Uutiset

Autot

Uusi Renault Trafic – monipuolinen hyötyauto

Uusi Renault Trafic

Renault on tuomassa markkinoille uuden sukupolven Trafic-mallin vielä kuluvan vuoden aikana. Valmistajan mukaan uusi Trafic on suunniteltu kuljettajan ehdoilla liikkuvaksi toimistoksi talousnäkökulmaa unohtamatta.

Tyyliltään uuden Renault Traficin kerrotaan olevan voimakas, sillä auton etuosa on muotoiltu Renaultin uuden muotoilustrategian mukaisesti: isokokoinen timanttilogo on keskellä keulaa, jäähdyttimen säleikön yläpuolella. Myös tuulilasin kerrotaan olevan aiempaa viistompi ja terävämmät linjat tekevät auton profiilista entistä dynaamisemman.

Trafic ohjaamo

Käytännölliseksi suunniteltu ohjaamo pitää sisällään aiempaa enemmän henkilöautomaailmasta tuttuja elementtejä, joiden ansiosta yleisilme on miellyttävä. Kuljettajalla on käytettävissään 14 erilaista säilytystilaa, joiden tilavuus on yhteensä yli 90 litraa. Kuljettajien on siis helppo säilyttää käyttötavaroitaan autossa.

Kojelauta on lainaa merkin henkilöautomallistosta. Merkin tyylille ominaisella tavalla autossa on pystysuora keskikonsoli, johon on keskitetty sekä multimediajärjestelmän että ilmastoinnin painikkeet. Valmistajan mukaan uusi Trafic tarjoaa tila-automalleista tutun ajoasennon.

Uusi Trafic on saatavilla kahdella eri pituudella ja kahdella korkeudella. Tarjolla on entiseen tapaan tavara-auto, jatko- tai päiväohjaamolla varustettu alusta sekä 1+8-paikkainen minibussi.

Tavara-automalleissa on tavaratilaa 5,2–8,6 kuutiota ja uusi malli on 210 milliä edeltäjäänsä pidempi. Lyhyimmän H1-mallin tilavuus on kasvanut 200 litralla ja H2-mallin tilavuutta on kasvatettu 300 litralla kuutiomaisen ja suoran korimallin muotoja optimoimalla.

Aiempaa moniköyttöisempi kuormatila

Tavaratilan väliseinässä ja penkin alla on kaksi luukkua, joiden ansiosta autoon saadaan tarvittaessa pitkä kuljetustila, joka L2-mallissa on 4,15 metriä. L1-mallissa kuljetettavan esineen maksimipituus on 3,75 metriä. Väliseinässä oleva, kooltaan 510×228 mm oleva luukku kasvattaa kuormatilan pituutta 41 sentillä, matkustajan istuimen alla olevan toisen luukun avulla pituutta voidaan lisätä kaikkiaan 80 sentillä.

Valmistaja on kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota myös kuormansidontaan, minkä johdosta esimerkiksi L2-mallin kuormatilassa on kaikkiaan 18 kuormansidontalenkkiä.

Renaultin insinöörit ovat luoneet myös uuden moottorimalliston, jossa hyödynnetään vahvaa kokemusta Formula 1 -maailmasta. Valmistajan mukaan näissä yritysasiakkaiden tarpeisiin valmistetut moottorit ovat erittäin taloudellisia.

Neljä perusmoottoria kahtena eri versiona kattavat useimpien käyttäjien tarpeet 90–140-hevosvoiman teholuokissa. Moottoreiden tarjoama maksimivääntömomenttialue ulottuu 260–340 Nm:n välille. 90-hevosvoimainen Stop & Start -järjestelmällä varustettu dCi 90-moottori on tehokas ja edullinen vaihtoehto kaupunkiajoon – dCi 115 ilman Stop & Start -järjestelmää taasen on sopiva moottori sekalaiseen kaupunki- ja taajama-ajoon.

Kaksoisahtimella varustetut TwinTurbo -moottorit 120- ja 140-hevosvoimaisina vaihtoehtoina ovat paitsi tehokkaita, myös taloudellisia, sillä niiden kulutus on alhaisimmillaan alle 6 l/100 km. Kaksoisahtimen ansiosta moottorit tarjoavat myös hyvän ajettavuuden, sillä 80 prosenttia maksimiväännöstä on käytössä jo 1250 r/min kierrosnopeudesta lähtien.

Kuljettaja voi alentaa jo lähtökohtaisesti taloudellisten moottoreiden polttoaineenkulutusta jopa 10 prosentilla käyttämällä auton ekologista ajotapaa tukevia toimintoja: ECO -tilan painiketta sekä ajotavan ja vaihteenvaihdon osoittimia.

Uusi Trafic tarjoaa käyttäjälleen myös monia ajamista helpottavia varusteita, kuten lisäjarruvalon viereen nostetun peruutuskameran, etumatkustajan häikäisysuojaan integroidun katvepeilin ja mäkilähtöavustimen. Renault tarjoaa Trafic-mallistoon varusteeksi myös Extended grip -luistonestojärjestelmää, joka parantaa vetopyörien pitoa vaikeissa ajo-olosuhteissa.

Uuteen Trafic-malliin on saatavilla myös R-Link Evolution -multimediajärjestelmä, joka pitää sisällään muun muassa puhelimen ja navigoinnin ääniohjauksen. Kannettavia laitteita, kuten matkapuhelimia ja tabletteja voidaan liittää keskipaneeliin integroituun Media Nav -järjestelmään.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi