Uutiset

Yleinen

Koulu lämpenee uusiutuvalla energialla

Helsingin Energia on toteuttanut Sakarinmäen koulukeskukseen uusiutuvaan energiaan perustuvan lämmitysjärjestelmän pilottiprojektina. Koulun oppilaat ja opettajat otettiin alusta asti mukaan ideoimaan, kuinka energia-asiat tuodaan näkyväksi osaksi koulun arkea ja opetusta.

Uusiutuvan energian lämmitysratkaisu otettiin käyttöön Sakarinmäen koulukeskuksessa, kun koulut alkoivat tänä syksynä. Yli 80 prosenttia Sakarinmäen koulun käyttämästä energiasta tuotetaan nyt uusiutuvalla energialla. Lämmitysratkaisun muodostavat maalämpö, aurinkolämpö, lämpökeskus ja lämmön varastointi yhdessä.

Sakarinmäen koululle asennettiin alkukesästä 16 isoa aurinkokeräintä, joiden pinta-ala on yhteensä 160 neliömetriä. Lisäksi koulun hiekkakenttien alle porattiin 21 maalämpökaivoa, jotka ulottuvat 300 metrin syvyyteen. Kun maalämpö ja aurinkolämpö eivät riitä kattamaan kulutusta, käytännössä talvipakkasella, tukea koulun lämmittämiseen saadaan lämpökeskuksesta. Se tuottaa energiaa pääasiassa bioöljyllä.

”Sakarinmäki on pilottihanke, jonka avulla Helsingin Energia testaa uudenlaisia energiaratkaisuja. Sakarinmäen koulukeskuksen energiajärjestelmän rakentaminen on ensimmäinen askel laajemmasta Östersundomiin sijoittuvasta kokeilusta”, kertoo johtaja Marko Riipinen Helsingin Energiasta.

Energia mukana opetuksessa

Helsingin Energia on järjestänyt koulun oppilaille ja opettajille useita työpajoja, joissa on ideoitu, kuinka energia-asiat voidaan tuoda mukaan opetukseen, ja kuinka lämmöntuotantoa voi havainnollistaa ymmärrettävästi.

Helsingin Energia toteutti koulun aulaan uusiutuvan energian lämmitysjärjestelmän tuotantotietoja kuvaavat näytöt. Niiltä oppilaat ja opettajat voivat seurata reaaliaikaisesti, minkä verran maalämmöstä, aurinkokeräimistä ja lämpökeskuksesta saadaan energiaa, ja mitä se tarkoittaa esimerkiksi lämpimiksi suihkuiksi muutettuna.

”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että saamme olla uusiutuvan energian pilottikouluna. Sekä oppilaat että henkilöstö ovat ottaneet asian vastaan innostuneesti, ja tietämyksemme uusiutuvasta energiasta ja kestävästä kehityksestä on lisääntynyt”, kertoo rehtori Kaisa Alanne.

”Saamme käyttöömme koulun lämmöntuotantotiedot paitsi päivittäin, myös kuukausitasolla, ja voimme käyttää niitä opetuksessa. Esimerkiksi äidinkielessä voimme miettiä, mitä energiaan liittyvät termit tarkoittavat, matematiikassa ja fysiikassa taas laskea ja tehdä tilastoja energiantuotannosta. Pääsemme myös johtopäätösten tekoon, kun pohdimme lämmön tuotannossa tapahtuvia muutoksia lasten ikätasolle sopivilla tavoilla.”

Lue seuraavaksi