Uutiset

Yleinen

Laadukas urakoitsija palkittu

Toista kertaa myönnetty Talvihoidon urakoitsija -tunnustuspalkinto jaettiin 17.2 Talvitiepäivillä Tampereella. Palkinnon sai tamperelainen urakointiyritys Pihahuolto Haapaniemi Oy.

Tunnustuspalkinto on kiertopalkinto. Se myönnetään kansainvälisen Talvitiepäivät-tapahtuman yhteydessä yritykselle tai toiminimelle, joka pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla osoittautunut teiden ja katujen talvihoidon osaavaksi urakoitsijaksi. Perusteena on, että urakoinnissa korostetusti on esillä tekemisen ja menetelmien laatu, työn ja liikenteen turvallisuus sekä koneiden ja laitteiden korkea tekninen ja innovatiivinen taso.

Palkinnon saanut Pihahuolto Haapaniemi Oy on perheyritys, joka on kehittynyt ammattimaisella otteella luotettavaksi osaajaksi erityisesti katujen ja kiinteistöalueiden kunnossapidossa. Pihahuolto Haapaniemen urakoinnin laatu ja tehokkuus perustuvat muun muassa uusimpien laitekokonaisuuksien hallintaan ja menetelmiin, joilla tarkkaan seurataan työn suoritusta.

Yrityksen puolesta palkinnon vastaanotti toimitusjohtaja Jukka Haapaniemi. Tunnustuspalkinnon luovuttivat Suomen Tieyhdistyksen varapuheenjohtaja Mikko Leppänen, Talvitiepäivät-järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Sammallahti sekä tunnustuspalkinnon lahjoittaneen Arctic Machinen toimitusjohtaja Juha Jääskelä.

Lue seuraavaksi