Uutiset

Kuljetuskalusto

Vahdinvaihto Konalassa

Auto- ja kuljetusalalla eletään nyt muutosten aikaa. Yksi maamme pitkäikäisimmistä kuorma-autokaupan toimijoista Oy Scan-Auto Ab saa syyskuun alussa uuden toimitusjohtajan, joka samalla luotsaa Scanian uutta, samoin syyskuussa toimintansa aloittavaa Suomen ja Baltian markkinoista koostuvaa liiketoimintayksikköä. Toimitusjohtajana Suomessa aloittava Raimo Lehtiö toimi Scan-auton toimitusjohtajana vuosien 2002 ja 2005 aikana, jonka jälkeen hän työskenteli Scania Russia -konsernin toimitusjohtajana. Tammikuusta 2008 Lehtiö on toiminut Scaniassa Itä-Euroopan ja Pohjois-Aasian alueen johtajana asemapaikkanaan Moskova.

– Neljän vuoden aikana hankittua kokemusta itäeurooppalaisista ja aasialaisista markkinoista ei haluttu hukata, joten jatkan edelleen Scanian Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin organisaatioiden hallituksessa, kertoo Lehtiö, jonka mukaan Suomessa laajaa palvelutarjontaa olaan viemässä nyt myös Baltian ja Itä-Euroopan asiakkaiden ulottuville.

Lehtiön mukaan markkinatilanne Suomessa on varsin haastava, joskin Scan-Auton ja Scanian pitkä yhteinen historia tekee tilanteesta helpomman.

– Taantuman aikana markkinoilla uskotaan enemmän tuttuihin ja turvallisiin toimijoihin ja merkkeihin, luottaa Lehtiö.

Talouselämän puuskat ovat näkyneet lähinnä investointipäätösten venymisinä. Lehtiön mukaan autoilijoiden kilometrisuoritteet ovat pysyneet varsin korkealla, mikä on työllistänyt korjaamoita ja varaosamyyntiä lähes entiseen tahtiin.

– Nykyiseltä taloustilanteelta ei voi ummistaa silmiään, mutta mielestäni muutoksissa on uhkaa enemmän mahdollisuuksia, toteaa syyskuun alussa toimitusjohtajan tehtävät aloittava Lehtiö, joka saa käsiinsä hyvin hoidetun ja vahvassa asemassa olevan, raskaaseen kalustoon keskittyneen yhtiön.

”Suomessa tilanne on hyvä”

Maailmantalouden kurjimus ja autokaupan romahdus nousevat keskustelunaiheiksi autoalan miesten kokoontuessa saman pöydän ääreen. Konepörssi istuutui hetkeksi Scanian Pohjoismaiden myynnistä vastaava Lennart Lundgrenin seuraan kuulemaan ajatuksia autovalmistajan näkökulmasta.

– Globaalit markkinat ovat pudonneet varsin rajusti, ainoastaan Aasiassa ja Etelä-Afrikassa on alueita, joissa kaluston kysyntä jatkaa edelleen korkealla tasolla, kertoo Lundgren.

Eurooppalaisista markkinoista pahimmassa tilanteessa ovat entisen itäblokin alueet, missä myyntimäärät ovat viime vuoteen verrattuna pudonneet jopa 90 prosentilla. Suuret pudotukset ovat peruja paljolti muutaman edellisvuoden räjähdysmäisestä kasvusta.

– Suomi yhdessä muun Skandinavian kanssa on vanha ja vakiintunut alue, missä kysynnän vaihtelut ovat maltillisempia. Suomalaismarkkinat ovat sukeltaneet syvään, kun tätä vuotta verrataan viime vuoteen, mikä oli ennätysvuosi. Tarkasteltaessa tilannetta pitkällä aikavälillä, kuten viimeiseltä viideltä vuodelta, on tilanne varsin hyvä, rauhoittelee Lundgren.

2008 oli huippuvuosi myös Scanialle, jonka tehtailta valmistui kaikkiaan noin 80 000 kuorma-autoa. Tämän vuoden tuotantomäräksi Lundgren arvioi noin 30 000 autoa. Scania on päättänyt pitää kiinni henkilöstöstään, huolimatta tuotantomäärien putoamisesta.

– Tuotannosta ei ole irtisanottu tai lomautettu ketään, koska haluamme varmistaa kilpailukykymme säilymisen seuraavan nousukauden alkaessa, painottaa Lundgren, joka kertoo henkilöstön työaikaa leikatun 20 prosentilla ja palkoista tingityn 10 prosenttia.

Työajan vähennykset ja palkanalennukset koskevat kaikkia, mukaan lukien toimitusjohtaja Leif Östling, joka tekee myös nelipäiväistä työviikkoa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi