Uutiset

Konepajateollisuus

Uutuuksia koneistukseen, automaatioon ja digitalisointiin

Okuma esitteli toistakymmentä konelanseerausta Euroopan alueelle noin 1 500 m²:n osastolla. Mukana oli niin uutta työstökonetarjontaa, automaatiotekniikkaa kuin Teollisuus 4.0 -ratkaisujakin.

Suoraan koneistusalueelle integroitu robotti Armroid esiteltiin EMO:ssa.

Osaston kiintopisteitä olivat mm. suuri kaksipylväinen koneistuskeskus MCR-S sekä uudet robottiratkaisut Armroid ja Standroid. Myös uusia Smart Factory -ratkaisuja esiteltiin.

Innovatiivinen robottivarsi

Okuma-osaston yksi keskeinen uutuuslanseeraus oli Armroid-tekniikka. 

Armroid on nivelletty ja suoraan koneistusalueelle integroitu robotti. Robotin avulla mahdollistuu kappaleenkäsittelyn automatisointi, ja robottia voidaan käyttää myös tarvittaessa kappaleen tukemiseen ja siten värinän vähentämiseen esimerkiksi sorvauksen aikana. Yksi mahdollisuus on myös työstöalueen jäähdyttäminen tai puhdistaminen. 

Kun varsi ei ole käytössä, sitä voidaan säilyttää kompaktikoossa, mikä helpottaa työstökoneen käyttöä manuaalisesti ilman esteitä.

Helppokäyttöistä automaatiota

Armroidin kanssa messuilla esiteltiin myös Standroid, helposti käyttöönotettava robottisolu. Koska solun käyttöönotto vaatii vain sijoittamisen työstökoneen viereen ja kytkennän tieto- sähköverkkoon, on sen asentaminen huomattavasti nopeampaa kuin perinteisten robottiratkaisujen käyttöönotto. 

Sekä Armroidia että Standroidia ohjataan työstökoneen ohjaukselta, joten erikoiskoulutusta käyttöönotto ei vaadi. Käyttäjä määrittelee robotin liikkeen alkamis- ja loppupisteet, minkä jälkeen ohjaus laskee robottivarren optimit liikeradat. Turvallista toimintaa varmistaa törmäyksenestojärjestelmä. EMO-messuilla ratkaisusta esiteltiin ympärivuorokautiseen automaatioon sovellettu tuotantoratkaisu.

Standroid on Okuman uusi helposti käyttöönotettava robottisolu.

Visualisoi, analysoi ja optimoi

EMO:ssa Okuma esitteli myös, miten Teollisuus 4.0 -sovellutus Connect Planin avulla voidaan kehittää valmistusprosesseja. 

Sovellutus mahdollistaa koneiden statuksen seurannan ja datan taltioinnin käyttöhistoriaan ja huoltoaikatauluihin liittyen ja edelleen tuotannon analysoinnin ja edelleen valmistusprosessin optimoinnin. 

”Yksi asiakas havaitsi, että heillä oli varsin usein tuotannon pysähdyksiä. Asiaa tutkittaessa selvisi, että pysähdykset johtuivat siitä, että koneenkäyttäjiltä oli mittalaite hukassa. Kun mittauslaitteelle muokattiin oma säilytyspaikka, se löytyi aina heti ja karan käyntiajat kasvoivat sen myötä 20% ”, kertoo sovellusjohtaja Jürgen Klaeser. 

Kerätyt tiedot mahdollistavat myös ennakoivan ylläpidon. Tiedot voidaan myös lähettää Okuma Cloudiin lisäämään ennustettavuutta entisestään.  Koska Okuma käyttää SQL-tietokantaa Connect Plan -sovellukseen, tietoja voidaan analysoida myös ulkopuolisten ohjelmistojen avulla. Yksilöllisistä tarpeista johtuen Smart Factory -ratkaisu voi sisältää myös lisätoimintoja, kuten automaattiset sähköposti-ilmoitukset.

Ulkoisesti kookkain kone Okuman EMO-osastolla Hannoverissa oli iso kaksipylväinen koneistuskeskus MCR-S.

Yksillä asetuksilla

Koneista kookkain ratkaisu Okuman EMO-osastolla Hannoverissa oli iso kaksipylväinen koneistuskeskus MCR-S. Malli- ja muotiteollisuudelle suunniteltu kone yhdistelee tuottavuutta mittatarkkuuteen ja hyvään pinnanlaatuun ja rouhii, viimeistelee sekä kiillottaa työkappaleen yhdellä asetuksella. 

Koneen tarkkuuden taustalla ovat uudet laitteisto- ja ohjelmistotekniikat. Yksi niistä on kääntyvä kuva-anturi, joka mittaa työkalun leikkuukulman. Sen avulla työkalujen vaihtoon liittyvät kulmapoikkeamat voidaan vähentää jopa alle 10 µm: iin. Pinnanlaatua edistää ns. Hyper-Surface-tekniikka, mikä tunnistaa ja korjaa koneistustietojen virheet automaattisesti ja mahdollistaa pinnanlaadun, joka tarvitsee harvoin manuaalista jälkikäsittelyä. Laadulla on positiivinen vaikutus myös koneen tuottavuuteen. Yhden esimerkin kertoo tuotepäällikkö Pablo Liechti. 

”Yksi asiakkaamme säästää 38 tuntia erästä suurta muottia MCR-S:llä koneistettaessa. Niin paljon vähemmän aikaa viimeistely, kiillotus ja työkalujen sovitus vievät aiemmin käytettyyn ratkaisuun verraten”, toteaa Liechti. Okuman Suomen edustaja on MTC Flextek.(KH)

Lue seuraavaksi