Uutiset
AVR:n Ceres 450 -perunanistutuskone
AVR:n uusi 4-rivinen hinattava perunanistutuskone on ollut myynnissä jo syksystä. Suomeen koneita on toimitettu kolme kappaletta. Yksi oli keväällä käytössä maahantuojan maatilalla Klåvus Groupin Peter Klåvuksella.
Peter Klåvus uuden AVR Ceres 450-perunanistutuskoneen kanssa.
Perunaa ei kärsisi oikein useamman istuttaa kuin yhden, kun työvoimaa ei yleensä ole saatavilla. Siksi koneet rakennetaan niin, että niissä on riittävästi automatiikkaa. Toisaalta automatiikan voi kytkeä myös pois, jos työtä haluaa tehdä manuaalisesti.
AVR Ceresin ohjaus toimii kosketusnäytöllä ja haluttujen arvojen muuttaminen käy liu´uttamalla sormea säätimessä.
Perunan huolellisella istutuksella vähennetään työtä loppuvuonna. Penkit pitäisi olla suoria ja siksi yhä useammassa istutustraktorissa on automaattiohjauksessa RTK-tarkkuus käytössä eli heittoa on maksimissaan tuuma, ja yleensä vähemmän. Jokainen turha sivuliike aiheuttaa mahdollisen penkkivaurion myöhemmin ja tällöin kärsitään ainakin sadon laatutappioista. Fuskaaminen kostautuu.
-Jos perunarivit kattavat pellon mahdollisimman täydellisesti, rikkakasvitilanne on aina parempi. Joka tapauksessa kasvinsuojeluruiskun kanssa pellolle tullaan. Monesti rikkakasvipesäkkeet ovat paikoissa, missä istutus on epäonnistunut. Perunahan itsessään varjostaa penkkiä hyvin, Peter Klåvus kertoo.
Aiemmin AVR on esitellyt nostolaitekoneen Ceres 400. Nostolaitekoneen ”ongelma” on säiliötilavuus ja siksi kehitettiin vastaava kupillinen hinattava perunanistutuskone Ceres 450. Suunta istutuspuolellakin on selvä, kun raskaampaan koneeseen ollaan menossa ja yhdellä koneella pitäisi hoitaa monesti useamman tilan perunat maahan. Perunaa säiliöön sopii 4000 kiloa ja lannoitetta 1800 kiloa. Tämän lisäksi voidaan lisätä erikseen starttifosforia ja peittausainetta.
Kaikki hallintalaitteet ovat kätevästi kuljettajan saatuvilla, joten ominaisuuksien hallinta on helppoa. Oikeastaan haastavin vaihe on saada kaikki toimimaan varmasti traktorin kanssa yhteen. Siinä ei kannata fuskata, koska se kostautuu myöhemmin ja siksi keväällä oli tehtaan mies hoitamassa sovituksen ja kunkin asiakkaan kanssa oli varattu päivä asennukseen ja koulutukseen.
-Kun käytän näitä koneita myös itse omalla tilalla, kertyy näistä omia kokemuksiakin ihan kiitettävästi, Peter toteaa.
-Kun istutuskone tilataan tehtaalta, pitää penkkiväli olla selvä. Itselläni vaihtui nyt penkkiväli takaisin 80 senttiin. Viime vuonna meillä oli AVR:lta testikone ja siinä oli 75 sentin penkkiväli. Nykyisen ruisku puomi ei mennyt oikein tasan sillä penkkivälillä, totea Peter.
Varusteita tähän uutuuteen on tarjolla moneen makuun. Kameravalvonta on kätevä, jotta näkee ovatko kupit täynnä. Toisaalta kone hälyttää, jos perunoita alkaa puuttua. Automatiikka seuraa ajonopeutta ja ”kierrokset” koneessa muuttuvat sen mukaan, jotta istutusväli on vakio, mutta sitä voi ohjaamosta muuttaa tarvittaessa. Samoin reagoi lannoitepuoli, jota voidaan säätää myös käsin maalajin mukaan.
-Nostan säiliön tarpeen mukaan. Perunasäiliössä on automatiikka mikä nostaa säiliön sitä mukaan kun perunat vähenee. Tämä on kätevä varuste, mutta ainakin itse pidän mieluummin katsekontaktia säiliölle, Peter myöntää.
Lannoite sijoitetaan ensimmäisenä alas. Tämän jälkeen sijoitetaan peruna penkkiin. Hinattava 4-rivinen istutuskone seuraa vakaasti traktoria. Uusi tekniikka tuo mukaan antureita ja hydrauliikkaa, millä on kätevä hoitaa säätöjä. Verrattuna vanhoihin malleihin tilanne on monessa suhteessa muuttunut. Ketjuja ja rattaita ei enää voi seurata, mikä mihinkäkin vaikuttaa.
Kuljettaja voi asettaa hälytysarvot haluamikseen. Esimerkiksi kolmen tyhjän kupin jälkeen tulee ilmoitus. Normaalilla pienellä siemenperunalla ongelmia ei yleensä ole, mutta jos siemenperuna on isoa, riski putoamisista kasvaa. Siksi pienellä perunalla istutusnopeus voi olla 8-9 km/h, kun isolla siemenellä nopeus pitää pudottaa 6 km/h-nopeuteen.
Hinattava koneen työsyvyys säädetään takapyörien minimikorkeudesta ja oikea asento työntövarren pituudesta. Kun kaikki toimii, penkki on nättiä. Penkkiväli on 80 senttiä.
-Kätevä ominaisuus on ruiskutusurien automatiikka. Esimerkiksi itselläni ruiskutusurien kohdalla sammutetaan 1 ja 4 rivien syöttö ja penkki tasataan, Peter kertoo.
Peter lastaamassa perunoita lavalle.