on laajasti Baltian mukana maatalouskonekaupassa esimerkiksi Claasilla. Tämän lisäksi Konekesko huoltaa Baltiassa esimerkiksi Ponssea. www.konekesko.com
Ylistaron Terästakomo ja Palax oli mukana keskikokoisilla pilkekoneillaan, jotka on suunnattu urakoitsijoille. Kuvassa C900, jossa on kovametallinen 900-millinen pyöröterä. Pöllin halkaisuun on käytettävissä 8-tonninen tunkki. Koneen ohjaus hoidetaan hydrauliikalla. www.palax.fi, www.hankkija.fi
Metsä-Säämänen myy Kineticiä, joita on Suomeenkin toimitettu jo toista kymmentä. Omapainoltaan paritonninen Kinetic ketteränä liikkuu paikoissa, joissa käytännössä vain maavara rajoittaa. Jotta työ kaikilla keleillä olisi mukavampaa, on Kineticiin tulossa etu- ja takapleksin lisäksi lisää seinää kuljettajan suojaksi. Molemmin puolin ohjaamoa on tulossa runkoon kiinni ovet. Lämmityslaite on myös tulossa varusteisiin. Kysyntää Kineticillä on Pertin mukaan ollut, kun talvella vaunu voidaan varustaa teloilla ja yhdistelmä vetää joka kulmasta. Veto on sielläkin, missä on kuormaa. Näyttelyssä oli esillä Country-metsäperävaunuja. Mallisto on kasvanut yksirunkoisella kahdeksan tonnin ja kaksirunkopalkkisella yhdeksän tonnin vaunulla.
www.metsa-saamanen.fi, www.country.ee
Palms -metsätuotteet ovat saaneet uuden pintakäsittelyn, joka kestää paremmin kuin edellinen. Letkutukset ovat puomissa siististi sisällä. Ainoastaan puomin päässä ovat letkut hieman näkyvissä mutta kuitenkin suojassa, kun ei öljyä voi letkuttomanakaan rotaattorille liikuttaa. www.palms.eu, www.hankkija.fi
Biofire oli esillä lämmityslaitteineen. Markkinat Virossa ovat avoimet myös Biofiren laitteille ja Viroa hoitaa oma myyjä. Pystymallinen sulkusyötin oli esillä Biofiren osastolla. www.biofire.fi