Uutiset

Autot

Yepzon seuraa kuljetuksia ja omaisuutta

Paikannusteknologiaa ja -laitteita kehittävä Yepzon Oy laajentaa uusimman paikantimensa, Yepzon Assetin saatavuutta. Yhtiö tuo ensisijaisesti teollisuuden ja logistiikan tarpeisiin suunnitellun paikantimensa nyt myös pienten ja keskisuurten yritysten sekä kuluttajien saataville.

Yepzon Asset yhdistää korkealuokkaisen GPS-paikannusteknologian sekä törmäys-, lämpötila- ja kosteusanturin tarjoten perinteistä seurantaa monipuolisemman ja jatkuvan tiedon siitä, missä ja miten kuljetus tai kalusto liikkuu. Sen avulla voidaan seurata erilaisia rahtikuljetuksia ja toimituksia tarkasti.
 

Yepzon™ Assetin avulla voidaan seurata erilaisia rahtikuljetuksia ja toimituksia tarkasti.

”Suuria määriä tai arvokkaita kuljetuksia toimittavilla yrityksillä on tarve seurata omia toimituksiaan niiden koko matkan ajan. Esimerkiksi RFID-tunnisteisiin perustuvassa toimituksenseurannassa saadaan tieto ainoastaan siitä, kun toimitus on saapunut määränpäähänsä. Yepzon Asset mahdollistaa laadunvalvonnan kuljetuksen aikana sekä reagoinnin mahdollisiin reitin aikana tapahtuviin vahinkoihin”, kertoo Yepzon Oy:n perustaja Otto Linna.

Yepzon Asset soveltuu paitsi rahdin seurantaan myös omaisuuden hallintaan ja kaluston turvaamiseen esimerkiksi työmailla ja satamissa. Tähän mennessä laitetta on toimitettu vain suurina tilauksina ja osana suurempia projekteja. Paikannin sopii kuitenkin yhtä hyvin niin pienten kuin suurten yritysten ja kuluttajien tarpeisiin, sillä palveluun voidaan liittää yksi tai useampia seurattavia kohteita. Koska laitteen palvelu kattaa yli 150 maata, kuluttajat voivat hyödyntää laitetta helposti vaikkapa arvokkaan tavaran paikantamiseen.
 

Yepzon™ Asset soveltuu paitsi rahdin seurantaan myös omaisuuden hallintaan ja kaluston turvaamiseen esimerkiksi työmailla ja satamissa.

Selainpohjainen käyttöliittymä tai integrointi omaan järjestelmään
Yepzon Assetia hallinnoidaan maksuttoman, selainpohjaisen Yepzon Pro -käyttöliittymän kautta. Se paikantaa kohdetta oletuksena tunnin paikannusvälein ja näyttää tapahtumat reitin varrelta, kuten minimi- ja maksimilämpötilat ja maksimikiihtyvyyden. Mikäli yrityksellä on olemassa oma järjestelmä, Yepzon Asset -laitteet voidaan integroida osaksi sitä. Laitteen toiminnallisuuksia ja sen tarjoamaa dataa voidaan myös räätälöidä vaivattomasti Yepzonin rajapinnan kautta.

Yksi Yepzon Assetin osaksi omaa automaatiojärjestelmäänsä integroineita yhtiöitä on Valmet, joka halusi tarjota asiakkailleen vaihtoehdon perinteisesti konttien paikantamisessa käytettäville RFID-lukijoille ja -tunnisteille. Ensimmäinen Valmetin asiakas otti laitteet osana Valmetin seurantapalvelua käyttöönsä vuoden alussa. Valmet valitsi Yepzonin yhteistyökumppanikseen valmiin rajapinnan olemassaolon ja sen helppouden vuoksi.

”Yepzonin rajapinnassa tarvitsemamme tiedot olivat helposti saatavilla ja kommunikaatio saatiin toimimaan vain muutamalla komennolla. Yepzonin teknologian manuaali on selkeä ja yksinkertainen, joten ohjelmoijamme pystyivät hyödyntämään sitä itsenäisesti”, kertoo Valmetin prosessiautomaation tuotepäällikkö Esa Sairanen.

Lue seuraavaksi