Uutiset
Chameleon Farmi Forestin tavalla
Farmi Forestin metsäkalustovalikoimaa täydentämään on esitelty Chameleon-järjestelmä. Kyseessä on etenkin kiinteistöpuolen asiakkaille suunnattu malli, joka on ketterä ja monipuolinen erilaisissa työtehtävissä. Toinen linja on forest eli metsäpuoli. Monipuolisuutta lisää pulteilla koottu runko, johon voidaan lisävarusteita kiinnittää tarpeen mukaan. Farmi Forestin Chameleoniin voi tutustua Okrassa. Farmi Forestin tuotteita myy Agritekin verkosto.
Kotimaassa metsäkalustoa kysytään kohtalaisen vähän. Metsäteollisuus on toki voimissaan, mutta isäntälinjan kaluston kysyntä on ollut hiljaista jo pari vuotta. Puut ostetaan useimmiten pystyyn. Toki vaunuja ja nostureita myydään, mutta niiden kysyntä on vähentynyt ja tarjonta on toisaalta lisääntynyt, toteaa Farmi Forestin toimitusjohtaja Sami Jerkku. Ulkomaille tavaraa myydään suhteessa yhä enemmän ja metsäperävaunuja toimitetaan jopa Atlantin ylitse Amerikkaan kontissa. Itärannikolla on samantyyppistä metsää kuin Suomessa ja metsää omistavat tekevät metsätöitä viikonloppuna harrastusluonteisesti, Sami kertoo. Vientiä on myös Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan, jonne etenkin perävaunuja varustellaan enemmän.
Chameleon-mallisto
Esimakua Chameleon-mallistosta oli viime kesänä Ruotsissa Elmia Woodissa. Perinteisestä hitsaamalla kootusta rungosta oli luovuttu ja vaihdettu rakenne pulttiliitoksiin. Kyseinen rakenne on poikkeuksellinen traktoripuolella.
-Aikoinaan Elmiassa ollut vaunu oli proto ja nyt rakennellaan 0-sarjan jälkeisiä tuotantomalleja, Sami kertoo. Proto laitettiin rasitustestiin ja normaalikäyttöä raskaammilla testeillä haettiin rakenteen heikkouksia. Parissa paikassa rakennetta vahvistettiin, muutaman yksityiskohdan muutos helpotti valmistusta ja nyt mallisto on valmis. Valmistuksessa pulttiliitos on dokumentoitu ja siten saadaan laatupuite kuntoon. Kyseinen rakenne on kokoonpanossa siisti ja nopea kasata.
Chameleonit ja Sami Jerkku. Tarjolla on samalla pohjarakenteella metsäalusta karikoineen ja city-mallisto koukkuvarustuksella. Kiinteistökäyttöön rengastuksena on tarjolla 550 milliä leveää rengasta. Koukutuskäyttöön on saatavilla normaali soralava, lavetti karikoilla, hakekontti ja edullisempi koukkulava kippilavana. Suunnittelussa on myös alaterä- ja hiekotinvarustus.
Tarjolla on samalla pohjarakenteella metsäalusta karikoineen ja city-mallisto. Tarvittaessa metsäalustaan voidaan lisätä koukkuvarustus, jolloin alustasta tulee city-versio.
-Ajatus oli tehdä etenkin kunnille ja monitoimiyrittäjille sopiva ja toimiva alustarakenne, mikä on ketterä. Harvassa perävaunussa on aisaohjaus, jollei kyseessä ole metsäperävaunu. Ajatus lähti myös monikäyttöisyydestä, kun yrittäjällä tai kunnalla saattaa olla 4-5 perävaunua eri tarkoituksiin. Kun rakennetta voidaan modifioida pulttiliitoksin, niin tarvittaessa asiakas voi hankkia lisää varusteita tai jopa rakentaa niitä itse, Sami perustelee.
Meille asiakkaat sanoivat, että modulaarisuus on tärkeää. Aiemmin vierastimme hieman kaksipalkkirunkoa, mutta tässä käyttötarkoituksessa se on toimiva, kun rakennetta voidaan muokata. Asiakas voi valita jarrujärjestelmän tai hydraulisen vedon perävaunuun. Tarjolla on myös lokasuojapakettia ja metsäalustaan on tarjolla Farmi-Forestin oman kuormainmalliston lisäksi Meseran kuormaimia pidemmällä ulottuvuudella.
Vaunun etuosaan sopii oma pumppuyksikkö, jolloin traktorista ei tarvita kuin voimanulosottoakseli ja ohjaukset. Tällöin letkurypäs ei myöskään roiku vaunun ja traktorin välissä. Rungon profiili on muutettu Z-palkiksi ja haluttaessa pohja- ja päällilevyillä rakenne voi olla ummessa.
Perinteisestä hitsaamalla kootusta rungosta oli luovuttu ja vaihdettu rakenne pulttiliitoksiin. Etuina tulee modulaarisuus ja selkeä rakenne.
Rakenne traktorikiinnityksiin on suunniteltu niin, että pienin muutoksin Saksassa vetopiste on ylhäällä ja voimanotto alhaalla. Runkoon sijoitetaan pumppuyksikkö.
Vaunu voidaan varustaa jarruin ja vaikka runkorakenne koteloida. Maavaraa ei ole haaskattu. Runkopalkki on Z.