Uutiset
Liperiin lietettä
Peltojen kasvukunnon eteen voidaan tehdä paljonkin; parantaa pH:ta, keventää muokkausta, parantaa lannoitteiden kuten lannan hyödyntämistä tai hoitaa esimerkiksi nurmea sen kasvukunnon ylläpitämiseksi.
Lannan käsittely on aihe, jota ei korosteta liikaa. Lannan ravintoarvoa ei kannata väärällä käsittelyllä heikentää, koska siinä hävitään aina rahaa. Kyseinen määrä ravinteita joudutaan joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin peltoon lisäämään.
Lannan ravinteiden säilyttäminen ja niiden saattaminen kasvien käyttöön ei edellytä yleensä kuin oikeaa käsittelyä. Aina kun lanta haisee, haihtuu tai siitä muuten häviää ravinteita. Kun hajua onnistuu mahdollisimman pitkälle välttämään lietealtaan sekoituksessa, kuljetuksessa ja levityksessä, on voitettu paljon.
5. heinäkuuta hanke järjesti lannanlevitysnäytöksen, jossa esillä olivat jotakuinkin kattavasti eri vaihtoehdot saada liete levitetyksi nurmelle tai oraalle. Nähtävinä oli kiekkovannaskoneita ja hieman harvinaisempi paineella toimiva lietteenlevitin. Lietettä levitettiin myös letkulevittimellä.
Olosuhteista kuten kasvien rehevyydestä, maanlaadusta ja kosteudesta riippuu paljon, miten kasvit saavat lietteen ravinteet käyttöön. Myös levitysmenetelmällä on vaikutusta kuten säätilallakin. Kuuma aurinkoinen ilma lisää haihtumista, kostea sateinen ilma taas saa ravinteet yleensä kulkeutumaan paremmin kasvien käyttöön. Runsas vesi taas saa ravinteet kulkeutumaan pintavaluntana etenkin rinnemaastossa.
Monta kertaa levitysolosuhteet ovat märät ja maan rakenne kärsii pellolla kulkemisesta. Lietteet pitäisi kuitenkin saada levitettyä joka vuosi. Erilaiset rakenteelliset ratkaisut levityskoneissa helpottavat työtä. Leveämmät renkaat, ajettava levityskalusto ja eri jälkiä kulkevat renkaat vähentävät pellon rasitusta. Mahdollisimman suuri levitysleveys vähentää ajometrejä hehtaarilla, joka sekin parantaa työn laatua.
Paljonko painaa?
Paljon puhutaan vaunujen painoista ja etenkin siitä, miten paljon renkaat sotkevat peltoa. Mitä syvemmälle maahan upotetaan vantaat, sitä suuremman vastuksen ne aiheuttavat ja tarvitaan voimaa, jolla liikuttaa vaunua ja vantaita. Toisaalta vantaat painuessaan maahan myös nostavat itse työlaitetta, jolloin tasamaalla vaa´alla todettuja painoja ei välttämättä pellolla kohdatakaan.