Uutiset

Autot

Winter Driving School 2010 Jämijärvellä – ”Satakunnan lapissa”

Volkswagen-hyötyautot on järjestänyt hyötyajoneuvojen talviajokoulua vuodesta 2001 lähtien Volkswagenin hyötyajoneuvojen myyntipäällikön Tapani Erosen aloitteesta Volkswagenin tehtaan tuella. Käytännön opetuksesta ovat vastanneet liikenneopettajat Arto Grönroos (talviajokoulun rehtori) sekä Raimo Sundström, molemmat pitkän linjan ammattilaisia. Heidän apunaan ovat olleet Parkanon Urheiluautoilijat.

Koulutukseen on osallistunut Volkswagen asiakkaita, ambulanssinkuljettajia, taksinkuljettajia jne. noin 350 henkeä joka talvi, joten tähän mennessä talviajokoulutusta on saanut arviolta 3500 kuljettajaa.

Koulutuksen tarkoituksena on saada hauskalla tavalla hyödyllistä oppia liikenteeseen ja erityisesti talvisissa olosuhteissa ajamiseen. Lisäksi tapahtumassa on mahdollisuus tutustua Volkswagenin laajaan hyötyautomallistoon ja siihen liittyviin varusteisiin, lujittaa asiakassuhteita sekä saada asiakkailta suoraa ja välitöntä palautetta.

 

Monipuolinen koulutuspäivä

Talviajokoulutuspäivä alkoi perinteiseen tapaan kunnon aamiaisella, jonka jälkeen siirryttiin avaustilaisuuteen. Tilaisuudessa esiteltiin Volkswagen-hyötyautomallistoa, sen uutta tekniikkaa, Volkswagenin kulunutta ja tulevaa vuotta sekä talviajoteoriaa. Myös yhteistyökumppanit pitivät lyhyet esitykset. Nokia Renkaat Oy:n tekninen asiakaspalvelupäällikkö Matti Morri kertoi oikeista rengasvalinnoista ja oikean ilmanpaineen tärkeydestä ajokäyttäytymiseen. Europcar Oy:n myyntipäällikkö Timo Keskinen puolestaan toi esille hyötyauton vuokrausmahdollisuuden esimerkiksi alkavalle yritykselle. Europcarilla on Suomessa noin 2000 vuokra-autoa, joista 80 prosenttia on Volkswageneita ja Audeja. Hyötyautojen osuus tästä määrästä on 10 prosenttia. Kevään uutuutena Europcarin vuokra-automallistoon tulee ”pullakorilla” oleva VW Crafter.

Info osuuden jälkeen osanottajat siirtyivät harjoitteluradalle, jossa oli mahdollista opiskella ammattilaisten opastuksella pujottelua, väistöä, väistöä samanaikaisesti jarruttamalla sekä kaarrekäyttäytymistä jarrutuksessa. Erillisellä mutkamäkiradalla sai tutustua autojen käyttäytymiseen liukkaalla ajopinnalla. Transporterin ja Caddyn Seikel-versioiden testaaminen puolestaan tapahtui ”umpihankiradalla”. Rata-alueen sivussa olevalla taukopaikalla sai lämmitellä nuotiolla, juoda kahvia ja vaihtaa ajatuksia sekä kokemuksia eri mallien ominaisuuksista ja käyttäytymisestä radalla.

Puolen päivän jälkeen nautittiin lounasta kotaravintolassa, jonka jälkeen alkoivat koeajot maantiellä. Kolmen jälkeen kokoonnuttiin jälleen sisätiloihin ja tehtiin yhteenveto päivän tapahtumista sekä jaettiin diplomit osallistujille. Kaikille jäi varmasti päivästä positiivinen ”fiilis” sekä runsaasti oppia liikenteeseen.

Vuosi 2009 ja tulevaisuuden näkymät

VV-Auton hyötyauto-osaston johtaja Carl-Gustaf Sergejeff kertoi globaalin taantuman puraisseen Volkswageninkin myyntiin, mutta kuitenkin kilpailijoita vähemmän. Muun muassa romutuspalkkiot Euroopassa eivät koskettaneet VW-hyötyautoja pois lukien Caddy Life. VW-hyötyautomalleja, mukaan lukien Transporter, Caddy ja Crafter -mallit, valmistettiin viime vuonna 354770 kappaletta, missä on pudotusta 20,7 prosenttia edelliseen vuoteen. Suomessa myytiin vuonna 2009 kaikkiaan 8678 kevyttä hyötyautoa, missä puolestaan jäätiin 44,1 prosenttia edellisestä vuodesta. ”Tämän vuoden alusta kokonaismarkkinat näyttäisivät elpyvän, mutta hitaasti”, kertoi Sergejeff. ”Usko tulevaisuuteen lisääntyy, eivätkä rahoitusyhtiöt jarruta kaupankäyntiä, joten Volkswagenilla uskotaan pakettiautomarkkinoiden nousevan tänä vuonna noin 9000 kappaleeseen”, hän jatkoi.

Muita hyötyautoja koskevia muutoksia ovat: ajoneuvoveron muuttuminen maaliskuun alusta CO2-pohjaiseksi, jolloin osa verosta siirtyy polttoaineen hintaan. Myös maakaasukäyttöisille autoille kaavaillaan vuosittaista käyttöveroa. Sen sijaan isoja autoveromuutoksia ei ole näköpiirissä.

Malliston osalta uutta on syksyllä Suomeen saapuva Volkswagenin pick-up-malli – Amarok.

Uusi tekniikka – parempi ajokäyttäytyminen

Volkswagenin hyötyautojen tuotepäällikkö Olli Ronkainen kertoi Volkswagen-malliston uudistuneesta tekniikasta, joka tekee ajamisesta entistä helpompaa ja turvallisempaa. Esityksessä käytiin läpi pikaisesti kaikki ajokäyttäytymiseen vaikuttavat järjestelmät, kuten: ESP, ABS, EBD, TCS/ASR, LAC, Hill-Holder, BA ja EBC. Lisäksi Ronkainen kertoi Volkswagenin 4MOTION-nelivetotekniikan Haldex-monilevykytkimen toiminnasta. Normaalisti 4MOTION-versio on 95–97-prosenttisesti etuvetoinen, mutta tarvittaessa voimaa saadaan sähköhydrauliikan avulla siirrettyä nopeasti jopa 50 prosenttia takapyörille.

Maailman ensiesiintymisensä Jämillä saivat sekä Transporterin että Caddy Maxin 4MOTION-mallit DSG-suorakytkentäautomaatilla varustettuina. Transporterissa oli hieman järeämpi 7-portainen DSG-vaihteisto ja Caddyssä henkilöautoista tuttu 6-portainen versio. Molemmat versiot olivat ajossa todella miellyttävän tuntuisia ja tulevat varmasti lisääntymään hyötyautokäytössä. Crafterista oli puolestaan ajettavissa Shiftmatic-vaihteistolla (automatisoitu kytkin) oleva malli.

Sekä Transporterista että Caddy Lifestä oli testattavissa myös 4MOTION-versiot tehtaan Seikel-varustuksella, johon kuuluu 50 mm maavaran korotus, tihennetyt vaihteistot ja alustasuojaus.

Miika Nyrö
 
 
 
 
 
 
 

Lue seuraavaksi