Uutiset

Yleinen

JCB panostaa maatalouspuolen kehitykseen – Fastrac-traktorien ja JCB-maatalouskurottajien uutuusmallit esillä Englannissa

Fastrac 3200 Xtra ja 3230 Xtra tuovat taloudellisuutta ja tuotantotehokkuutta urakointiin
JCB valitsi aikaisemmin tänä vuonna Sisun uusien Tier 4i -luokan moottoreiden toimittajaksi. Tavoitteena onkin ollut tuottaa yhä tehokkaampia ja samalla ympäristöystävällisempiä traktoreita, jotka mahdollistavat huippuluokan työtehokkuuden vaativissakin olosuhteissa.

Polttoaineen kulutus onkin saatu laskemaan kymmenen prosenttia edeltäjiin verrattuna. Vääntövoimat  ja tehokkuudet ovat myös samalla kasvaneet ja uudessa 3230-mallissa vääntöä on 1015 Nm ja hevosiakin konepellin alle saa 270 kappaletta. Pienemmässä 3200-mallissakin voimaa saa tarvittaessa irti kunnioitettavasti 230 hevosen verran. Moottorina kummassakin Xtra-mallissa on Sisun 7,4 litrainen ja voimansiirrosta vastaa JCB:n oma vuonna 2010 esitelty P-Tronic-järjestelmä. Hydrauliikan maksimituotto on kunnioitettavat 195 litraa minuutissa.

Vaihteistossa on 24 vaihdetta eteenpäin sekä yhdeksän taakse sekä kuusi power­shift-välitystä entisen kolmen sijaan. Valittavissa on manuaali ja kaksi automaattivaihteistoa, joista löytyy jokaiseen työtehtävään ja jokaista kuljettajaa hyödyntävät mahdollisuudet. JCB:n automaatilla ajoa voikin sulavuudeltaan verrata automaattivaihteisen auton ajamiseen, ja kun tarvitaan tarkkuutta esimerkiksi erilaisten lisälaitteiden käyttämiseen, on helppo vaihtaa manuaalin puolelle.

Myös GPS-järjestelmän hyväksikäyttöä on kehitetty ja helpotettu, mikä antaa tarkkuutta erityisesti ruiskutus- ja levitysurakoissa. JCB:n oman ainutlaatuisen Livelink-järjestelmän kautta voi myös seurata koneen tapahtumia hyvin tarkoin tietokoneen tai puhelimen avulla. Sen kautta voi seurata esimerkiksi traktorin kulutustietoja, käyttötunteja sekä joutokäynnin osuutta. Tämä antaa myös turvallisuutta varkaustapauksia vastaan, sillä järjestelmä lähettää viestin sähköpostilla ja tekstiviestinä, mikäli traktori on siirtynyt alueelle, jossa sen ei pitäisi olla.

Tehty ammattimaiseen urakointiin

Totuttuun tapaan Fastraceissa huomiota on keskitetty traktorin tieliikenneominaisuuksien huippukorkeaan tasoon. Uutuuksissa on mukana maantiekäyttäytymispaketti Road Performance Package, johon kuuluvat vääntöä ja jarrutustehoa hyväksi käyttävä luiston­estoa parantava järjestelmä sekä mäkilähtöavustin. Jarrutuksen tehosta vastaa uusi, entistä pehmeämmin toimiva ABS-järjestelmä, joka antaa turvaa niin koville, pehmeille kuin jäisillekin alustoille.

Vakiona uutuusmalleissa ovat 540/65R34 -renkaat ja suurimpana valinnaisvaihtona ovat 600/70R30 -kokoluokan kumit. Myös lokasuojia on kehitetty ja ne suojaavat koria ja ikkunoita renkaista lentävältä vedeltä ja ravalta entistä paremmin. Käytännön työssä usein toistuva traktorin hyttiin nouseminen ja sieltä poistuminen on myös tehty helpommaksi ja turvallisemmaksi uusilla leveämmillä astinlaudoilla. Huoltotoimenpiteet onnistuvat helposti kevyen konepellin ja erillisen huoltoluukun ansiosta. Äänenvoimakkuuteen on kiinnitetty huomiota ja kuljettajaa miellyttää 40 prosentin äänenvoimakkuuden lasku ohjaamossa. Työtehoa lisäävät myös kookkaat 400 litran polttoaine- sekä 70 litran AdBlue-säiliöt. Lisävarusteista kannattaa mainita esimerkiksi vetolaitekamera, joka on tämän kokoluokan koneessa varmasti hyödyllinen ominaisuus.

Maatalouskurottajiin taloudellisuutta ja lisävoimaa

JCB esitteli ensimmäiset maatalouskäyttöön suunnitellut kurottajansa jo vuonna 1977 ja siitä lähtien kurottajia on kehitetty hoitamaan yhä monipuolisemmat maatilojen työtehtävät. JCB:n maatalouskurottajien malli 541.70 on nyt uudistunut ja tarjolla on alan uusinta teknologiaa ja kehittynyttä työtehoa. Kehitystyön ansiosta esimerkiksi polttoainetalous on parantunut kymmenellä prosentilla eikä lisäaineita tai partikkelisuodattimia tarvita. Vääntöä on saatu kasvatettua 15 prosenttia ja tehokkuutta vaativille on tullut tarjolle uusi 145 hevosvoiman moottori. Kaikki muutokset on myös aikaansaatu näkyvyyden tai ketteryyden siitä kärsimättä. Vetokoukulla varustettu JCB on todella monipuolinen ja kustannustehokas työkone, jolle on nykyaikaisessa maataloudessa lukemattomia käyttötarkoituksia.

Ecomax-moottorit kehityksen edelläkävijöinä

JCB esitteli ylpeänä uuden, pitkälle kehitetyn Ecomax-moottorimalliston, josta löytyy moottorit 74–173 hevosvoiman luokkiin. Tämä skaala riittää useisiin JCB:n tuotteisiin ja Ecomax löytyy jatkossa esimerkiksi pienten ja keskisuurten kuormaimien konepellin alta.

Ecomaxin tuotekehitykseen on panostettu erittäin voimakkaasti ja esimerkiksi käytännön testitunteja moottorilla on takanaan ennennäkemättömän runsaasti. Moottori on 10 prosenttia edeltäjiään taloudellisempi, vaikka sekä voima että vääntö on kasvanut. Tämä perustuu kehittyneisiin teknisiin ratkaisuihin, kuten muuttuvageometriseen turboon, pakokaasun takaisinkierrätykseen sekä polttoaineen maksimaalisen tehokkaaseen hyötykäyttöön. Myöskään lisäaineita tai partikkelisuodattimia ei moottorissa tarvita ja lisäksi voiteluun riittää perusmoottoriöljy ja näin säästöä syntyy vuosien mittaan huomattava summa myös tätä kautta.

www.mateko.fi/agri
www.jcb.com

Lue seuraavaksi