Uutiset

Yleinen

Kevätpäiviä Hollannissa

Noin neljäsosa Hollannin pinta-alasta on merenpinnan alapuolella. Patoja on vuosien varrella rakennettu ”moneen kerrokseen”, jotta patojen rajaamalle alueelle on saatu viljelykelpoista maata. Samalla on levinnyt myös asutus ja maisema vanhalla merenpohjalla ovat kuin missä tahansa ”maan päällä”. Hollannissa pinta-alaltaan 51 431 m3 alueella asuu 16,5 miljoonaa ihmistä ja maatalous työllistää 2,6 % ihmisistä.

Maatalous työllistää vähän ja koneellistaminen on edennyt Hollannissa pitkälle ja koneenrakennus myös. Hollantilaiset koneet ovat olleet viime vuosiin saakka Suomessa monesti pykälää liian suuria. Monesti Suomessa on vierastettu nimenomaan muuta kuin traktorikalustoa. Hollantilaisten menestyksestä maatalouskaluston valmistajana antaa osviittaa heidän perehtymisensä lietekalustoon ja ylipäätään ajettavaan kone­kalustoon.
Suomeen on muutaman vuoden aikana myyty nelisenkymmentä ajettavaa lietteenlevitintä, joista uusia on viisi. Nuo reilu 40 konetta ovat siis käytössä tällä levityskaudella. Itse asiassa tuo tarkoittaa sitä, että lietteenlevitys etenkin urakoinnissa on siirtynyt vähitellen ajettavaan kalustoon. Kehitys ei pysähdy tähän.

Lue koko artikkeli oheisesta pdf-tiedostosta:

Lue seuraavaksi