Uutiset

Yleinen

Koko maan kattava varaosapalvelu – Lännen Konekeskus Valtran kanssa yhteistyössä

Lännen Tractors Oy:n myyntijohtaja Kaj Koskela ja Valtran Suomen varaosapäällikkö Jukka Kaukoranta ovat tyytyväisiä varaosayhteistyöhön ja uskovat sen kasvavan ja kehittyvän tulevaisuudessa, kun kaikki asiakkaat tiedostavat sen tuoman lisäarvon.

Varaosayhteistyön synergiat

Lännen Konekeskus Oy:n ja Valtran varaosayhteistyö lähti liikkeelle elo-syyskuussa 2008, kun Lännen Tractors Oy:n myyntijohtaja Kaj Koskela mietti varaosaketjun kehittämistä. Vaihtoehdoiksi jäi, että lähtisikö rakentamaan omaa varaosaketjua vai alkaisiko yhteistyöhön Valtran jo olemassa olevaan ja toimivaan varaosalogistiikkaan. Valtra oli kiinnostunut yhteistyöstä, sillä laajentamalla varaosatarjontaansa Lännen Konekeskuksen maarakennus- ja ympäristönhoitokoneisiin, se kasvattaisi merkittävästi varaosamyyntinsä liikevaihtoa.

Lisäksi osalle Lännen Konekeskuksen asiakkaista Valtran toimipisteet olivat jo ennestään tuttuja, koska Valtra on vuosien varrella markkinoinut sekä Lännen- että Lundberg-Hymas-tuotteita sekä myynyt Lännen-varaosia enemmän tai vähemmän vuodesta -87 lähtien. Varaosat ja palvelut olivat siten osittain tuttuja myös Valtran varaosamyyjille.

Kattava varaosaverkosto

Yhteistyön ansiosta Lännen Konekeskuksen varaosapisteitä on nyt kaikkiaan 40 ympäri Suomea. Näistä 22 on Valtran omia toimipisteitä, 13 Valtran yksityisiä varaosapisteitä ja loput Suomen Rakennuskone Oy:n sekä Lännen Konekeskuksen varaosapisteitä.

Kaikissa varaosapisteissä on tärkeimmät osat käsittävä varaosavarasto ja yhdeksässä pisteessä se on vielä muita hieman kattavampi. Jos jotakin osaa ei löydy varastosta se saadaan tilaamalla kaikkiin pisteisiin seuraavan arkipäivän aikana. Tampereen alueen toimipiste on kattavin, sillä Pirkkalassa Lännen koneiden myynti ja varaosat toimivat samassa rakennuksessa. Tulevaisuudessa ehkä huoltokin on samoissa tiloissa. Myös Kuopiossa huolto ja varaosat ovat saman katon alla.

Valtuutettuja huoltopisteitä Lännen koneille on 17 paikkakunnalla, joista viisi on Valtran sopimuskorjaamoita ja loput ovat itsenäisiä, koulutettuja huoltoyrittäjiä, joilla on omat korjaamot ja huoltoautot.

Kaikki Valtran varaosamyyjät ovat saaneet koulutuksen Lännen koneiden varaosiin ja koulutusta annetaan lisää tarpeen mukaan. Valtran varaosamyynti on mukana Lännen Konekeskuksen sähköisessä varaosientilausjärjestelmässä, josta löytyy myös sähköiset varaosakirjat kaikkiin Lännen Konekeskuksen edustamiin koneisiin.

Valtran tuoma lisäarvo Lännen koneille

Valtran toimipisteitä voidaan kutsua hyvällä syyllä One Stop –pisteiksi, sillä niistä koneyrittäjä saa varaosien lisäksi lähes kaiken tarvitsemansa, kuten akut, öljyt, työvalot, työkalut ja haalarit. Tämä on tärkeä asia, koska ”länkkäriurakoitsija” on usein yhden koneen yrittäjä, joka toimii kaupungeissa tai niiden kehyskunnissa. Valtra-liikkestä hän saa kaiken tarvitsemansa ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse käydä monessa liikkeessä. Tulevaisuudessa Valtran tuotevalikoima tulee vielä lisääntymään kaivukoneiden kulutusosien, kauhankynsien ja kauhojen huulilevyjen osalta. Erikoispalveluna Lännen Konekeskuksella on niin sanottu ”reputusvarasto” vanhempien koneiden varaosista, jota voi selata netissä ja tilata löytämänsä varaosan haluamaansa osoitteeseen.

Lisäksi Valtran toimipisteet ovat hyvien yhteyksien varrella ja reiluissa tiloissa. Normaalien aukioloaikojen, arkisin 8.00–16.30, tarvittaessa varaosia saa myös työajan ulkopuolella. Valtran varaosamyyjät löytyvät helposti osoitteesta www.valtra.fi/palveluhenkilöt.

Miika Nyrö

Lue seuraavaksi