Uutiset

Kuljetuskalusto

Matti Lintala DAF-kuorma-automyyjäksi

Matti Lintala

DAF-kuorma-autoja maahantuova Nordic Truckcenter Oy sai riveihinsä todellisen mestarimyyjän, kun Matti Lintala siirtyi yritykseen töihin tammikuussa 2022. Lintala on hoitanut merkittävän osan Pohjanmaan raskaan liikenteen kaupasta, jota hän on tehnyt lähes kymmenen vuotta.

Nordic Truckcenterillä Lintalaa kiinnostaa muun muassa DAFin uuden sukupolven mallisarja, joka valittiin vuoden 2022 kuorma-autoksi.

”Uskon ehdottomasti DAFin potentiaaliin ja kasvuun. Merkki kiinnostaa uusiakin asiakkaita. Haluan olla kasvussa mukana”, Lintala toteaa.

Kuorma-autot ovat Lintalalle tuttuja jo lapsuudesta. Hän ajoi perheyrityksen Kuljetusliike Jussi Lintala Oy:n kalustoa ja oli yrityksen osaomistaja. Yritteliäisyyttä on myös omasta takaa, sillä vuonna 2010 Matti Lintala perusti Lintala Logistics Oy:n. Sen hän myi myöhemmin eteenpäin. Autojen myynnin parissa hän aloitti Rinta-Joupin Autoliike Oy:ssä vuonna 2006.

Nordic Truckcenterin verkosto on muutoinkin vahvistunut usealla kuorma-automyyjällä viime aikoina.

”Olen iloinen, että yrityksemme koetaan kiinnostavaksi työpaikaksi. Lisäksi uuden sukupolven mallisarja on loistava tuote myytäväksi”, Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen sanoo.

Matti Lintalan myyntialueena on Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.



Lue seuraavaksi