Uutiset

Yleinen

Käyttötarkoitukseen räätälöidyt renkaat Nokialta

Nokialla on pitkät perinteet renkaiden valmistuksessa. Suomen Gummitehdas perustettiin jo 1800-luvulla ja itse tehdaskin on perustettu yli sata vuotta sitten. Henkilöautonrenkaiden osalta yhtiö on ollut uranuurtaja talvirenkaiden tuomisessa markkinoille ja Hakkapeliitta on muodostunut käsitteeksi. Myös raskaiden renkaiden osalta kehitys on kulkenut pitkälti lähellä olevien tarpeiden täyttämisen kautta. Vuonna 2006 Nokian Raskaat Renkaat erotettiin omaksi tuotantoyhtiökseen. Tästä raskaiden renkaiden kehitys- ja tuotanto saivat uutta vauhtia.

Nokian Raskaat Renkaat valmistaa renkaan komponentit itse. Kumiseokset valmistetaan tarkoin varjelluin reseptein. Erilaisia kumiseoksia käytetään paitsi eri renkaissa, myös renkaan eri osissa keskimäärin 11 eri kumiseosta. Myös teräsvyöt ja puskurit valmistetaan Nokialla metallilangoista ja tämän työhön onkin tulossa aivan pian uusi, täysin automaattinen teräskudoskone, joka on varsin suuri investointi.

Nokian Raskaat Renkaat on keskittynyt erityisesti muutamiin sovellusalueisiin. Nämä ovat metsä, maatalous ja urakointi, maansiirto ja tienhoito, kontin- ja materiaalinkäsittely sekä maanalainen louhinta.

Metsärenkaat pitkin perintein

Nokian Renkailla on vankka osaaminen Skandinaavisen menetelmän, eli tavaralajimenetelmän metsäkoneiden renkaista, joissa yhtiö on markkinajohtaja yli 30 prosentin maailmanmarkkinaosuudella. Renkaita on myös kokopuumenetelmän koneisiin. Metsäkonerenkaita Nokialla tehtiin jo 60-luvulla ja edelleen metsäsektori on iso ja tärkeä osa yhtiön toimintaa. Metsäkonerenkaista 80 prosenttia menee ensiasennukseen, pääasiassa Suomessa ja Ruotsissa toimiville konevalmistajille. Myös maataloustraktoreiden metsärenkaat kuuluvat tarjontaan.

Uusimmissa metsärengasmalleissa kudosmäärä kasvaa nykyisestä 16 pr:stä 20 pr:ään. Myös suurimmat sallitut paineet kasvavat tämän myötä. ”Entistä suurempia paineita tarvitaan, koska koneiden kuormat kasvavat, mutta leveyttä ei voida kasvattaa määrättömästi. Kantavuutta saadaan lisää kasvattamalla renkaan painetta”, kertoo Nokian Raskaiden Renkaiden teknisen asiakastuen päällikkö Jouni Hietamäki.

Traktoreihin, joita käytetään metsätöissä, on perinteisesti valittu vahvistetut ristikudosrenkaat ja edelleen se on ratkaisu rankkaan metsäurakointiin. Tänä päivänä myös vyörenkaista saadaan toimivia ratkaisuita metsäolosuhteisiin. Näissä käytetään pistosuojausta kyljissä, joka on tavallaan ristikudosta. Vyörenkaalla saadaan ristikudosrengasta suurempi tartuntapinta-ala, jolloin pito ja pintapaine saadaan paremmalle tasolle. Tällaisia renkaita käytetään esimerkiksi, kun ei voida tai saada käyttää teloja.

Vyöt maatalouteen

Maatalousrenkaissa käyttöaste on noussut merkittävästi, sillä tyypillisesti maataloustraktoreita käytetään urakointiin. Pelto-ominaisuuksien ohelle on tullut tarve entistä paremmista maantieominaisuksista, sillä sekä siirtoajoa että tieurakointia tulee traktoreilla tehtäväksi huomattavan paljon. Yhä useammin sopivin rengas on vyörakenteella toteutettu ratkaisu.

Vyörenkaassa kyljet tekevät työn, jolloin renkaaseen voidaan tehdä enemmän pintaa ja renkaalle saadaan enemmän kilometrejä. Suuri pitopinta-ala auttaa talviolosuhteissa ja tukevuus tekee ajettavuuden maantiellä suurillakin kuormilla mukavaksi.

Maatalouspuolelle on tullut myös lietekärryihin hyvin sopivat renkaat teräsvyöratkaisulla.

Traktoreissakin aletaan pikkuhiljaa mennä kaksiin renkaisiin, eli aletaan käyttää eri renkaita kesällä ja talvella. Usein kesäkäytöön on sopivin riparengas ja talvella palakuvioinen rengas. ”Peltorenkaana riparengas on yleensä paras, mutta tietyissä olosuhteissa käytetään esimerkiksi TRI2-vyörengasta kynnössä”, tietää Hietamäki.

”TRI2 on isoilla paineilla erittäin hyvä rengas etukuormainkäyttöön. Osa käyttäjistä on valinnut TRI:t eturenkaiksi kuormausominaisuuksia parantaakseen ja takana on peltokäyttöä ajatellen riparengas.”

Räätälöintimahdollisuuksia on useita erilaisiin työkohteisiin. Esimerkiksi Nokian ELS Radial TL on leveä vyörengas, jossa on ripakuvio ja pyöreät olkapäät. Tällaisella varustuksella saadaan hyvä pito renkaan ollessa kuitenkin hellävarainen alustalle. Tällaisia käytetään muun muassa nurmikoilla, esimerkiksi puistoissa ja hautausmailla liikkuvissa traktoreissa.

Myös palakuvioisista Nokian TRI 2 -renkaista on tullut kiinteistö- ja tiehoitoon soveltuvat rengaskoot kevyisiin koneisiin.”Uudet koot 270/75R15, 250/75R16 ja 250/80R16 soveltuvat erityisesti pieniin traktoreihin. Pistonkestävät ja pidoltaan oivalliset erikoistuotteet toimivat ketterästi kiinteistönhuollossa ja nurmikenttien hoidossa. Uusi tulokas Nokian TRI 2 620/80R42 on puolestaan suunnattu raskaampaan urakointikäyttöön”, kertoo Hietamäki.

Satamien ja kaivosten erikoisrenkaita

Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana Nokian Renkailla on panostettu satamalaitteiden, erityisesti kontinkäsittelylaitteiden renkaisiin. Tämä on tyypillinen omalla tavallaan erittäin vaativissa olosuhteissa erikoisrenkaita käyttävä kohde ja siksi se on Nokian Renkaille mielenkiintoinen ala. Kontinkäsittelylaitteissa renkaiden päällä on suuria kuormia ja renkaita käännellään paikoillaan, jolloin renkaisiin kohdistuu erityisen suuria vääntövoimia.

Pyöräalustaisten kaivukoneiden erikoisrengas on Nokian Armor Gard, jota käytetään myös materiaalinkäsittelykoneissa.

Erikoisrenkaiden käyttäjiä on paljon kaivostoiminnassa. Nokian Renkaat toimittavat huomattavan määrän ensiasennusrenkaita Suomessa valmistettaviin kaivoskoneisiin, esimerkiksi Sandvikille ja Normetille. Näissä käyttökohteissa käytetään paljon ristikudosrenkaita, erityisesti maanalaisissa kaivoksissa toimivissa koneissa. Myös maanpäälliset kaivoskoneet ovat alkaneet kiinnostaa ja siellä vyörenkaille on enemmän kysyntää. Vyörenkaat Nokian Renkaat toimittaa sopimusvalmistajilta.

Avokaivospuolelle tullaan panostamaan erityisesti dumppereiden renkaisiin. Näihin soveltuvat tulossa olevat Loader Grip 2 ja 3.

Sopivat renkaat oikein painein

Renkaiden paineet ovat erittäin merkitsevässä asemassa niin ominaisuuksien kuin kestävyydenkin kannalta. Liian suurilla paineilla menetetään pito-ominaisuuksia ja mukavuutta, kun taas liian pienillä paineilla ei saavuteta riittävää kantavuutta ja jämäkkyyttä sekä vääntötilanteissa tulee päälläpysymisongelmia. ”Vähintään 500 tunnin välein pitäisi renkaiden paineet tarkistaa, jotta paineet pysyisivät oikealla tasolla”, muistuttaa Hietamäki. ”Syksyllä kannattaa renkaiden paineita nostaa, sillä kylmänä paineet ovat pienemmät ja siten talvipakkasilla mennään helposti liian pienille paineille. Lämpötila vaikuttaa renkaan ilmanpaineeseen 0,17 baaria kymmenen celsiusasteen muutoksessa.

Renkaiden valinta käyttökohteen mukaan saattaa säästää huomattavia summia rahaa niin polttoainesäästöissä kuin käyttöajan kautta. Malleja on varsin paljon, joten ammattilaisen käyttäminen valinnassa on varmasti järkevää. Nokian Renkaiden oma jakeluverkosto Vianor tarjoaa ammattiosaamista ja siellä on omat erikoisosaajat raskaiden renkaiden osalla. Vianor-ketju kasvaa hurjaa vauhtia ja toimipisteitä on runsaasti myös ulkomailla. Tällä hetkellä toimipisteitä on yli 900.

Tekninen asiakaspalvelu on tärkeä linkki käyttäjien ja valmistuksen välillä. Ympäri maailmaa asiakkaiden luona kiertävät asiantuntijat käyvät paikan päällä auttamassa ja neuvomassa raskaisiin renkaisiin liittyvissä asioissa ja keräävät samalla tietoa ja kokemuksia niistä olosuhteista, joissa renkaita käytetään.

Omin neuvoin rengastarjontaan voi tutustua Nokian Raskaiden Renkaiden internet-sivustolla www.nokianraskaatrenkaat.fi. Siellä oleva versio on aina päivitetty viimeisimpään versioonsa, joten sieltä tutkien voi olla varma saavansa viimeisintä tietoa renkaista.

 

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi