Uutiset

Yleinen

Alpego jyrsii pellon ja hautaa kivet

Nurmiviljelyn yksi haaste ovat kivet nurmia uudistettaessa. Kiviä nousee pellosta vähitellen osaltaan roudan mukana, mutta etenkin muokkaus saa kivet nousemaan. Perinteinen kyntö nostaa kiviä syvältä ja s-piikkiäes viimeistelee noston. Kivet pitäisi kerätä ennen kylvöä ja siihen ei ole välttämättä kevään kiireessä enää työvoimaa tarjolla. Nurmiviljelyssä kivet pitäisi saada mahdollisimman tarkkaan pois, jotta koneet eivät vaurioidu turhan päiten.

Markkinoilla on toki kiven keräämiseen tarkoitettuja koneita, mutta kiviä ei välttämättä ole niin paljoa, että kivipoimuria tarvittaisiin. Toinen vaihtoehto on kerätä kivet käsin. Yksi vaihtoehto vähäkivisillä mailla ovat kivenhautaajat.

Juha Sivo Kärkölästä hankki Tapio Pirttinen Oy:n maahantuoman Alpegon IG300-kivenhautaajan, jolla on ajettu syksy nurmimaita uusiksi. Juhan ajatuksissa oli myös mahdollinen syksyn muokkauskielto jossain vaiheessa, jolloin keväällä voitaisiin kuitenkin nurmet uusia kohtuullisella työmäärällä. Uusittavaa nurmea Juhalla on vuosittain noin 20-30 hehtaaria, jotta kierto pysyy kohtalaisena. Nurmia toki myös täydennyskylvetään vuosittain, jolloin aukkopaikkoja ei pääse syntymään.

Alpegon voimansiirto on keskellä konetta ja siten yksinkertaisempi kuin monissa muissa laitteissa. Yleensä yksinkertaisuus tuo mukanaan toimivuuden ja kestävyyden. Hammaspyörävoimansiirto on myös suojattu vedeltä ja lialta. Toisaalta keskellä oleva voimansiirto ei lisää turhaan kuljetusleveyttä.

Jos nurmikasvustoa ei ole tainnutettu kemiallisesti, työleveyksien saumoja ei kannata ajaa huolimattomasti. Huolimattomalla ajolla saumaan jää herkästi vanhaa nurmea. Peileistä edessä on kätevä seurata oikeata ajolinjaa.

Juhan ensimmäisten 20 hehtaarin kokemukset ovat positiivisia, vaikka olosuhteet eivät olleet uudistamiseen parhaat mahdolliset. Kivienhautaaja toimii hyvin kuivissa olosuhteissa, mutta kostea ja savinen maa aiheuttaa hieman enemmän ongelmia. Kuiva jyrsitty maa menee sujuvasti koneen takana olevista sormista läpi, kun kivet ja muu karkeampi tavara putoaa piikkien eteen. Kosteammassa maassa piikkien välit hieman tukkivat, eikä tavara juossut normaalisti. Työ kuitenkin kävi. Paremmin juoksi maa, mikä oli jankkuroitu 40 senttiin ja kasvusto oli ruiskutettu kuoliaaksi, jolloin kasvusto ei aiheuttanut hankaluuksia. Kyseiselle pellolle oli levitetty myös karjan lietettä. Jyrsin sekoitti maan nätisti. Pelto oli työleveydeltä kauttaaltaan tasainen, mutta työleveyksien välissä oli kynnystä.

-Maanparannusaineiden sekoittaminen kasvukerrokseen on jyrsimellä kätevää, Juha toteaa ja se oli myös yksi syy Alpegon hankintaan.

Juha ajoi jyrsintä myös nurmella, missä kasvusto oli vielä vihreää ja maa oli kosteampaa, eikä massa juossut aivan yhtä hyvin kuin kuivassa. Kuivissa olosuhteissa tai hieman pienemmällä savipitoisuudella, maa olisi kulkenut paremmin. Menetelmä edellyttää siis vähintään kohtuullisen kuivia olosuhteita tai huonoissa olosuhteissa matalaa muokkausta ja hidasta nopeutta. Toki nopeus pitää joka tapauksessa sovittaa muokkaussyvyyteen.

Juha kokeili kiekkoleikkuria koneen etukulmissa ja leikkureille on hitsattu kiinnikkeet etukulmaan. Maa leikattiin ennen jyrsintää, eikä maata revitty sivusta kelalle, jolloin pelto jäi hieman tasaisemmaksi. Leikkuri esti myös maan heittämistä etukautta sivuun ja kynnyksen muodostumista.

-Pienen kynnyksen vuoksi pelto äestetään kertaalleen keväällä ja kylvetään. Jos kynnystä ei syntyisi lainkaan, pelto voitaisiin kylvää jyrsinnän jälkeen. Alle 10-senttiset kivet ovat hautautuneet, mutta isommat pitää kerätä pois, koska niitä jäi pintaan pyörimään; Juha toteaa. Jyrsinnän yhteydessä kiviä heiteltiin jo kauhaan.

Juhalla on kolmemetrisen Alpegon edessä portaattomalla vaihteistolla varustettu noin 130-heppainen Case IH ja ajonopeus on 3-5 kilometriä tunnissa. Jos voimaa olisi enemmän, ajonopeus voisi olla suurempi, mutta ehkä myös vahingot isompia, kun ajetaan isoon kiveen. Pieni nopeus ja kevyt traktori suojelevat työlaitetta. Alpegon rakenne, missä akseli on tuettu keskeltä konetta, antaa myös hieman anteeksi kovaa käyttöä. Juha on katkaissut yhden jyrsimen terän isoon kiveen syksyn muokkauksissa ja muutama terä on kulunut enemmän.

Kun jyrsimen akseliin takertuu märkää maata, haittaa se myös työn etenemistä. Tavara ei kierrä jyrsimessä oikein ja maata ja mättäitä syljetään eteen ja uudelleen kiertoon. Lopulta kaikki tavara menee koneesta läpi paitsi maasta nousseet liian isot kivet, mitkä jyrsin siirtää vähitellen sivuun työleveydeltä ja ne jäävät pellolle.

Vihreä nurmi on kosteaa ja jyrsin kierrättää tavaraa myös etukautta. Kivi lentää joskus kelasta hankalasti muokatulle. Keväällä pelto pitää äestää kevyesti, jotta harjanteet ja notkot saadaan tasoitettua. Jos takalana on säädetty kohdalleen, niin koneen kanssa voi pysähtyä myös keskelle peltoa.

-Jyrsiminen on toki koneellekin rankkaa ja teriä on kiristettävä, jotta ne pysyvät paikallaan, Juha toteaa. Iskua tulee etenkin kivistä. Menetelmästä en kuitenkaan ole luopumassa, vaikka olosuhteet hieman koettelevat ensimmäisenä vuonna, Juha jatkaa. Vanhaan ei laajemmin ole enää paluuta, vaikka muutamia ongelmalohkoja ehkä vielä kynnetään.

Alpegon kanssa pitää opetella myös tekemään työtä. Esimerkiksi piikkien vastikkeen säätöä kannattaa seurata, koska se vaikuttaa läpäisevyyteen. Takalanalla saa myös säädettyä työjälkeä ja koneen kanssa voi vaikka pysähtyä keskelle peltoa, eikä seisontapaikalle jää kuoppaa. Koneen nosto maasta voidaan tehdä nopeasti, mutta koneen lasku työsyvyyteen on hieman tarkempi vaihe, jotta maa jää tasaiseksi.

Alpego-kivenhautaajan rakenne ei ole monimutkainen. Märkä savi on hieman tukkinut konetta, jolloin läpäisevyys kärsii. Vuosittain käsitellään Alpegolla noin 20 hehtaaria uudistamisen yhteydessä. Mäen harjanne kun oli hietasavea ja tiukkaa tavaraa, jyrsintä otti voimaa.

Portaaton vaihdelaatikko on ehdoton jyrsinnässä. Ajonopeus on 3-5 km/h vaihdellen hieman maan jäykkyyden, kasvimassan runsauden ja kivisyyden vuoksi. Jyrin läpäisee hyvin kuivan maan maalajista riippumatta, mutta kostea savi menee koneesta huonommin läpi.

Alpegolta on tarjolla myös pykälää kivenhautaajaa. Voima jaetaan kahtia ja molemmissa lohkoissa on samanlainen voimansiirto kuin kolmimetrisessäkin koneessa.

Lue seuraavaksi