Uutiset

Autot

Viime vuonna kirjoitettiin 62 869 romutustodistusta

Viime vuonna kirjoitettiin 62 869 romutustodistusta ja edellisvuoteen verrattuna määrä lisääntyi 1,9 prosenttia. Valtaosa, 57 873 romutustodistusta, kirjoitettiin henkilöautoista. Suomessa romutetaan vuosittain noin 100 000 autoa ja viime vuonna keskimääräinen romutusikä oli 20,4 vuotta. Näistä autoista vain reilut 60 prosenttia kierrätetään lain vaatimalla tavalla virallista vastaanottoverkostoa hyödyntäen. Mikäli auto annetaan romutettavaksi muulle kuin viralliselle toimijalle, pahimmillaan toimija ainoastaan poistaa sen liikennekäytöstä ja auto jää ajoneuvorekisteriin. Sen lisäksi, että tällaiset autot kasvattavat tilastollisesti ajoneuvokantaamme, epäviralliset toimijat eivät välttämättä toimi lain vaatimalla tavalla esimerkiksi esikäsittelyssä. Kadoksiin jää vuosittain lähes 300 000 litraa öljyjä ja nesteitä, jotka päätyvät pahimmassa tapauksessa maastoon ja vesistöihin.

Auto poistuu rekisteristä ainoastaan romutustodistuksella Auto poistuu ajoneuvorekisteristä ainoastaan romutustodistuksella. Romutustodistus takaa sen, että autoa ei voi enää rekisteröidä liikennekäyttöön ja omistajan kaikki vastuut, mm. verot ja vakuutukset, päättyvät. Romutustodistuksen saa ainoastaan Suomen Autokierrätyksen ylläpitämään viralliseen verkostoon kuuluvilta toimijoilta.

Suomen Autokierrätyksen valtakunnallisessa verkostossa on 286 vastaanottopistettä, joista valtaosa noutaa auton veloituksetta, mikäli auto ei ole ajokuntoinen. Lisäksi auton voi kierrättää kätevästi nettipalvelussa pankkitunnuksilla tai käymällä katsastustoimipaikassa auton papereiden kanssa tilaamassa noudon. 

Romutuspalkkiosta vauhtia kierrätykseen

Heinäkuun alussa alkaa romutuspalkkiokampanja, jonka aikana romutustodistusta vastaan saa 1500 euron alennuksen uudesta, hiilidioksidipäästöiltään alle 120 g/km olevasta autosta oston yhteydessä. Valtio rahoittaa 1000 euroa ja autojen maahantuojat 500 euroa. Romutettavan auton tulee olla vähintään 10 vuotta vanha ja palkkio koskee vain yksityishenkilöitä. Kampanja kestää vuoden 2015 loppuun.

Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Arto Silvennoinen uskoo, että kampanjan aikana tietoisuus auton asianmukaisesta kierrätyksestä kasvaa ja ainakin osa pelloilla ja navettojen takana olevista autonromuista saadaan kierrätykseen.

Lue seuraavaksi