Uutiset
Hinattavalla Sulkyllä pintalevitystä
Vaikka tilalla on myös kaksi palkattua henkilöä, ei aika vain riitä ylimääräiseen. Nurmien hoito, korjuu ja kaikki muukin on jouduttu miettimään, jotta työ saataisiin tehtyä nykyisellä työpanoksella.
Nurmi korjataan JF:n 1350 hinattavalla tarkkuussilppurilla, jossa on varusteena suoraniittopää. Laite on aika harvinainen mutta toimiva. Se tuli tilalle käyttöön 2000-luvun alussa.
Kimpassa töitä
– Onneksi sesonkina saan apua yhteistyökumppaneilta, jolloin hieman saadaan työhuippuja tasattua, Janne kehuu. Koneinvestointeihin sitoutunutta pääomaa on pystytty pienentämään yhteisesti hankituilla koneilla, jolloin ollaan samalla päästy kiinni myös hieman parempiin koneisiin.
– Minulla on osuus yhteisomisteisessa hinattavassa kasvinsuojeluruiskussa ja tässä lannoitteenlevittimessä. Kyseinen Sulky on tyypiltään DPA XLT Vision DPB, mutta Vision DPB mallia ei enää ole Sulkyn valikoimassa, vastaavia laitteita kylläkin.
Yhteistyötä teen oikeastaan monessa työssä, Janne esittelee. Meillä on yhteinen kuivalannanlevitin, jolla on levitetty myös kalkkia ja sillä käydään myös hieman urakoimassa. Nurmen paikkauskylvöä tehdään myös yhdessä.
Hinattava kasvinsuojeluruisku on ollut käytössä jo muutaman vuoden. Viime kaudeksi hankimme tämän hinattavan lannoitteenlevittimen, kun edellisen levittimen kanssa oli vaikeaa saada etenkin pienet lannoitemäärät levitettyä tarkkaan. Vanhalla levittimellä lannoitetta levitettiin toistakymmentä vuotta.
Yhden miehen logistiikka
– Kun keväällä on lannoitteenlevitysaikaan kiire ja juhannuksen aikaan, kun on säilörehusato tehty, on taas työntekijöillä kiire lomalle, olen päätynyt tällaiseen yhden miehen ketjuun, Janne perustelee hankintaan.
– Peltoni ovat kuin haulikolla ammuttu ympäri kylää ja lannoitteiden etukäteen vienti eri puolille ei ollut oikein houkuttelevaa, päädyin aikoinaan lannoitteen noutoon kotoa. Jos joku kulkisi mukana perävaunun kanssa, vaatisi se taas yhden työntekijän, jolle ei kuitenkaan olisi oikein tuottavaa työtä, Janne laskelmoi.
Janne jatkaa, että lastaan vaunun kotona ja ajan kuorman kanssa pellolle ja työssä menee muutama päivä. Ajosta tekee mukavampaa ja turvallisempaa aisajousitus lehtijousilla ja jarrut. Kuormaan kuitenkin sopii viisi tonnia, joten kertalastauksella pääsee jo muutaman hehtaarin.
Levittimen omapaino on kaksituhatta kiloa ja kun säiliön laittaa täyteen, kokonaispaino on seitsemän tonnin luokkaa.
Nurmia, syysviljaa
– Vaikka tämä on kimppakone, jossa minulla on suurempi panos, ei tällä kumppani ole vielä levittänytkään, Janne hymyilee. Syysviljojen lannoituksia tällä on tarkoitus kumppanin hoitaa ja saattaa olla, että samalla kun levittelen omani, käyn levittämässä myös kumppanin apulannat.
– Etenkin vehnän valkuaispitoisuuteen olisi tarkoitus myös loppukesällä vaikuttaa, joten pelkästään keväällä ei kumppanin ole tarkoitus laitetta käyttää.
Totuttelua
Janne kertoo, että kun viime vuonna koneen käyttöä oli tehtaan kaveri opastamassa, niin olihan silloin kaikki selvää. Hänen kanssaan laitoimme levittimen myös traktoriin kiinni. Levitykseen me haettiin hieman tarkkuutta, kun teimme laatikkokokeita ja sain ohjeet reunalevityslaitteen käyttöön. ”Kyllähän käytäntö kuitenkin sitten opettaa vielä lisää, miten tämänkin laitteen kanssa kannattaa töitä tehdä.”
Hieman totuttelua 36 metrin levitysleveys ainakin silmällä vaatii, vaikka käytössä on keskilinjan vaahtomerkitsin.
– Viime vuonna pudotin suosiolla levitysleveyden 32 metriin, jotta silmä hieman tottuu työleveyteen. ”Mies ei vain ehdi mukaan”, Janne toteaa.
Etenkin rinnelohkoilla havaintojen tekeminen edellisestä työleveydestä on joskus hankalaa ja yleensä työleveydet limittyvät liikaa, Janne tunnustaa. Katsekontakti vain katoaa edelliseen työjälkeen.
Ehkä tänä vuonna jo otan käyttöön 36 metrin työleveyden, Janne pohtii. Viime vuonna piti hieman harjoitella esimerkiksi reunalevityksessä sitä, että toinen lautanen pudotetaan vallan levityksestä pois.
Toisaalta kun tekee virheen, niin siitä yleensä oppii ja nurmi kun pitäisi saada tasaisesti lannoitetuksi, jotta kasvustokin valmistuu samanaikaisesti.
Ohjaimet ohjaamossa
Levittimen ohjainlaitteet ovat saatuvilla ohjaamossa. Levitysmäärä on riippumaton ajonopeudesta, jolloin paikoissa, joissa joudutaan ajamaan hitaammin, levitysmäärä on kuitenkin haluttu. Lannoitetta siirretään matolla levittimelle ja lannoitemäärää rajoitetaan hydraulisilla porteilla molemmille lautasille erikseen. Syötön sulkimet ovat ohjaamossa sähkökäyttöiset. Minimissään levitysmäärä on 60 kiloa hehtaarille ja maksimi 1000 kiloa.
Tarkkuus tällä on aivan eri planeetalla pienillä määrillä, kuin vanhassa levittimessä. ”Tämän kanssa voi tehdäkin tarkkaa lannoitusta”, Janne lupaa. Ja kun levitysleveyttä on riittävästi, osuu pellolla oleva tolppakin harvemmin ajolinjalle.
Kun lasti on hinattavassa laitteessa, niin rasittuuhan traktori aina hieman vähemmän, kuin että lannoitteet olisivat nostolaitelevittimessä.
Reunalevityksen saa hoidettua Tribord- varustuksella. Pellon reunat päästään levittämään täydellä määrällä, mutta lannoitetta ei haaskata yli.
– Reunalevitys toimi kuten halusin, eikä siinä tullut yllätyksiä vastaan kasvustossa, Janne kertoo.
Laitteessa on Vision-ohjauslaite, jonka muistiin voidaan tallentaa kahdeksan eri lannoitetta ja lannoitetta voidaan suoraan molemmin puolin säätää 8 % portaissa peltohavaintojen mukaan.
– Siinä mielessä tämä kone on kätevä, että kun kahden lautasen kesken voidaan syöttöä säätää tasapainotilasta prosentteina painotettuna jommalle kummalle lautaselle, näin saadaan vaikka koneen ollessa kallellaan tai ajettaessa limittäin, säädettyä määrää, Janne kehuu.
Kaksi tai kolme sopiva porukka
– Kahden tai enimmillään kolmen porukassa, yhteiskoneiden kanssa on luonteva toimia. Jos porukka on isompi, sitä hankalampi on sopia pelisäännöistä, Janne pohtii.