Uutiset
Jussinmäki vertaili jälleen lisävaloja
Erittäin monipuolisen lisävalovalikoiman tarjoava Jussinmäki on jo muutamana vuonna julkaissut lisävalovertailun eikä tämä vuosi tee asiassa poikkeusta. Valotestiä on kehitetty kokemuksien perusteella entistä paremmin valintaa palvelevaksi ja uutena tulevat kuvat raskasta kalustoa varten sopivista malleista kolmen metrin asennuskorkeudelta. Tänä vuonna lisävaloja oli vertailussa ennätysmäärä, yli 50 erilaista mallia. Jussinmäki testasi tänä syksynä myös työvalot samoilla periaatteilla kuin lisävalot. Tämäkin testi on luettavissa Jussinmäen kotisivuilla.
Valotestien valokuvaamisen haasteena on kuvien valotuksen saaminen vertailukelpoiseksi. Siksi Jussinmäen testissä on valittu kameraan kiinteät valotusarvot keskimääräisen valaisimen mukaan. Tämäkään ei kerro täyttä totuutta käytännön tilanteeseen, mutta mahdollistaa vertailun. Testissä käytetään lisäksi vain yhtä valaisinta. Käytännön tilanteeseen vaikuttavat myös valinnan kohteena olevan ajoneuvon omien valojen valokuviot, joita lisävaloilla siis täydennetään.
Valintaa tehdessä hyvänä lähtökohtana on auton omien lähivalojen kyky valaista. Osassa autoja lähivalot ovat hyvät, jolloin lisää valoa tarvitaan vain etäälle, eli pelkkään valotehoon ei kannata keskittyä lisävaloja valitessa. Jos lähialue tulee voimakkaasti valaistuksi, silmä sopeutuu tähän valaistustilanteeseen ja suhteellisen isollakaan kaukovalon määrällä ei saada parasta mahdollista käytännön näkyvyyttä. Tällöin valitaan valokeilaltaan sellainen valaisin, joka valaisee vain kauas. Osassa autoista lähivalot eivät ole kovin mairittelevia ja silloin tarvitaan lähialueen valaisuominaisuuksia. Valotestin kuvista voi nähdä millainen valokuvio on käytännössä, mutta luonnehdinta on myös tekstimuodossa. Valintaa on helpotettu myös valinnoilla, kuten on mahdollista valita ovatko auton lähivalot hyvät vai huonot ja sen perusteella saadaan rajattua lähtökohtaisesti sopivimmat valaisimet vertailtavaksi.
Lisävaloissa on muutamassa vuodessa menty nopeasti led-valaisinten maailmaan. Halogeenit alkavat olla vähemmistöä ja ne ovat jo Jussinmäen vertailusta jääneet pois. Ksenonvalojakaan ei enää kovin montaa ole. Ledien myötä valaisukuviot ovat kehittyneet entistä tarkemmiksi ja esimerkiksi ylöspäin suuntautuvaa hajavaloa on saatu vähennettyä. Tästä on hyötyä sumussa ja lumisateessa.
Valovertailu on nähtävissä jussinmaki.net-verkkosivustolla. Marraskuun puolivälissä ei vielä ollut aivan kaikkia erilaisia kuvia nähtävänä, kuten raskaan kaluston vertailukuvat kolmen metrin asennuskorkeudella puuttuivat vielä.