Uutiset

Yleinen

Kuminan logistiikkaan investointeja

Kumina on monivuotinen kasvi, joka voidaan kylvää touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin muut kasvit pitäisi olla jo kylvetty. Etenkin laajentaneelle kasvinviljelytilalle, jossa kalustoa ei ole viritetty loppuun saakka ohran ja vehnän täyspainoiseen viljelyyn, kumina sopii hyvin.

– Meidän sopimustuottajilla on toki monia perusteita kuminan viljelyyn, mutta työtä tasaava vaikutus on merkittävä. Jos 100 hehtaarin kasvinviljelytilalla vaikka 10–20 % pinta-alasta on kuminalla, tasaa se jo kummasti kiireitä, Jyrki Leppälä Transfarm Oy:stä vertaa. Kun sesonkihehtaareita on leikattu, ei käytössä tarvitse olla tehokkain mahdollinen kalusto.

Sopimustuottajilla on keskimäärin 15 hehtaaria kuminaa viljelyssä, joten tuo määrä vähemmän varastotilaa vaativana kasvina pienentää myös investointitarpeita rakennuksiin.
Kumina tuo myös uutta mielenkiintoa omaan työhön ja viljelyyn, kun viljeltäväksi tulee kohtalaisen katteen tuova kasvi. Moni pohtii myös maan rakennetta parantavaa vaikutusta, kun peltoa ei muokatakaan parina vuonna.

– Kasvinsuojelussa tunnolliset saavat hyviä tuloksia etenkin nyt kun uusia hyväksyttyjä torjunta-aineita on viime vuosina tullut lisää ja siinä olemme olleet tiiviissä yhteistyössä etenkin Bernerin kanssa, Jyrki kiittelee.
Saunakukka on useimmiten hankala rikkakasvi kuminalle ja rikkakasvit ovatkin useimmiten syy miksi kaksi tai kolme satovuotta on maksimi samalla kasvustolla. Mahdollinen saunakukkaongelma pitää käydä tunnistamassa huomattavasti ennen kuin kumina lopettaa kukintansa. Kun kumina lopettaa kukintansa ja alla oleva kasvusto saa valoa, ryöpsähtävät saunakukka ja monet yksivuotiset rikkakasvit usein selvästi näkyviin.

Markkina elintarvike­teollisuudessa

Kuminan menekki riippuu käytännössä kysynnästä elintarviketeollisuudessa. Kysyntä Suomen pohjoisen aromikkaalle kuminalle on kasvanut tasaisesti vuosien varrella ja uusia sopimustuottajia on otettu joka vuosi. Joku lopettaakin kuminan viljelyn kun viljan hinta on noussut, mutta aiemmin maksetut tilityshinnat eivät kerro tulevasta.
2010 perustettuja tuotantohehtaareista jää pois ensi vuoden jälkeen. Ensi keväänä pitäisi taas kylvää uutta kuminaa, jotta kahden vuoden päästä on korjattavaa satoa.

– Onhan kuminan satovaihtelutkin merkittäviä ja öljypitoisuudet vaihtelevat, mutta tuotot ovat kohtalaisen vakiot. Hinnan vaihtelut toki vaikuttavat, kun ei kuljeta Tupo-sopimusten mukaan, Jyrki muistuttaa.
– Meille on toimittajana tärkeää, että saamme riittävästi kuminaa, jotta voimme sitä tilausten mukaan toimittaa. Haluamme parantaa koko ajan markkina-asemaamme ja myös mahdollisuutta hinnoitella tuotteemme. Se parantaa myös mahdollisuutta maksaa viljelijöille korkeampaa tilityshintaa, Jyrki kertoo.

Uutta varastoa

Sopimusviljelijältä tullutta erää päästään käsittelemään yleensä viikon tai kahden kuluttua vastaanotosta. Sen enempää varastoon ei sovi raakakuminaa. Analyysien tekoon laboratoriossa aikaa kuluu viikko. Hinnoittelu perustuu painoon lajittelun jälkeen, öljyyn ja mikrobiologisen laatuun.

Tuotanto eli kunnostus- ja pakkauskapasiteetti on ollut tähän mennessä ollut tiukasti sidottu, kun ylimääräistä tilaa ei ole toimitusvarastoon ollut.
– Emme ole muuttamassa vastaanottotapaa, jolloin toimitukset irtotavarana tai suursäkeissä on sopimusviljelijöiltä aikataulutettu postinumerojärjestyksessä. Tavaraa kunnostetaan heti kun saamme tavaran omaan varastoon ja teetettyä analyysit tilitysten pohjaksi, Jyrki lupaa.
Olemme nyt laajentamassa varastoa, jotta asiakkaiden tilaukset voidaan täyttää paremmin. Kun kunnostettua kuminaa on aina varastossa, sitä voidaan toimittaa tilausten mukaan. Ennakoimattomiakin tilauksia tulee uusilta ja vanhoilta asiakkailta.
– Heinäkuussakin tilaukset pitää täyttää ja siihen uusi varasto antaa paremmin mahdollisuuksia, jolloin ylivuotiseksi jää aina hieman kuminaa ja asiakkaiden laatutoiveet voidaan täyttää paremmin.

– Tavoitteena on, että edellisen satokauden kuminaa ei olisi enää kesän alussa viljelijöiden varastossa. Ja kun viljelijöiden varastot pitäisi olla jo keväällä tyhjät, pitää tavaraa olla varastossa meillä kesällä parin kuukauden tarve. Pari hyvää satovuotta ovat hieman helpottaneet tilannettamme, jotta ei eletä toimituksissa aivan kädestä suuhun, Jyrki kuvailee.
– Tuotantotilathan meillä eivät muutu mihinkään ja nyt tuotantoa ylläpidetään kahdessa vuorossa. Jos käsiteltävää määrää pitäisi kasvattaa, tarkoittaisi se kolmannen vuoron käyttöönottoa tarvittaessa ja silloin tarvitaan varastotilaa lisää, Jyrki pohtii.

Toimitukset järjestyksessä

Olemme nyt vuosien varrella oppineet ennakoimaan asiakkaiden kysyntää ja samaan tahtiin otamme kuminaa tuottajiltamme. Kunnostus vaatii oman aikansa eikä yllätyksiltäkään voi välttyä. Nyt sopimusviljelijöille annetaan etukäteistieto toimitusviikosta, jolloin sato noudetaan. Tuo tieto helpottaa jo useimpien sopimusviljelijöiden talouden ja töiden suunnittelua.

– Kaikki kumina on tähän mennessä noudettu, joten sitä ei ole tarvinnut aprikoida, meneekö sato kaupaksi vai ei. Kuminatoimitukset tehdään joko asiakkaille toimittamissamme suursäkeissä tai irtotavarana. Ja kun säkkeinä käytetään meidän omia kahden kuution kertakäyttösäkkejä, kuormat saadaan täyteen, eikä ongelmia tulee hygienian kanssa, Jyrki vakuuttaa.

Kuminan merkitys ammattiviljelyssä kasvaa

– Kun aloitimme kuminan sopimusviljelyn, kysymykset esimerkiksi messuilla koskivat useimmiten itse kasvia ja sen kasvattamista. Nyt kun kuminaa on vuosia viljelty ja kasvi tunnetaan, keskustelut messuilla ovat yhä ammattimaisempia, kun pohditaan kuminan viljelyn mahdollisuutta vakavasti omalla tilalla ja viljelyn erityiskysymyksiä, Jyrki pohtii. Jyrki toteaa, että koko kasvi tunnetaan nyt aivan eri tavalla kuin muutama vuosi sitten.

Lue seuraavaksi