Uutiset

Yleinen

Challengerit – vakavasti otettavia koneita

Challengerin tehdas sijaitsee Hollannissa Grubbenvorstin kaupungissa ja siellä kootaan esimerkiksi Eurooppaan myytävistä Challengereistä kasvinsuojeluruiskut RoGatorit ja lietteenlevittimet. Amerikasta tuotaviin kasvinsuojeluruiskuihin ja telatraktoreihin tehdään Hollannissa tarvittavat muutostyöt.

AGCO hankki Ag-Chemin TerraGatorin tuotannon vuonna 2001 ja on siitä lähtien uudistanut tuotantoa ja tuotteita. TerraGator tuotelinja on Ag-Chem yhtiön suunnittelema, ja ensimmäinen kolmipyöräinen malli tuli myyntiin 1973. Alkuperäinen tarkoitus oli hoitaa lannoitteiden toimitusketju pellolle saakka, jota varten piti rakentaa omat laitteet. Amerikassa ajettavia koneita jo oli, mutta Eurooppaan ne olivat liian suuria. Vähitellen myös TerraGatorin tuotelinja laajeni ja mallisto kasvoi.

AGCOn ajettava työvälinemallisto on rakennettu Challenger tuotemerkin alle ja nyt TerraGator tarjoaa laajan malliston lietteenlevitykseen, mutta myös kiinteänlannan ja kalkin käsittelyyn. Tarjolla on myös monia muita päälirakenteita.

– Mekaaninen veto on yksi selitys, miksi TerraGator on houkutteleva etenkin raskaissa olosuhteissa, kertoo Frans von Asseldonk, joka vastaa Challengerin käytettyjen koneiden markkinoinnista. Frans jatkaa, että TerraGatorin tuotteiden hyvä puoli on se, että niiden jälleenmyyntiarvo säilyy hyvänä. Kun käytetty kone palaa tehtaalle, se riippuen sopimuksesta asiakkaan kanssa useimmiten peruskunnostetaan. Tällöin koneeseen on vaihdettu kuluvat osat ja sen toiminnallisuus on tarkastettu.

Telatraktorit

Telatraktorituotanto lähti liikkeelle Yhdysvaloista, kun Benjamin Holt rakensi ensimmäisen telatraktorin 1904. Telatraktorituotanto siirtyi sittemmin Caterpillarille. AGCO osti vuonna 2002 Caterpillarilta sen telatraktorituotannon ja sittemmin telatraktorit ovat siirtyneet Challengerin nimen alle. Telatraktoreiden tuotanto on edelleen USA:ssa.

Telatraktorissa suuremman maahan kohdistuvan kosketuspinnan kautta saa aikaan vähemmän luistoa ja enemmän vetovoimaa. Kun pyörä­traktorin 300–400 hevosvoimaa on jo vaikeampi saada pyörien kautta liike-energiaksi, telatraktorilla tuota ongelmaa ei ole.

Telatraktoreita on paljon maatalouskäytössä isoissa maatalousmaissa. Tämä tarkoittaa isoja lohkoja ja lyhyitä siirtomatkoja. Suomessa telatraktorit sopivat myös maatalouskäyttöön, jos siirtoajon maksiminopeus 40 km/h ei häiritse.

Konseptikoneita lannanlevitykseen

– Meidän tehtävä tehtaalla on toki valmistaa ja myydä koneita, mutta tärkeämpää on varmistaa että koneen ostajalle on selvää, että hän hankkii koneen, jolla voi ansaita elantonsa, Frans aloittaa.

Asiakkaan kanssa pohditaan monesti hyvin pitkäänkin, millainen kone parhaiten sopii käyttöön ja millaisilla varusteilla.
– Pienet yksityiskohdat ovat koneissa jo tehtaalla mietitty. Tärkeämpää olisi saada asiakas miettimään ensin omaa liiketoimintaansa ja sitä, miten omille asiakkaille voisi tuottaa mahdollisimman paljon hyötyä. Asiakkaamme saattaa investoida 400.000 euroa lietekalustoon. Jos laite hankitaan, pitää sen tienata myös rahaa.

Hyötyä asiakkaalle

Hollannissa lietteen lautaslevitys kiellettiin jo vuosia sitten. Se säästää ympäristöä, kun ravinteet, etenkään typpi, eivät haihdu. Lietteen sijoittaminen on sen etu, jonka peltoon lietteen lannoitusarvo ”sijoitetaan”. Samalla pidetään myös naapurit tyytyväisinä, kun levitetään lietteet vantaan kautta.

Kun urakoitsija miettii kalustovaihtoehtoja, käydään hänen kanssaan läpi maasto, missä levitetään ja levitetäänkö mullokselle, oraalle vai nurmelle. Kolmipyöräinen levitin on edullisin rakenne, ja siinä pyörät kulkevat aina eri jälkeä ja se sopii parhaiten tasaiseen maastoon. Kolmipyöräisen levittimen kääntymiskyky on myös todella hyvä. Kun asiakas on halunnut kolmipyöräisen levittimen mäkisempään maastoon, varustetaan levitin joskus hydraulisilla etuapupyörillä, jotka antavat vakautta mäkiin.

Nelipyöräinen on hieman kalliimpi ja siinä käytössä on koira-ajo. TerraGatorissa kuljettaja ajaa konetta kuitenkin ohjaamosta suoraan eteenpäin, kun perä kääntyy runkonivelen avulla sivuun. Myös isommissa 5- ja 6-pyöräisissä malleissa pellolla ajettaessa kaikki pyörät kulkevat eri kohdassa. TerraGatorissa mallinumeron viimeinen numero ilmoittaa, kuinka monta pyörää koneessa on.

– Mitä mäkisemmät ovat levitysmaastot, sitä tärkeämpää on miettiä, että hankitaan oikeantyppinen levitin. Ja kun voimansiirto on mitoitettu laitteeseen oikein, vältytään turhilta murheilta, Frans muistuttaa
– Vaikka ajettava levitin painaa, pellolle aiheutuu vähemmän vahinkoa, kun raiteita ei pahemmin jää, kun kaikki renkaat kulkevat omalla kohdallaan, Frans muistuttaa.

Tekniikkaa apuun

Käytännössä kaikissa TerraGatorin levittimissä on määränsäätöautomatiikka, jolloin lietettä levitetään haluttu vakiomäärä. Myös vanhoissa pumpuissa määränsäätöautomatiikka toimii, kun liikkeelle lähdettäessä nollataan mittari ja laite asetetaan mittaamaan levitystä pumpun kuluneisuuden perusteella.

Ajettavat kasvinsuojeluruiskut

1965 valmistettiin ensimmäinen Spra-Coupe urakoitsijaruiskuttajan tarpeisiin. Vuonna 1989 AG-Chem aloitti SpraCoupen valmistuksen ja myynnin Euroopassa. 1998 SpraCoupe tuli osaksi AGCOa.

Challengerin RoGator ja SpraCoupe ovat kaksi eri ajettavaruiskutyyppiä. SpraCoupe on kevyempi ja takavetoinen. RoGator on nelipyörävetoinen.

Challenger on uusinut RoGator-ruiskumallistoaan ja nykyisissä ruiskuissa etu- ja takapyörien painosuhde on 50/50, kun tankit ovat täynnä. RoGatorissa, jossa moottori on vasemmalla ja tankki oikealla, tasapainoitetaan ruiskua tankin tyhjetessä osittain tankin muotoilulla.

Yrityskauppoja

Aiemmin AGCO omisti 51 % Laverdasta. Syksyllä tehdyn yrityskaupan myötä Laverda kokonaisuudessaan siirtyi AGCOn omistukseen. Laverda valmistaa puimureita ja Laverda taas omistaa esimerkiksi Fellan, joka valmistaa heinäkoneita.

Lue seuraavaksi