Uutiset

Yleinen

Fendtin peltopäivillä

Kun Fendtin tuotteita esitellään lehdistölle ja loppukäyttäjille, ei järjestelyissä säästellä. Wadenbrunnin pelloilla oli kalustoa oikeastaan kaikilta merkittäviltä työkonevalmistajilta. Fendtin arvostus on ollut hyvä, eikä se kyseisen tapahtuman myötä ainakaan vähene. Uutuudet, joita tapahtumassa esiteltiin, muuttavat taas markkinaa Fendtin toivomaan suuntaan.

Uusi tarkkuussilppuri Katana 65

Fendtin on uumoiltu esittelevän oman tarkkuussilppuria ja nyt se on totta. Uutuutta on kehitelty vuodesta 2006 puhtaalta pöydältä, ja sen kanssa ei olla mopolla moottoritiellä, vaan se asettuu kilpailemaan muiden merkkien suurimpien mallien kanssa.
Mallilla on tehty töitä jo kaksi vuotta. Tyyppimerkintä uudelle ajosilppurille on Katana 65.

Voimakoneena on Mersun 650 hevosvoimainen 16-litrainen V8. Silppurin tekniikka on mahdollisimman suoraviivainen, kun silputtavaa tavara kulkee ilman mutkia pöydältä kolmen syöttörullaparin kautta silppuriin.

Katanan silppurin luvataan olevan halkaisijaltaan markkinoiden suurin, 720-millinen ja korkeakierroksinen. Tämän vuoksi silppuamiseen tarvittava voima on mahdollisimman pieni. Etenkin uutta silppuria havittelevan kannattanee odottaa hieman tätä, koska  ensi vuonna on tarkoitus aloittaa toimitukset.

900-sarjaan lisää voimaa -939

Lisää voimaa 900-sarjaan tarjoaa uusi malli 939 Vario. Tarjolla on siis 30 hevosvoimaa enemmän kuin 936:ssa ja tekniikka on pysynyt muuten samana, mutta moottori on SCR-tekniikkaa käyttävä urea-moottori. Urean syöttäminen pakokaasuihin kun on tällä hetkellä kätevin tapa siivota pakokaasut hyväksyttäviin arvoihin.

Isoihin traktorimalleihin on tulossa yhdeksi ominaisuudeksi ensi vuonna rengaspaineen säätö ajon aikana. Tällöin ohjaamosta nousematta voidaan muuttaa rengaspainetta olosuhteita vastaavaksi. Järjestelmä sai hopeamitalin viime Agritechicassa ja se esiteltiin Urakointi Uutisten raportissa.

Uusiin malleihin on tulossa myös lukkiutumattomat ABS- jarrut, jolloin pysähtyminen on turvallisempaa. Yhteistyö Topconin kanssa on myös laajentunut ja VarioGuide pohjautuu Topconin laitteisiin. Näkymä ajo-opastuksesta saadaan vaikka reilun 10 tuuman terminaaliin.

Taka-etukuormain

Isojen traktoreiden ongelma on etukuormaimen kiinnitys ja etenkin se, että etukuormain kestää ison traktorin kanssa. Fendtin uusiin 800- ja 900 -malleihin ei ole vielä tarjolla tehdassovitteisia etukuormaimia.

Fendtin yksi vastaus, jolla isolla traktorilla voidaan hoitaa etukuormaintyöt, on kiinnittää 4 X – etukuormain takanostolaitteisiin. Etukuormaimeen rakennetaan sovite, jolla sama etukuormain, joka Fendtillä on muutenkin markkinoilla, kytketään traktoriin. Uutuus on käytettävissä myös normaalisti etukuormaimena pienemmissä traktoreissa. Kun etukuormain kytketään taakse, taakseajovarustus on oikeastaan ehdoton edellytys, jotta työstä tulee jotain.

Kuormaimen siirtäminen taakse parantaa erityisesti ulottuvuutta ja näkyvyyttä. Traktorin konepeitto ei estä näkyvyyttä ja kun keula ei ole tiellä, kuormaaminen onnistuu etäämmälle. Eduksi voidaan laskea myös se, että jos kuormataan pölyävää tavaraa, pöly ei ole heti laskeutumassa moottorin ilmanottoaukkoihin.

Lue seuraavaksi