Uutiset

Autot

Volvo esittelee UD-bussit

UD busseja Intiasta

Volvo Group kertoo laajentavansa kehittyvien markkinoiden tarpeisiin suunniteltua bussivalikoimaa UD-busseilla, joiden valmistaminen aloitetaan Intian Bangaloren tehtailla vielä kuluvan vuoden aikana. UD-bussien markkinointi aloitetaan Intiasta, joskin markkina-aluetta tullaan laajentamaan hyvin nopeasti uusille alueille.

”UD-bussit on suunniteltu nimenomaan kasvavien ja kehittyvien maiden tarpeisiin. UD:n tuotteilla on erittäin vahva tunnettavuus ja brändi erityisesti Japanissa ja Etelä-Aasiassa ja nyt haluamme kehittää tuotteitamme uusille alueille sopiviksi”, kertoo Volvo Groupin bussitoiminnoista kansainvälisillä markkinoilla vastaava Akash Passey.

UD-bussivalikoima tulee kattamaan niin lähiliikenneautot kuin turistiautotkin ja myynti tulee tapahtumaan nykyisen Volvo-verkoston kautta. Volvolla on ollut erittäin vankka ja merkittävä rooli Intian bussimarkkinoilla aina vuodesta 2001 alkaen, jolloin Volvo astui tälle kooltaan suurelle markkina-alueelle. Tänään Intiassa liikkuu arvioiden mukaan noin 5000 Volvon valmistamaa linja-autoa. 

Lue seuraavaksi