Uutiset
AGCO Suomen myyntivastuu uusiin käsiin
Valtra-, Fendt– ja Challenger-traktorien sekä Sampo-Rosenlew-leikkuupuimurien myynnistä vastaavassa AGCO Suomi Oy:ssä tapahtuu keväällä merkittävä muutos, kun vuosikymmeniä alalla toiminut myyntijohtaja Pertti Laaksonen siirtyy viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Laaksonen voi siirtyä mökkeilyn ja lastenlasten hoitoon luottavaisin mielin, sillä vetovastuun kotimaan myynnissä ottaa talolle tuttu mies Matti Kallio. Vahdinvaihto tapahtuu sujuvasti, sillä Kallio aloitti tehtävässään huhtikuun alussa ja Laaksosen virallinen viimeinen työpäivä Suolahdessa on kuun viimeisenä päivänä.
Pertti Laaksonen on varmasti tuttu mies suurelle osalle maamme konemiehistä, sillä miehen uralle mahtuu niin kaivurien kuin traktorien myyntiä vuosikymmenten ajalta. Laaksonen aloitti traktorikaupan parissa 40 vuotta sitten ja silloiselle Valmetille mies siirtyi vuonna 1987 kotimaan myyntiorganisaatioon kaivurimyynnin pariin. Talon tuotteet tulivat Pertille hyvin tutuiksi, sillä hän toimi myös traktorimyynnin piirijohtajana sekä erikois- ja vaihtokoneiden markkinointipäällikkönä. Ura kuljetti Laaksosta yhä vastuullisimpiin tehtäviin ja koko kotimaan myynnin markkinointipäällikön tehtävästä hän siirtyi yhdeksän vuotta sitten nykyiseen toimeensa kotimaan myyntijohtajaksi.
Muutosten vuosikymmenet
Pertti Laaksosen työurasta on virkamiesmäinen tasaisuus kaukana, sillä hänen konekaupan aikaansa mahtuu valtavia muutoksia ja mittavia haasteita. Ensimmäisenä miehen mieleen tulee luonnollisesti 90-luvun alkupuolella maatamme järisyttänyt lama-aika. ”Lyhyessä ajassa traktorikauppa romahti lähes neljännekseen ja tilanne vaati suuria ja raskaita toimenpiteitä. Onneksi lama jäi näin jälkikäteen arvioituna kohtuullisen lyhytaikaiseksi ja uuteen nousuun päästiin suhteelliseen nopeasti. Nykyinen taloudellinen matalapaine on myös hyvin haastava, sillä se tuntuu olevan edeltäjäänsä pitkävaikutteisempi ja tietenkin maailmanpoliittinen tilanne kauppasaartoineen hankaloittaa tilannetta entisestään”, kertoo Laaksonen. ”Merkittävä muutos on tietenkin myös ollut talon omat kehitysaskeleet ja AGCO:n siipien alle siirtyminen, mikä on tuonut erittäin tärkeää kansainvälistä osaamista. Ilman näitä rohkeita päätöksiä tilanne voisi olla huomattavastikin vaikeampi”, Laaksonen lisää.
Tekniikka kehittyy, osaaminen korostuu
Vuosien aikana ala on muuttunut myös sisältä käsin runsaasti. ”Koneet ovat kehittyneet valtavalla vauhdilla ja esimerkiksi tietotekniikan sekä sähköpuolen osuudet ovat korostuneet valtavasti. Talossamme on aina onneksi kuljettu kehityksen eturintamassa ja suunnitelmallisuuden ansiosta esimerkiksi Valtra-traktorit ovat aina olleet alansa edelläkävijöitä. Myös itse myyntitoiminta on muuttanut muotoaan ja kännyköiden ja sähköpostien mukaantulo on nopeuttanut toimintaa huomattavasti. Kaikesta huolimatta henkilökohtainen kontakti on edelleen ensiarvoisen tärkeää ja asiakkaiden tilanteiden tuntemista ei korvaa mikään”, korostaa Laaksonen.
Luottavaisesti tulevaisuuteen
Valtran, Fendtin ja Sampon kattava mallisto muodostaa vankan pohjan, josta ponnistaa eteenpäin. Kokonaismyynti on alkuvuoden aikana laskenut verrattuna viime vuoteen. Haastavaan markkinatilanteeseen pystymme vastaamaan hyvin räätälöimällä traktorit tarkasti kunkin asiakkaan tarpeiden mukaan. Traktoreita varustellaan perinteisen maatalouden ja urakoinnin lisäksi myös mm. kunnallisteknisiin sekä metsä- ja maansiirtotöihin. Kehittyneet ohjausjärjestelmät, hydrauliikka, nopeus ja ergonomia avaavat uusia mahdollisuuksia traktoreiden käytölle, kertoo Laaksonen.
Matti Kallio on perehtynyt alan tilanteeseen tarkoin ja vaikka aika on haasteellinen positiivisia merkkejäkin on, uusimpana ilmoitus Äänekoskelle rakennettavasta biotuotetehtaasta, jonka taloutta piristävät vaikutukset tulevat heijastumaan yllättävän suurelle alueelle. Tuotepalettimme on viritetty huippukuntoon ja erityisesti tarkan asiakkaiden kuuntelemisen ansiosta pystymme vastaavaan koventuneisiin vaatimuksiin kaikilla rintamilla”, kertoo Kallio. ”Uusi T-sarja onkin saanut loistavan vastaanoton niin kotimaassa kuin ulkomailla ja sen kautta myös myymiemme traktorien keskikoko on noussut selkeästi. Positiivinen seikka on tietenkin myös AGCO:n voimakas panostus Valtraan ja runsaat investoinnit Suolahdelle antavat uskoa tulevaisuuteen”, Kallio lisää.
Kallio ottaa haasteen vastaan
Matti Kallio tuntee maamme maa- ja metsätalouden vaatimukset tarkoin, sillä Nivalan sukutilalla kasvanut mies on Valtra-uransa lisäksi työskennellyt myös Siemen Forelia Oy:ssä jalostettujen metsäpuiden siementen parissa. ”Paluu AGCO:lle oli helppo päätös, sillä tunnen organisaation ja tiedän yrityksen vastuulliset toimintaperiaatteet. AGCO:lla palvelu perustuu jokaisen portaan toimivuuden ja tuotannon sekä myynnin lisäksi myös jälkimarkkinoinnin huolto- sekä varaosapalvelut vastaavat samoja korkeita kriteerejä”, kertoo Kallio. ”AGCO:ssa panostetaan voimakkaasti osaamisen tasoon ja henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti siten, että asiakas saa mahdollisimman hyvää palvelua nopealla aikataululla. Myynnissä korostetaan konsultoivaa toimintaa, jossa asiakkaan tilanne osataan ottaa mahdollisimman tarkoin huomioon ja näin pystytään kertomaan hänelle taloudellisesti ja tuotannollisesti järkevimmät kokonaisratkaisut. Samaan aikaan myös myyntiverkosto on viilattu huippukuntoon, josta esimerkkeinä toimivat viime syksynä uudistettu Turun toimipiste sekä tulevana kesänä uudistettava Jyväskylän myynti-, varaosa- ja huoltopiste”, lisää Kallio.
Rohkeasti eteenpäin niin Suolahdella kuin eläkkeellä
Matti Kallio kertoo, että Laaksosen isoihin saappaisiin astuminen on tietenkin iso askel, mutta samalla tilanne on mukavan haasteellinen. ”Organisaatiomuutos antaa hyvän tilaisuuden tarkastella vanhoja käytäntöjä ja suorittaa pieniä viilauksia toiminnan tehostamiseen. Pääpainopisteet tulevat kuitenkin säilymään paikoillaan ja esimerkiksi myynnissä korostetaan edelleen paikallista osaamista”, toteaa Kallio. Laaksonen nyökkäilee hyväksyvästi seuraajansa visioille ja toteaa jättävänsä viestikapulan Kalliolle hyvillä mielin. ”Minulla on kova luotto Matin toimintaan ja siirrynkin eläkepäiville rauhallisin mielin. Samalla haluan kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä työtovereitani antoisista ja mielenkiintoisista vuosista. Vetäydynkin Hankasalmen mökille leppoisassa tunnelmassa ja ryhdyn pikku hiljaa miettimään mitä tulen isona tekemään”, naurahtaa Laaksonen.