Uutiset

Yleinen

Pääkirjoitus – Hankinnat harkitusti

Seppo Pentti

Päätoimittaja
Urakointi Uutiset

Hieno tekniikka saattaa joskus hämätä, kun yksinkertaisilla ratkaisuilla saadaan monesti toimiva laite. Valmistajilta ja myyjiltä voi kysyä, miksi juuri tämä kone on toimivampi tai parempi kuin kilpailijan vastaavat. 

Asiakas on kuningas ainakin niin kauan kuin asiakkaalla on rahat. Toisaalta koneen hankkinut asiakas on yleensä melko pitkään myyjäliikkeen asiakas, kun hankitaan huoltoa ja varaosia. Koneen omistava asiakas jatkaa asiakassuhdettaan usein monta vuotta. Toki kun jokin kone on hankittu ja vaikka kone vaihtaisi omistajaa, joku jatkaa koneen käyttöä käytettynäkin. 

Kyseessä hankintapäätöksen teossa on investoinnista, jonka pitäisi maksaa itsensä takaisin urakoinnissa kiinteistötöissä, metsässä, suolla tai omalla tilalla koneen käyttöaikana. Käyttöajan määrittely on monesti hankalaa, mutta koneen pitäisi tavalla tai toisella kuolettaa itsensä.  

Yksinkertainen on yleensä toimiva ja monimutkainen laite on rikkoutumisherkkä. Toisaalta hankittavien koneiden pitäisi olla monipuolisia ja niiden pitäisi käydä mahdollisimman moneen työhön. Tällöin koneelle tulee riittävästi käyttötunteja. Puimurille useita käyttötarkoituksia on vaikea löytää, traktorille sen sijaan käyttötarkoituksia on runsaasti. 

Luotettavuus ja huollettavuus

Jotta koneelle kertyisi riittävästi tunteja, koneen pitää olla luotettava ja sen huollon pitäisi käydä helposti. Jos huolto ei käy helposti, huolto jää joskus tekemättä ja seurauksena on isompia ongelmia. 

Kaikki koneet särkyvät jossain vaiheessa. Niihin tulee kulumia tai äärimmäisissä olosuhteissa jokin paikka särkyy. Onnettomuuksiakin tapahtuu joskus. Kun ulkopuolista apua tarvitaan, huolto ja varaosaverkoston pitäisi toimia ripeästi, koska koneet eivät yleensä säilytyksessä rikkoonnu. 

Mitä lähempänä maantieteellisesti huolto on, sitä todennäköisempää on saada kone jälleen nopeasti kuntoon. Koneita ja laitteita hankittaessa kannattaa huollon läheisyyteen tai ylipäätään huollon saatavuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Päteviä huoltomiehiä ja toimivaa varaosahuoltoa on monilla merkeillä ja tuttujen kokemuksia kannattaa hyödyntää, jos merkistä ei aikaisemmin itsellä ole kokemusta.

Kätevä kyläseppä saa vanhan raudan liikkeelle, mutta esimerkiksi nykyiset traktorit edellyttävät vikadiagnostiikan lukulaitteita, jotta mahdollinen oikea vika löytyy. Vian hakeminen kokeilemalla on hankalaa. Toki vikakoodit eivät aina kerro vian lopullista syytä. 

Vikalistauksien luku netin välityksellä on kätevä apu, kun huolto on kauempana. Tällöin traktorissa pitää olla väylät auki ja oikeudet annettu huollolle diagnoosien tekoon etäyhteyden kautta. Monta kertaa etäluku säästää ajettuja kilometrejä ja todennäköistä on, että traktori saadaan nopeammin kuntoon. Ainakin huoltomiehellä on oikeammat varaosat mukanaan, kun diagnoosia on tehty jo etukäteen. 

Monen merkin hiemankaan erikoisemman varaosat tulevat lentorahtina monesti Euroopan varastoista. Kun selvitetään, miten varasosat kulkevat, on hyvä kysyä, kiertääkö osa maahantuojan kautta vai onnistuuko osan toimittaminen suoraan asiakkaalle. Kierrättäminen tarkoittaa yleensä yhtä työpäivää lisää, ja sesonkiaikaan se on pitkä aika. 

Kutsuja huoltoon, tarjouksia asiakkaille

Monet asiakkaat saavat kutsuja ja tarjouksia huoltoon. Tarjouksilla on molempia osapuolia hyödyttävä tarkoitus. Ennakointi huollossa kannattaa, koska siten on mahdollista tasata kuormitusta huollossa. Huollon sesongit osuvat asiakkaiden sesonkien alle. 

Jotta asiakkaiden työkoneiden ja traktoreiden huollot ja mahdolliset korjaukset saataisiin hoidettua ilman paniikkia, osa huolloista pitäisi saada tehtyä ajoissa. Matti-myöhäsiä on liikkeellä joka tapauksessa. 

Nyt tarjolla on rekisteröitymisiä huoltopalveluihin. Niiden hyvä puoli on ajankohtainen muistuttaminen vaikka kylmistä talven keleistä, jotka saattavat vaikuttaa traktorin käyttöön. Toisaalta asiakkaiden saaminen liikkeelle sopivaan aikaan, kun tarjolla on ajankohtaisia tuotteita, on molempien osapuolien etu. Tällöin koneet pysyvät liikkeellä sesonkinakin.

Lue seuraavaksi