Uutiset
BPW–akselistoilla ja Tridec–pakko-ohjauksella – Traktorin perävaunut 2000 –luvulle
Saksalainen BPW on kiistaton edelläkävijä raskaan kaluston ja maatalousakseleiden valmistajana. 1898 toimintansa hevostyökoneiden ja vaunujen akseleiden valmistajana aloittanut yritys työllistää yli 5000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja tuottaa akseleita 475.500 kpl vuodessa. Valtaosa tuotannosta menee kuorma-autokaluston alle, mutta määrät ovat valtavia myös traktorivetoisen kaluston puolella.
Tuotepäällikkö Matti Oksanen BPW:tä maahan tuovasta H. Kraatz Oy:stä kiteyttää päämiehen toimintaperiaatteen ja siitä laitevalmistajille koituvan lisäarvon seuraavasti. ”Euroopassa ja miksei Suomessakin erikoistuminen vaununvalmistuksessa on päivän teema. Valmistajat panostavat yhä enemmän oman tiedon ja taidon kehitykseen. Näin tekee BPW omalla osaamisalueellaan. Tiedot yhdistetään niin raskaan maantiepuolen, hitaamman maata-louspuolen kuin kevytpuolenkin kokemuksista. Jokaisella osa-alueella on vankka kokemus ja tieto akseleiden/jousitusten toimivuudesta äärialueilla. Samoin maantieliikenteessä muun muassa jarrut ovat turvatakuu muille mukanaolijoille. BPW tuntee kaikki jarrutusmuodot ja toimittaa kullekin sen oikean. Tässä muutama perusasia, joista BPW elää ja on myös siksi Euroopan suurin akselivalmistaja. Kun BPW toimittaa vaunuun alakerran, niin yläkerran valmistaja voi keskittyä oman kerroksensa kehittelyyn ja olla varma, että alakerta toimii varmasti, perustus kestää.”
Pakko-ohjattujen akselistojensa ohjausjärjestelmissä H. Kraatz luottaa Trideciin. Hollannissa, Eindhovenin pohjoispuolella toimiva Tridec on erikoistunut vaativien ohjaus- ja jousitusjärjestelmien valmistamiseen. Ohjausjärjestelmämallisto käsittää useita mekaanisia ja hydraulisia vaihtoehtoja. BPW:n tapaan tuotannosta valtaosa menee kuorma-autokalustoon ja tyypillisiä käyttökohteita ovat useampiakseliset puoliperävaunut ja lavetit.
H. Kraatz Oy
Liikkuvan kaluston komponenttien hovihankkija H. Kraatz Oy aloitti 1922 sähkötarvikkeiden maahantuonnilla ja puusuksien viennillä. BPW –tuotteiden edustus Suomessa alkoi jo vuonna 1938 ja vuonna 1985 yritys siirtyi BPW:n omistukseen.
H. Kraatzin tuotevalikoima kattaa kaikkien kuviteltavissa olevien perävaunukomponenttien ohella renkaat ja vanteet. Raskaan kaluston maanlaajuinen varaosaketju Trailcon on H.Kraatzin tytäryhtiö.
Akselistojen huollosta vastaavat kymmenet BPW -sopimushuollot ympäri Suomea. Maatalousakseleiden rakenne ja komponentit ovat asentajille tuttuja vuosikymmenten ajalta kuorma-autokalustosta, joten huollot ja varaosapalvelu toimii koetellusti koko valtakunnassa. Raskaiden akseleiden mennessä yhä enemmän urakointikäytössä ja suurtiloilla oleviin koneisiin on jälkimarkkinoinnilla suuri merkitys käyttäjille ja sitä kautta myös konevalmistajille.
BPW –akselistot Agronicin vaunuihin
Haapavedellä maatalouskoneita valmistavan Agronic Oy:n valikoimaan kuuluu heinä- ja rehunkäsittelykoneiden ohella laaja valikoima lietevaunuja kokoluokkiin 11 – 25 m3. Malliston neljästä kokoluokasta suurimmat, ovat saatavana valinnaisesti kaksiakselisella keinutelillä tai pakko-ohjatulla kolmiakselisella alustalla.
Agronicin markkinointipäällikkö Erkki Kivelän mukaan kiinnostus kolmiakselisiin vaunuihin on lisääntynyt, mutta korkeampi hankintahinta ratkaisee edelleen monta kauppaa kaksiakselisen hyväksi. Urakoinnin lisääntymisen, sekä tilakokojen kasvun myötä lisääntyneet lietemäärät ja pidentyneet kuljetusmatkat ovat muuttamassa tilannetta vähitellen.
Ohjauksen ja kolmannen akselin ansiosta vaunu on kevyempi vetää tiellä ja pellolla. Jousitus mahdollistaa suuremmat ajonopeudet ja kaikilla akseleilla olevilla jarruilla vauhtia saadaan tarvittaessa hillittyä nopeasti. Erityisesti pitkillä ajomatkoilla suorite kasvaa ja kalustoon kohdistuva rasitus pienenee.
” Tridec pakko-ohjaus pa-rantaa varsinkin isopyöräisten pitkillä akseliväleillä varustettujen 3-akselisten vaunujen kääntyvyyttä merkittävästi. Järjestelmä säästää peltojen pintaa ja antaa kalliille pyörille pidemmän kestoajan.” sanoo perävaunukomponenttien myyjä Pasi Pietikäinen Kraatzilta.
Kivelä on silmiin nähden tyytyväinen yhteistyöhönsä Kraatzin kanssa. ”Asennuskuvat ja ohjeet ovat selkeitä ja komponenttien sopivuus toisiinsa on tarkkaa. Suuri etu asennuksen kannalta ja tulevaa jälkihoitoa ajatellen on kaikkien alustan osien saaminen samasta paikasta. Järjestelmän mitoituksessa ja suunnittelussa maahantuojalla on suuri panos ja valmiiksi mietitty paketti on helppo sovittaa omaan tuotteeseen”
Pietikäinen korostaa pakettitoimituksen merkitystä erityisesti ohjausjärjestelmän asennuksen ja toimivuuden kannalta. ” Tridec toimittaa kokonaisuuden, joka sisältää traktorin ja perävaunun väliin tulevan työsylinterin kanssa yhteen sovitetut ohjaussylinterit. Järjestelmään kuuluu lisäksi jakolaite, jossa on muun muassa pumppusäiliöyksikkö. Muilla pakko-ohjausjärjestelmä toimittajilla komponentit eivät aina välttämättä ole yhteensopivia keskenään, jolloin joudutaan teettämään ohjaussylintereitä ja sovittamaan systeemiä toimimaan yhteen, joka vaatii paljon työtä ja tuo kustannuksia.”
Käyttäjäkokemuksia
Hankasalmelainen P & J Vammelvirta Oy on osa Petri ja Jarno Vammelvirran monipuolista maaseutuyritystä, johon kuuluu maanviljelyn ja sikatalouden ohella maanrakennus- ja kuljetusurakointia. Sikalassa röhkivät possut tuottavat vuodessa 5000 – 6000 kuutiota lietelantaa, joka levitetään omien peltojen lisäksi sopimuslevitysaloille.
Petri ja Jarno Vammelvirta kertovat päätyneensä Agronic –vaunuun osaltaan sen mata-lan painopisteen ja vaunun toimintojen hallintaan käytettävän ohjausjärjestelmän selkeyden vuoksi. Tilan peltotöistä pääosin vastaavan Jarnon mukaan järjestelmä oli helppo omaksua ja toimituksen yhteydessä annettu opastus oli perusteellista.
Kolmiakselisen, pakko-ohjatun alustan valintaa puolsivat suuri levitysmäärä ja pitkät kuljetusmatkat levitysalueille. Ainoana varjopuolena pakko-ohjausjärjestelmässä Vammelvirrat näkevät traktoreiden vetopisteiden ympäristön kirjavan mitoituksen. Vaunun ohjaussylinterin kiinnityskohdan saaminen eri traktoreissa samalle kohdalle suhteessa vetokoukkuun vaatii joissain tapauksissa kohtuuttoman paljon rakentamista. Käytännössä heillä vaunun edessä on kuitenkin aina sama John Deere 7930.
Kaupan syntymisessä suuri merkitys oli koneen myyneen Agrimarketin Jorma Venäläisen ja Erkki Kivelän paneutumisella asiaan ja vaivannäöllä parhaan konseptin kokoamisessa. Päätöstä vahvisti vielä vierailu Agronicin tehtaalla Haapavedellä.
”Positiivisin yllätys käytössä on ollut vaunulla päivässä siirtyvän lietteen määrä. Uskon, että vaunulla pystyy ajamaan vuodessa jopa 15 – 20 tuhatta kuutiota lietettä”, vakuuttaa Petri Vammelvirta.
H.Kraatzin valikoimissa on kaikki perävaunujen ja työkoneiden alustoissa tarvittavat komponentit. Yritys tunnetaan parhaiten perävaunujen BPW –akseleista, mutta BPW on merkittävä toimittaja myös työkoneteollisuudelle. Telien, akseleiden ja napojen lisäksi Kraatzin hyllyissä on muun muassa perävaunujen asennusvalmiita valaistusjärjestelmiä, vetolaitteita, automaattisia liukuesteitä jne. jne.
Lisätietoja BPW ja Tridec tuotteista www.kraatz.fi
Agronic –tuotteista www.agronic.fi ja
www.agrimarket.fi sekä Agrimarketin konemyyjiltä kautta maan.
Kimmo Alakoski