Uutiset

Kuljetuskalusto

500 DAF-kuorma-autoa Girtekalle

Euroopan johtava kuljetusyritys Girteka Logistics on tilannut 500 kappaletta DAF XF -kuorma-autoja kansainvälisiin kuljetuksiin.

”Luotettavuus, turvallisuus ja polttoainetehokkuus – siinä syyt sille, miksi päätimme hankkia 500 XF-kuorma-autoa osaksi kasvavaa kalustoamme. Suurin osa niistä pääsee käyttöön heinäkuun ja lokakuun 2018 välillä. Uudet DAF-kuorma-autot ovat osa suunnitelmaamme laajentaa toimintaamme ympäri Eurooppaa”, kertoo Mindaugas Raila, Girteka Logisticsin hallituksen puheenjohtaja.

Markkinatutkimukseen perustuva päätös

”Valitsimme DAF XF -kuorma-autot kattavan markkinatutkimuksen tulosten perusteella”, Mindaugas Raila lisää.

”Haluamme pitää kiinni asemastamme laadukkaana kuljetusyrityksenä. Siksi tarvitsemme ensiluokkaisen tuotteen, jonka käyttökustannukset, kuten polttoaineen kulutus, ovat alhaiset. Girteka Logistics on myös sitoutunut suojelemaan ympäristöä. DAF ylitti odotuksemme, sillä uusi XF tarjoaa matalat CO2-päästöt ennenäkemättömän polttoainetehokkuuden ansiosta. Haluamme myös taata kuljettajillemme parhaan mahdollisen ajomukavuuden, joten valitsimme ylelliset XF Space Cab- ja Super Space Cab -mallit.”

Paras polttoainetehokkuus

Girteka Logisticsin 500 DAF XF -kuorma-autoa on varustettu 12,9-litraisella PACCAR MX-13 -moottorilla (365 kW / 480 hv, 2 500 Nm vain 900 r/min kierrosnopeudella) ja uudella TraXon-automaattivaihteistolla. Kuorma-autoissa on varusteena uusimmat tekniikat, kuten ennakoiva vakionopeudensäädin, ennakoiva vaihtamisjärjestelmä, kaistavahtijärjestelmä, kehittynyt hätäjarrutusjärjestelmä (AEBS) ja etutörmäysvaroitus. DAF Driver Performance Assistant (DPA) -ajoavustusjärjestelmä ja kehittynyt DAF Eco Roll -säästöjärjestelmä auttavat kuljettajaa saavuttamaan parhaan mahdollisen polttoainetehokkuuden. Girteka Logisticsin kuorma-autojen huoltoväli on vähintään 200 000 kilometriä, mikä pidentää niiden käyttöaikaa.

Merkittävä tunnustus DAF-kuorma-autoille

”Se, että Girteka Logisticsin kaltaiset kuljetusalan johtavat yritykset valitsevat kalustoonsa uuden DAF XF:n – vuoden kuorma-auton 2018 – on iso tunnustus kuorma-automme laadulle, luotettavuudelle, tehokkuudelle ja ajomukavuudelle. Lisäksi se kertoo siitä, että meillä on erinomainen jälleenmyyjäverkosto ympäri Eurooppaa”, lisää DAF Trucksin puheenjohtaja Preston Feight.

Lue seuraavaksi