Uutiset
Lanausta Nerkon monitoimilanalla
Lunta voidaan pukata monenlaisella kalustolla. Myös sorateitä voidaan lanata vastaavasti monen tyyppisellä kalustolla. Lumelle on yleensä vain yksi suunta eli tieltä pois ja penkkaan. Soratien hoidossa taas on useampia tavoitteita.
Lanoja voidaan tehdä monenlaisiin tarkoituksiin. Leppävirtalainen Ari Kauhanen teki ensimmäisen lanansa oikeastaan vahingossa 80-luvulla, kun markkinoilla oli tarjolla oikeastaan vain perälevyjä ja tiekarhuja. Lana oli tehty omaan käyttöön.
Lana suunniteltiin lumitöihin ja se sovitettiin traktorissa eteen. Lanaan rakennettiin leveä keskiosa ja kääntyvät siivet, jotta lunta saatiin kerättyä pihalla mutta myös työnnettyä sivuun tiellä. Ensimmäisessä lanassa oli huomattavasti leveämpi keskiosa terällä, jolla myös saatiin lunta liikutettua ilman että aurattu alue jäi liukkaaksi.
– Yksi tuttu tuli jossain vaiheessa kysymään, josko voisin tulla lanaamaan tietä, mutta totesin, jotta minulla ei ole lanaa, Ari muistelee. Hän näytti sitten lumiauraani ja päätimme kokeilla lanaamista sillä. Lanassa ei ollut muita liikkuvia osia kuin kääntyvät siivet, joilla päästiin ohjaamaan hieman irtonaisen maan liikkeitä.
Keskilohkon pyöritys auttaa sorateiden hoidossa ja kallistuva ja sivusiirtyvä terä on penkan keräämiseen hyvä. Myös teräkulmaa voidaan säätää, jolloin terästä saadaan ottava tai jättävä. Ari Kauhanen Nerkolta näyttää. Runko on kotelomallinen, joten terä ei anna hetkessä periksi. Ensimmäisessä lanassa runko oli neljämillistä tavaraa, nyt paksuus on viisi milliä. Kaikissa nivelissä on rasvausnipat ja pronssihelat, jolloin lana on mahdollista pitää kunnossa ja kunnostaa. Tapit ovat lukittuja, joten ne eivät pääse pyörimään.
Niveliä lisää
Lana kiinnitettiin myöhemmin traktoriin taakse. Lanan luonne muuttui, kun siihen asennettiin runkonivel, jolloin lanaa pystyi kallistamaan. Kun lanan saa kallistettua, talven aikana tien reunaan lumen mukana työnnetty sora saadaan nostettua takaisin tiellä.
– Nosto pitää tehdä keväällä, jolloin ruoho ei ole vielä kasvanut, Ari kertoo.
Runsas kallistus ja hieman vielä sivusiirtoa, niin saadaan auratut hiekat pois reunasta takaisin tielle.
Kallistus ratkaisi yhden ongelman. Seuraavana huomattiin, että traktorin kanssa ei voi ajaa aivan penkan reunaan keväällä, koska reuna on usein pehmeä. Jotta lanan kanssa päästää riittävän pitkälle, päätettiin ottaa käyttöön hydraulinen sivusiirto. Sivusiirrolla voidaan lanan ulottuvuutta ohjata huomattavasti tarkemmin kuin traktoria renkaista ohjaamalla.
Lanassa on tukipyörä, jolla haluttu työkorkeus voidaan ylläpitää. Tukipyörä on rakennettu kahdesta renkaasta, joka on ollut helpompi toteuttaa kuin yhdellä renkaalla. Tukipyörä on varren päässä ja tukipyörä voidaan nostaa ylös. Tällöin lanalla päästään aivan seinän viereen ja lanan takana saadaan liikuteltua isompaakin lumikasaa.
Kallistus on lanan rungossa ja runkoa saa kallistettua riittävästi joka työhön. Kallistuksen ja sivusiirron ongelmaksi tulee lanan kulman ja renkaan kohtaaminen jossain vaiheessa. Lanan kulma repii renkaan rikki, jos hinkkaaminen on jatkuvaa. Tuotantomalliin on laitettu nyt rajoittimet, jolloin siipi ei pääse niin suppuun missään asennossa, jotta rengas repeytyisi. Rajoitus suputuksessa on traktorikohtainen.
– Sivusiirtoa ei haluttu rajoittaa, koska se ominaisuus on tärkeä, Ari toteaa.
– Etuversiossa lanassa oli vielä leveämpi keskiosa ja lyhyemmät siivet. Nyt kapeammalla keskiosalla lanaan voidaan sovittaa eripituiset siivet, vaikka 1,5- ja 1,8-metriset, Ari kertoo.
Tämä lana on ollut nyt muutamalla paikallisella käytössä ja se on joutunut koviinkin paikkoihin, kun metsäteillä auran siipi takertuu juuriin ja kiviin. Rakenne on vahva, mutta tiukassa paikassa lanaa suojaa myös Piippo Hydraulicin shokkiventtiilit. Ohjaimet traktorissa ovat vielä osittain käytettävissä vaihtokytkimen takana, joten työ ei ole aivan sujuvaa. Ohjainboxin toimivuus on edellytys, jotta lanaa on luonteva käyttää.
– Kun lanan kanssa pukkaa sivusiirron kanssa, eivät traktorin sivurajoittajat oikein kestä sitä leikkiä, Heikki Huovinen toteaa. Lana on ollut Heikillä pari viikkoa koekäytössä.
Siivet voidaan kääntää siirtävään asentoon, jolloin koko lanan leveys siivoaa tietä. Lanalla voidaan ajaa molempiin suuntiin ja terä saadaan kallistumaan ottavaksi tai jättäväksi.
Nyt siirretään lunta kuupassa. Puhti ja etenkin renkaiden pito loppuvat traktorista ennen kuin kesähoidossa lanan eteen kerätty sorakasa on siirtynyt. Lanaan on suunniteltu kaltevuusmittaria tai hidastettua asentoanturia, jolloin kuljettaja pystyy myös lukemaan mittaria. Kuljetusasennossa lana on nostolaitteissa.
Ohjainboxi muuttaa vielä muotoaan, jotta laite on helpompi hallita. Nyt edellytetään vaihtokytkimen käyttöä.
Piippo Hydraulicin sähköisesti ohjattava yksikkö vähentää huomattavasti ulostulojen tarvetta hydrauliikassa.